Onpas nykään päivät erilaisia, olen ihmetellyt uutta rytmiäni, sillä kun jätin normaalin päivätyön ja keskityin blogityöhöni, on päivistä tullut ihan eri mallisia – jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Paitsi aamuheräämisiin, myös ruokailuun on tullut erilainen lähestymistapa. Ennen kipaisin töihin syömättä aamiaista ja aloitin päivän työkavereiden kanssa kahvihetkellä ja aika usein voileivän sijaan söin pullan.
Nykyään aamut ovat erilaisia, aamupala syödään rauhassa ja nautiskellen. Ihan kuin joskus vapaapäivinä, mutta nyt se on jokapäiväistä. Siksi olenkin hehkuttanut täällä blogissa moneen kertaan aamupalaa – nautin siitä tolkuttoman paljon. Aamupala sisältää leivän lisäksi aina jotakin muuta, koska siihen haluaa satsata pikkuisen enemmän. Ihan uutena on tullut erilaiset puurot. En ollut juuri aiemmin kokeillut esimerkiksi tuorepuuroja, ihaillut vain toisten kuvissa sellaisia hienoja annoksia.
Risenta-yhteistyön myötä sain sysäyksen kokeilla siemenpuuroja, joita voi keitellä ihan normaalisti liedellä tai kokeilla tuorepuuron muodossa. Molempia on tullut testailtua. Siemenpuurot ovat siitä kätsyjä, että niissä on tavallista puuroa enemmän proteiineja, joita puurojen kaura, siemenet ja pähkinät sisältävät. Olen huomannut että näillä nälkä pysyy loitolla pidempään. Kuidun saanti tulee myös kätevästi hoidettua syömällä puuroa – itsellä ainakin kuitujen saannissa on parannettavaa.
Välillä tulee syötyä siemenpuuroa myös lounaaksi. Risentan siemenpuuroissa on kaksi makua Auringonkukka & Kurpitsansiemen -puuro sekä Taateli & Hasselpähkinä -puuro. Risentan puurot ovat ekologisia luomupuuroja, plussaa myös siitä.
Tuorepuuro on tosi näppärä valmistaa, ihmettelen kuinka en ole tullut aikaisemmin sitä kokeilleeksi. Illalla sekoitan purkkiin kauramaitoa ja siemenpuurohiutaleita, sen jälkeen vain laitan purkin jääkaappiin ja aamulla puuro on valmis. Herkullisen näköisen ja makuisen puuroannoksen kokoaa kiireempänänkin aamuna sukkelaan. Olen sekoittanut kuvan puuroon hiukan luonnonjogurttia, hedelmäsosetta ja marjoja. Pelkät hedelmät ja marjatkin tekevät puurosta herkullisen ja kauniin – pieni somistelu ei vie yhtään enempää aikaa, mutta visuaalinen nautintobonus on merkittävä.
Huuhtelen muuten marjat hetimiten kun olen ostanut ne ja annan kuivua hetken talouspaperin päällä. Näin ne ovat kuivia, puhtaita ja käyttövalmiita kun tarvitaan. Pitäisi tehdä sama kaikille hedelmille ja vihanneksille. On paljon mukavampi alkaa valmistaa ruokaa kun huuhtelut ja kuivailut on tehty valmiiksi.
Tällainen purkillinen tuorepuuroa on myös hyvä idis lounasevääksi. Puuropurkki vain mukaan töihin, marjat voi lisätä valmiiksi kotona, nekin pysyvät kannen alla hyvinä.
Uudistuneissa Risentan puuroissa on kätevästi kaikki valmiina,
ei tarvitse erikseen keitellä puuroa ja lisäillä siemeniä ja pähkinöitä. Valmiiseen puuroon sitten mietin vain mahdolliset lisukkeet. Auringonkukka & Kurpitsansiemen -puuron joukkoon tykkään yhdistää makeita marjoja ja pähkinäisemmän Taateli & Hasselpähkinä -puuron kanssa minusta sopii tosi hyvin esimerkiksi omena ja viikuna.
Näiden puurojen myötä olen innostunut myös kaikenlaisesta koristelemisesta. Taateli & Hasselpähkinä -puuron keitin liedellä veteen paketin ohjeen mukaisesti. Siinä pinnalla on luonnonjogurttiraita, omenoita, viikunaa ja mustikoita.
Joku kerta kokeilen lisätä puuron pinnalle paistettuja omenoita ja banaaneita. Lämpimät ja makeat hedelmät sopisivat varmasti aivan ihanasti puuron kylkeen.
Pähkinöissä ja siemenissä on luonnostaan aika pehmeä ja makeahko maku. Pelkillä marjoilla ja hedelmillä tulee minusta riittävästi makeutta annoksiin. Mutta jos pitää vielä makeammista yhdistelmistä, voi puuroon lisätä vaikka juoksevaa hunajaa tai vaahterasiirappia.
Olen tainnut löytää perinteiselle voisilmäpuurolle vaihtoehdon. Lisäksi huomaan tykkääväni puuroannosten koristelusta. Hätäiseltäkin se onnistuu jo ihan luontevasti.
Olettekos te kokeilleet väkertää koristeltuja puuroannoksia?