Archive

tammikuu 2018

Browsing

Viimeaikoina sisustusjutut eivät ole hirmuisesti pyörineet omassa päässä, sillä koti on pienessä murroksessa ja töissä Sisustuksen Koodissakin olen ollut vähemmän. Mutta enhän malta silti olla uppoutumatta välillä ihaniin sisustuksiin ja ammentaa niistä inspistä omiinkin tarpeisiini. Nyt olen innostunut väreistä, kuten moni muukin tällä hetkellä. Ihastelin tänään tätä Alvhemin sivuilta poimimaani kotia, koska siinä on paljon viehättäviä yksityiskohtia mihin tarttua inspomielessä.

Tykkän selata kauniita kotikuvia ja minusta on välillä kiva tallentaa niitä tänne blogiinkin, vaikka jotkut teistä ehkä ovat näihin jo ennättäneet törmätäkkin. Toisaalta, on ehkä kiva lukea huomioita kuvista, vaikka olisi ne jo nähnytkin.

Itse ihastuin tässä kodissa keltaisen ja petrooliin taittavan sinivihreän sävymaailmaan. Lisäksi huokailen ihastuksesta tauluasetelmia – ne on toteutettu niin rennolla ja villillä otteella.

Kromirunkoinen nahkatuoli on mielettömän kivan näköinen. Nahka viehättää kovasti myös taas, etenkin ruskean eri sävyissä. Se sopii kauniisti murrettujen värien seuraan. Ja tottakai viherkasvit siellä täällä antavat sisustukselle pehmeyttä ja tuovat tietynlaista boheemia ilmettä, josta itse pidän paljon.

Minusta kauniin kodin ei tarvitse näyttää luksukselta, vaan kutsuvalta. Ajattelen usein, tekisikö minun mieli hypätä kuvassa näkyvään tilaan ja oleskella siellä. Tuonne keittiönpöydän ääreen istahtaisin mielelläni ja nappaisin suuhuni muutaman aprikoosin vadista. Juuri sellainen tunne kertoo onnistuneesta tunnelmasta ja sisustuksesta. Että tuntisi olonsa kotoisaksi vieraassakin paikassa noin melkein hetimiten.

kuvat: Alvhem

Sängyllä on kivasti sekoiteltu erivärisiä tyynyjä ja päiväpeitto on taiteltu rennosti lakanoille. Voisin itse harkita seuraavaksi juuri vihreään taittavia lakanoita, niin herkulliselta nuo sävyt näyttävät tuossa petauksessa.

Odotan tosi paljon, että omat asuntoasiat tulevat jossain vaiheessa taas normaaliin tilaan, niin pääsen innolla touhuamaan kotona sisustusjuttuja. Nyt hääräilen lähinnä toisten nurkissa – enkä malta olla kyllä ihan täysin sisustelematta sielläkään…

Se tunne kun saa asetella leikkokukat maljakkoon, sytytellä kynttilät ja rentoutua ympärille katsellen. Tiedättehän.

Mahtavaa tulevaa viikkoa!

Nyt olisi pitkästä aikaa asukuvia. Juttelin tänään bloggaavan kaverin kanssa puhelimessa (terkut Riikka) – todettiin, että mitä harvemmin päivittää blogia, sitä nihkeämmin se alkaa sujua. Olin luvannut itselleni rankan syksyn jälkeen kunnollisen talviloman ja se tuli tuossa joulukuussa pidettyä. Taisin päivitellä blogia harvemmin kuin koskaan ennen. Nyt kun lomakausi on vietetty, onkin aika etsiä normaali työrytmi. Onneksi tsemppaajana on ollut viimepäivien heleä valo ulkona. Nyt jo melkein astii, miten pimeys alkaa vähentyä ja kuvausvaloakin alkaa olla taas tarjolla himpun verran enemmän. 

(takki COS*saatu / neule ja farkut HM / nilkkurit Unisa / kaulakoru COS / laukku Stella McCartney)

Viimeaikoina olen asunut pitkässä COS-takissani, voin lämpimästi suositella samanlaista edelleenkin. Viimetalvinen takki on ihan suosikkini edelleen ja saan siitä melkein aina kyselyitä mihin menenkin. En siis ole kyllästynyt siihen tippaakaan. Mustiin vaatteisiin en sen sijaan olen paljon pukeutunut, niinpä musta neule tuntuu harvinaisen selkeältä päällä. Halusin kuitenkin yhden kivan tumman yläosan hiilenharmaisiin farkkuihini. HM on ollut yllättävän hyvä vaatteidenbongauspaikka, nyt löydän sieltä paljon kivoja juttuja

 

Unisan nilkkurit ovat myös olleet niin mukavat, että ovat päässeet jalkaan usein. Säätilatkin ovat mukavasti sallineet tuommoisissa ohutpohjaisissa nilkkureissa kävelyn. Tänä talvena ei vielä ole ollut käyttöä järeille talvikengille. Olen myös asustellut enemmän kaupungissa, joten ulkoilulenkit ovat olleet aika harvinaisia.

Tuntuu ihan hassulta, että nyt se ”uusi vuosi” on alkanut ja on aloiteltava normaalia arkielämää. Etenkin kun oma elämäntilanne on huisin erilainen kun ennen. Nyt olen päättänyt vähän seikkailla, ihan pienissäkin jutuissa. Vaikka käydä iltaisen ruokakauppareissun jälkeen kaakaolla – kuten eilen tehtiin. Eihän siinä mitään ihmeellistä ole – mutta on kuitenkin. Ehkä ottaa vähän rauhallisemmin ja nauttia hetkistä.

Ihanaa viikonloppua!

Näin vuoden alkajaisiksi olen lukenut monesta blogista ihania trendiennusteita, kuten Suvin ja Maijan postaukset. Niin blogeissa kun sisustuslehdissäkin povataan vihdoin värejä lisää. Itsekin olen pitkästä aikaa innostunut lisäämään sisustukseen reippaasti sävyjä. Kun sain valita itselleni Lovely Lineniltä uudet petivaatteet, ei tarvinnut kauaa miettiä mihin väriin päädyn. Ihastelin jo heidän esitteistään hulppeaa lilaa värimaailmaa ja valitsinkin makuuhuoneeseen rohkeat lilat lakanat. 
Tulipas harmaasävytteiseen huoneeseen roimasti lisää tunnelmaa. Kuvasin nämä erittäin pimeänä päivänä, joten fiiliksestä muodostui erityisen hämyinen. Hämärään sopi ihanasti tunnelmoida kynttilänvalossa – melkein makuuhuone parhaimmillaan (tai no jos ei lasketa kesäaamuisia valaisevia auringosäteitä).  
Uusien lakanoiden lisäksi valitsin uuden puolipäiväpeiton, eli tuommoisen kookkaan kaksipuoleisen torkkupeiton, jonka toinen puoli on kaunista harmaata villaa ja toinen luonnonsävyistä pellavaa. Pidän paljon rennoista petauksista, kuten tiedättekin. Tällöin perinteisen päiväpeiton sijaan suosin usein erilaisia torkkupeittoja ja kevyitä rennosti sängylle huiskautettuja päiväpeitteitä.

Ja pidän myös sängyssä syömisestä – tai tarkemmin aamukahvittelusta. Joinkin toisen kierroksen aamukahveja, kyljessä naapureilta saatuja itse leivottuja mantelipikkuleipiä. Tällaiset rentotumishetket ovat kyllä ihan parhaita. Seurana vaikka sisustuslehti.

Olen kyllä aivan innoissani nyt erilaisista värikkäistä lakanoista. Vaikka en varmasti koskaan luovu perinteisistä valkoisista lakanoistani, on kiva tuoda makuuhuoneen sisustukseen tunnelmaa erilaisilla tekstiileillä.

Lovely Linenin tekstiileitä saa Sisustuksen Koodista!

Oletteko te jo hurahtaneen väreihin lakanoissa – tai muuten?

Bongasin siskoltani Suvilta kivan idean kirjoitella yhteenvetopostauksen vuodesta 2017. Ei todellakaan minun paras vuoteni, mutta mielenkiintoinen ja siihen mahtui paljon todella ihanaakin. Mutta sukelletaanpa menneisiin kysymysten myötä. Olen muuten tehnyt tällaisen vastaavan kyselyn ennenkin, minusta on mukava kirjoitella yhteenvedot tällaisessa muodossa.

1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, jota et ole koskaan tehnyt?

Viime vuonna tein todella monia uusia asioita. Suurimpana varmastikin Koodin remontti yhdessä Maijan kanssa. En olisi ikinä uskonut mitä saadaan yhdessä aikaan ja miten mukavaa remontointi onkin. Olin tietysti maalannut ja tapetoinut ennenkin – sekä poistanut tapetteja (ihan liikaa). Mutta tällä kertaa maalattavaa oli huisin paljon ja sen lisäksi kaikenlaista nikkarointia ja asennushommaa. Marraskuu meillä vilahti lähes pelkästään nukkuessa ja remontoidessa. Mutta ehkä paras marraskuu ikinä, vaikka monesta syystä myös erittäin raskas.

2. Oletko kyennyt pitämään uutena vuotena tekemäsi lupaukset?

En tainnut luvata kummempia uutena vuotena, paitsi että pitäisin itsestäni parempaa huolta. Se on mulla vakio, taisin pitää ainakin välillä.

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä kuluneen vuoden aikana?

Tuli ja monta. Olen kyllä tosi iloinen kaikista uusista tuttavuuksista.

4. Menetitkö ketään läheistäsi?

En menettänyt lopullisesti, mutta ihmissuhteissa tapahtui muutoksia.

5. Missä maissa vierailit?

Ranskassa ja Tanskassa.


6. Mitä sellaista toivoit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?

Sopusointua ja harmoniaa. Oli niin haastavia hetkiä, että välillä ahdisti. Sekä työasioissa, että ihmissuhteissa. Mutta olen niin positiivinen ja vahva, että en jää koskaan rytemään mihinkään, vaan menen eteenpäin. 

7. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneena vuonna?

Varmasti kaikki päätökset siitä mitä haluan jatkossa elämältäni. Olen kyseenalaistanut kaikki osa-alueet ja alkanut tehdä muutoksia sen hyväksi mihin haluan kehittyä. Joskus on vaan repäistävä ja tehtävä ratkaisuja, vaikka noin periaatteessa kaikki olisi hyvin. Nyt koin olevani valmis ja kypsä muutoksiin.

8. Mikä oli suurin pettymyksesi?

Että en osannut olla aina tarpeeksi kärsivällinen ja toisaalta se että olen ollut liian kärsivällinen. Sen tasapainon löytäminen oikeissa paikoissa. Mutta konkreettinen pettymys on muuten vaikea määritellä, koska en koe kokeneeni mitään erityisempää takaiskua työ- tai muissakaan asioissa. Eli sen suhteen meni hyvin tuo vuosi.

9. Sairastitko tai loukkaannuitko?       

En tainnut sairastaa edes flunssaa enkä myöskään loukkaantunut haavaa pahemmin. Satunnaisia päänsärkyjä lukuunottamatta, mutta niitä nyt on aina.


11. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Remontoimiseen; kylpyhuoneen/saunan kohentamiseen ja talon ulkomaalaukseen. 

12. Mikä oli paras ostoksesi?

Pakko sanoa talon ulkomaalaus. Koko rakennus näyttää ihan erilaiselta nyt. Talo oli aiemmin vaalean siniharmaa valkoisin nurkkalaudoituksin. Nyt se on kokonaan valkoinen ja näyttää paljon raikkaammalta ja modernimmalta. Tässä samassa mainittava pieni yksityiskohta, eli ulkovalaisimet, niiden vaihtaminen muutti ilmettä myös tosi paljon.

13. Vuoteen 2016 verrattuna, oletko…

Onnellisempi vai onnettomampi?

Onnellisempi varmasti, vaikka vielä käyn läpi vaikeita asioita. 

Laihempi vai lihavampi?

Lihavampi ja hyvä niin. Laihduin syksyllä entisestäänkin stressin takia, mutta nyt olen taas vanhoissa mitoissa ja ehkä vähän päällekkin. 

Rikkaampi vai köyhempi? 

Ehkä vähän köyhempi, koska rahaa meni aika paljon remontteihin ja jäin pois kuukausipalkkaisesta päivätyöstä.

14. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Toivon että olisin nähnyt enemmän ystäviäni ja viettänyt enemmän aikaa kodin ulkopuolella. 

15. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Että olisin ollut jämäkämpi joissain asioissa ja myös että olisin osannut olla empaattisempi toisissa tilanteissa. 

16. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?

Molempia vietin kotona hengaillen. Toisaalta joulun aikaa vietin myös muualla ystävien seurassa.


17. Rakastuitko vuoden aikana?

Rakastuin kyllä.

18. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

En kyllä vihaa ketään tai mitään. 

19. Mitä halusit ja sait?

Halusin muutosta ja sitä sain todella paljon. Sain myös toivomiani uusia tuulia työrintamalla.

20. Mikä yksittäinen asia olisi selvästi tehnyt vuodestasi paremman ja onnellisemman?

Harmonia ja tasapaino. Tuntuu että tapahtui niin paljon kaikkea laidasta laitaan; ikäviä juttuja ja positiivisia juttuja. Koin erittäin raskaita asioita ja niiden vastapainoksi erittäin ihania asioita.

21. Mikä piti sinut järjissäsi?

Pakko kai sanoa että Suvi ja Maija.

22. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?

Eikö kaikki vastaa tähän Trump. Noin muuten en ole kovin poliittinen persoona, joten en osaa mainita mitään erityistä.


23. Ketä tai mitä kaipasit?

Välillä kaipasin ihmisiä ja välillä omaa aikaa ja välillä aikaa ihmisten kanssa. Tilanteet vaihtelivat niin paljon vuoden aikana. Mutta koko ajan kaipasin tietysti perhettäni joka asuu Kokkolassa – vanhempiani ja siskoa perheineen.

24. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?

Onpas hassu kysymys.. kaikki tapaamani ihmiset olivat ihania ja yksi erityisen ihana joukossa – paras.

25. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?

Minkälaista on olla sosiaalisesti aktiivinen ja viettää aikaa ystävien seurassa. Millaista on hullutella ja olla todella pöhkö. 

26. Mitkä viisi asiaa asetat tavoitteiksi vuodelle 2018?

  • pitää itsestäni parempaa huolta, siis liikkua enemmän ja syödä enemmä/paremmin
  • antaa aikaa ystäville
  • tehdä asioita kodin ulkopuolella
  • kasvaa ihmisenä tasapainoisemmaksi
  • satsata työhön innolla


Kaikkien myllerrysten jälkeen odotan innolla mitä tänä vuonna tapahtuu! Viime vuonna tähän aikaan olin aika ahdistunut, koska vaistosin että vuodesta ei tulisi helppo. Nyt minulla on ihan erilainen fiilis, vaistoan että vuodesta tulee – ei helppo – mutta parempi ja toivottavasti onnellinen.

Toivon myös sinulle ihanaa tästä vuodesta!

                    

Uusi vuosi alkoi ja kieltämättä aika erilaisissa tunnelmissa. Olin pitkästä aikaa juhlistamassa uutta vuotta yöelämässä. Tällä kertaa vuoden vaihtumisen tunnelmat ovat jännittyneet ja positiiviset. Viime vuonna muistan olleeni enemmänkin stressaantunut ja ahdistunut. Niinpä meidän seinälle liimaamaama teksti – Fuck u 2017 – sopi aika hyvin illan teemaan.

Koska illan riennoista ei ole saatavilla kuvamateriaalia, valitsin esiteltäväksi muutamia uusia juttuja, joita olen vaatekaappiini hankkinut. Löysin kuvan Unisan nilkkurit alehyllyltä. Olin toivonut löytäväni talveksi jotkin kivat kengät ja nämä olivat siksi erittäin mieluisa löytö. 

Olin myös suunnitellut yhdistäväni kimaltavat nilkkasukat nilkkureihin, niin että sukan varsi vilahtaa mukavasti varresta. Koska löysin tarkoitukseen sopivat kengät, täydensin kokonaisuutta COS:in glittersukilla.

Maijan ja minun shoppailureissun tuloksena löytyi myös kuvan pyjamahenkinen paita, sen bongasin HM:stä. Minua kiehtoo tuommoiset rennot ja ehkä vähän odottamattomatkin vaatekappaleet. Ennätin jo istuskella iltaa tuossa paidassa, yhdistin sen tiukkoihin mustiin farkkuihin ja uusiin nilkkureihini.

Pukeutumisessa kiinnostaa edelleen selkeä tyyli, mutta on kiva jos asuissa on joitakin odottamattomia elementtejä. 

Huomaan käyttäväni nykyään mielelläni erilaisia kaulakoruja. Lempikorut ajelehtivat usein missä sattuu. Olen myös innostunut vaihteeksi kynsien lakkaamisesta. Olen jopa panostanut alus- ja päällyslakkaan. Eniten omistan Essien lakkoja. Minusta on aika kiva ostaa yhden merkin kynsilakkapulloja, koska ne näyttävät kivoilta kun putelit ovat samanlaisia.

Nyt kuulkaas odotan innolla arkielämää, olen päättänyt satsata itseeni enemmän tänä vuonna!