Taisin sanoa juuri muutamia päiviä sitten, että helmikuu ei ole oikeastaan niin paha talvikuukausi kun olen mielessäni aina ajatellut. On jo ihanan valoisaa ja talvi on muuttunut lempeän kauniiksi ja heleäksi. Sitten iski yhtäkkiä tämä jäätävä kylmyys. Muistin jälleen, miksi helmikuu sittenkin on yksi vaikeista kuukausistani. Tämä jäätävän kirkas valokaan ei pelasta sitä kuivaa ja kylmää fiilistä, jonka pakkanen taikoo. Kylmä tuntuu sisälläkin ihan kehossa saakka; iho on kuiva, hiukset sähköiset, hengitystiet karheat, huoneilmassa leijuu sähköistä pölyä – eikä ulos tee mieli mennä, vaikka ikkunasta katsottuna ilma näyttää houkuttelevan kirpeältä.
Oltiin viime viikonloppuna Kokkolassa siskon ja vanhempien luona. Käytiin myös ihailemassa siskon perheen uutta mökkitonttia. Silloin ei vielä ollut liikaa pakkasta. Aurinko kimmelsi meren jäätä pitkin ja nautittiin maisemista. Piipahdettiin myös lähellä sijaitsevalla Ohtakarin rannalla ja voi miten upea paikka se olikaan. Satuimme paikalle juuri auringonlaskun aikaan, sieltä tuo kuvakin. Tunnelma oli ihan taianomainen.
Tällaisena kylmänä aikana tekee mieli koko ajan jotakin syötävää. Ollaan nautittu oikeastaan vähän liikaakin tuhteja pastaruokia. Kuvassa taannoin kokkaamani lihapullapasta. Muistutanpa teitäkin tuosta ihanasta klassikkoruoasta, sillä se sopii täydellisesti tähän vuodenaikaan. Laitan tähän summittaisen ohjeen, sillä tässähän on tarpeen näppituntuma ennemminkin kuin tarkat määreet.
1-2 sipulia
Koittakaahan selviytyä pakkasista!
1 Comment
My Family Loved it. I am definitely sharing Guys, Thanks For sharing this Great Recipe.
this recipe and this website with my friend.
Hope they also love it sharing such a great recipe.