”kaupallinen yhteistyö Raikastamo”

Sunnuntaisista hitaista aamuhetkistä on tullut aikamoinen perinne meidän poppoon joukossa. Yleensä kokoonnutaan Maijan keittiöön ja nautitaan ihan rauhassa myöhäinen aamupala. Saatamme istuskella pöydän ympärillä tuntitolkulla. Sunnuntaipöytä katetaan huolettomasti ja siihen kootaan mitä milloinkin kaapista löytyy – aamiaista ei turhan paljoa suunnitella, silti pöydästä löytyy aina muutamat vakiojutut.

Vakiojuttuihin kuuluu ehdottomasti tuoremehu. Sain yhteistyön puitteissa Raikastamolta mieluisan lähetyksen, jossa oli Appelsiini-porkkanamehua ja Mustikka-omenamehua. Molemmat maistuvat ihanan raikkailta ja aidoilta, nämä mauthan ovat tutut pillimehuista. Pöydän ympärillä istujilta löytyi heti omat suosikit näistä mehuista – minulla se oli tuo mustikkainen ja muilla appelsiininen. Tosin kaikki pitivät kyllä molemmista mehuista.

Rakastan hyvää leipää – aamupalalla toiset kasaavat leivälle runsaasti täytteitä, itse puolestaan nautin sellaisenaan laadukkaasta leivästä ja vain kuorrutan sen runsaalla voilla ja kenties sujautan yhden juustoviipaleen leivälle. Vihanneksista tykkään eniten tomaatista, varsinkin makeista kirsikkatomaateista, jotka puolitan juustopalasen päälle. Ripsautan aina tomaatille myös hivenen suolaa ja pippuriakin. Nam.

Moni siis taitaa muistaa Raikastamon pienet pillimehut, nyt niistä on tullut myös isot litran kokoiset mehupurkit tutuissa mauissa. Itse tunnustan juovani mielelläni suuren lasillisen mehua ja toki suosin aina luomumehuja, joita nämä Raikastamon mehut ovat.

Meillä oli aika hauskaa kun kuvasimme mehupurkkeja. Kamerakin kiersi vuorotellen kädestä toiseen. Kätevä kun omassa porukassa on monta innokasta kuvaajaa.

Sunnuntainen aamupala koostui puurosta, marjoista, leivästä, leikkeleistä, juustosta, kahvista ja Raikastamon mehuista. Täydennyksenä loistava seura, kaunis keittiö ja ihana valo, jota levisi sekä ikkunasta että kynttilöistä. Eikä unohdeta tyhmiä juttuja ja naurua – ne kuuluvat ehdottomasti pitkään aamupalakaavaan.

Taidettiin muuten lopetella aamiainen iltapäivän puolella ja pöydästä raahauduttiin takaisin loikoilemaan..

Nyt jaksaa viikon touhuilut mukavan viikonlopun jälkeen.

Write A Comment