Tähän maanantaihin sopii täydellisesti pehmeä ja kutsuva tunnelma. Viikonloppu oli aivan ihana – siis kerrassaan hauska ja hulvaton ja muutenkin mitä parhain. Maanantai puolestaan on ollut pikkuisen haasteellinen tunnelmaltaan. Miksi maanantait usein on… ihan kun teleporttaisi jostain taikamaailmasta todellisuuteen.

En kuitenkaan valita, ilta kuluu mitä parhaimmassa seurassa ja silloin voi olla tyytyväinen vaikka mielessä olisikin purtavana pähkinä ja toinenkin. Jos sitä haluaa jakaa ihanat asiat toisten kanssa, niin onnea on jakaa myös ne kenkummatkin jutut.

Kuvituksena on Lovely Linenin ihastuttavat pressikuvat. Voisin niin sukeltaa tuonne sänkyyn ja kölliä siellä seuraavat kaksi vuorokautta. Onneksi tosin omassa sängyssä on oikeastaan samanlainen tunnelma ja jos haluaisin, voisin kölliä siellä seuraavat kaksi vuorokautta. Kuka ei haluaisi möyhiä kuohkean pellavapeiton uumenissa…

-Joskus kai kannattaa vaan luottaa intuitioon ja 
olla rohkeampi kuin ajattelikaan-

Pakko kommentoida tuon kuvan makuuhuoneen seinäväriä. Ihana harmaaseen taittava vihreä on todella harmonisen näköinen. Monesti pehmeät savuiset sävyt ovat silkkaa harmaata tunnelmallisempia vaihtoehtoja ja loppupeleissä aivan yhtä neutraaleita. Tuohon vihertävään sävyyn voi yhdistää sisustuksessa aivan samat tehostejutut kuin perinteiseen harmaaseenkin seinäväriin. Onko kodin värivalinnoissa oltava aina niin järkevä – ihan kuin muissakin valinnoissa joita teemme.  Kunhan muistaa olla itselleen ja toisille hyvä. Koskapa sitä olisi katunut niitä repäisyjä – epäilen että ne ovat asioita, joista tulee arjen kohokohtia.

Kappas – sisustususjutuistakin saa aikaan syvällisiä pohdintoja omiin elämänasenteisiinsa. Mutta eikö kaikki valinnat heijasta meidän fiiliksiä. Olivat ne sitten visuaalisia tai henkisiä.

Ihana olla välillä elämäntapahippi. Tiedän kuitenkin olevani todella jalat maassa oleva käytännön ihminen. Sitä ihanammalta tuntuu välillä haahuilla. Kannattaa kokeilla.

Mutta asiasta pöytäliinaan. Miksei tule käytettyä enemmän kankaisia pöytäliinoja. Ihastelen aina tuommoisia kattauskuvia, joissa on tekstiileitä. Mitä sitten jos liinalle putoaa jotakin, tahrat kuuluvat sinne missä on ruokaa ja juomaa. Kokonaistunnelma ratkaisee. Tiedättekö, sama pätee muissakin asioissa.

Maanantaihippi kiittää – tajusitteko yhtään mitään tästä höpöttelystä..

14 Comments

  1. Tajusin! Sää oot ihanan rela, ja postaus huokuu jotain uutta.. Ei aina tartte olla niin särmää.

    • Ah mahtavaa 🙂 kiva kuulla kiitos! Ja totta, ei aina tartte olla särmä – todellakaan.

    • Mikäköhän siinä onkin, että pöytäliinoja tulee käytettyä niin vähän 🙂

  2. Susta huokuu joku sellainen että olet ihastunut! Anna näkyä sen enemmän, tulee ihana hyvä flow lukijalle ja koko blogin ja instan tunnelmaan!:) <3

    • Vanha nauta ihastunut? Kai se on ilmiselvää kun siitä mainostaa riennoillaan ulkona kuinka on mageeta elämä kuulema taas vaihteeksi. Työt lopettaa koska alkaa täyspäiväiseksi bloggariksi, mutta postaukset vaan väheni. Kyllä on omituista porukkaa olemassa. Kuvien pellavapetaukset näyttävät lähinnä tunkkaisilta, epähygieenisiltä ja siltä että raapii ihoa. Kuka haluaa koristetyynyn sänkyynsä? Hotellissakin se kuvotus nostetaan ensimmäisenä pois sängystä!

    • Onpa kiva kuulla 🙂 kiitos kivasta kommentistasi! <3

      Ja tuolle toiselle anonyymille:
      just…. Ehkä sun täytyy seurata jotakin toista bloggaajaa, kun selvästikkään et viihdy mun seurassa…

  3. Kylläpä on inhottava kommentti. Toivottavasti osaat jättää tuon ylläolevam kommentin omaan arvoonsa. Varmasti osaatkin. 🙂 Minä toivon elämääsi kaikkea hyvää ja ihanaa! Tyylitajusi sisustuksen ja muodin parissa on yksi inspiraation lähteistäni! 🙂

    • Kiitos sinulle tsemppaamisesta <3
      Osaan kyllä jättää tuollaiset kommentit omaan arvoonsa.
      Onpa mukava kulla että saat täältä inspiraatiota – sen jakaminen toisten samanhenkisten kanssa on niin mukavaa!

  4. En halua sen enempää sekaantua kommentointeihin ja anonyymiläppiin, olen vain sitä mieltä, että tällaiset blogit ovat aikansa eläneet ja oikea elämä ei ole blogikuvien kaltaista, lainkaan, eikä varmaan sellaiseksi tarkoitettukaan.

    Monella on paljon isompia asioita mietittävänä kuin se, onko minulla pellavaa vaiko mitä materiaalia sängyssäni. Jos joku pitää materiaali fiilistelystä ja oman kärsän pällistelystä, ei se ole minulta pois, mutta ei minulle myöskään tuota yhtään mitään lisäarvoa, ainoa minkä ymmärrän on se, että tietynlainen hifistely, oman kärsän tai perseen katselu hissin peilin kautta olisi teinien puuhastelua. Kaikesta huolimatta, blogi on täynnä kauniita kuvia, ja hyvällä maulla kuvattuja, joten otetaan blogi sellaisena kuin se on, eihän tänne kannata tai ole pakko tulla näppylöitä hakemaan! Blogia voi katsoa ja hakea itselleen jotain sovellettavaa, mutta minun tyyliini ei kuulu joka päivä käydä heittämässä jotain läppää, positiivista tai negatiivista, kumpaa tämä on, sen saa bloginpitäjä itse päättää.
    Sirpa

  5. Mielettömän kaunis pöytäliina, mutta missä olisi myytävänä, ei ihan heti löytynyt googlaamalla??

    • Voisitko laittaa kyselyn Lovely Linenin sivuille. Tai kysäisepä vaikka suomen maahantuojalta Textilkompanilta. 🙂

Write A Comment