Eilen vietettiin ystävänpäivää ja tällä kertaa itse sain viettää sitä ihan kirjaimellisestikin. Olimme nimittäin sopineet ystävien kesken, että treffataan ja syödään jotakin herkkuja. Henna kuitenkin onnistui järkkäämään meidän suunnitellusta leivoshetkestä vielä erityisemmän, hän kekkasi nimittäin että askarrellaan kransseja – mikäs sopisikaan paremmin ystävänpäivähetkeen. Pääsimme vielä viettämään tuota iltaa Turun Loft-tehtaassa sijaitsevassa ihastuttavassa huoneistossa. 

Kaikki tuotiin vähän syömisiä ja kranssitarvikkeita. Huoneiston keskipisteenä oli suuri ruokapöytä, jonka ympärille kokoonnuttiin. Hehkutettiin kaikki asunnon tunnelmaa ja myös kookkaita ruokapöytiä – sellaisten ääreen vaan on niin huippua kerääntyä.

Kransseja on yllättävän helppo tehdä näin ensikertalaistenkin mielestä. Tarvittiin vain rautalankaa, pihdit ja kasa erilaisia kukkia ja oksia. Sitäpaitsi pieni puuhastelu viinin ja herkkujen lomassa on todella rentouttavaa. Melkein päätettiin jo että meidän ”Turku Food Club” alkaa harrastaa myös askartelemista.

Rosmariinin oksat ovat muuten aivan ihania koristeita sekä juomissa, että muutenkin pöytätarjoiluissa. Lisäksi rosmariinista tulee aivan ihana tuoksu. Henriikka toi pöytään red velvet -kakkua, joka on ihan törkeän hyvää. Sitä on aivan pakko saada lisää – ehkä täytyisi koittaa itse leipoa. Oletteko kokeilleet ja onko vinkkejä siihen?
Tällä kertaa ei ollut mukana kameraa, mutta joskus on ihan rentouttavaa napsia blogikuvat vain kännykällä. Kyllä näilläkin tunnelmaan pääsee. Kaikilla oli kyllä sometus käynnissä, niin nättiä oli tälläkin kertaa, olette varmaan kurkanneet jo Insta Storyssä pätkiä.
Maija ja muut toivat kransseihin vihreitä ihania oksia ja heiniä, minä puolestani värikkäitä kukkia. Olinkin ainoa, joka teki kuihtuvan kukkaseppeleen. Oon vaan niin paatumaton kukkaisromantikko..

Siinä se on valmis kranssini. Nyt se on vielä suhteellisen freesin näköinen tuolla parvekkeella kun kurkin ikkunasta, mutta tietysti kukkaset nuupahtavat pian. Mutta olipas nätti ainakin ystävänpäivänä.

Kiitos kaikille illasta – olette niin huippuja. Muistakaahan viettää ystävien kanssa hassuja ja hauskoja hetkiä, niistä saa iloa ja energiaa niin paljon.

2 Comments

  1. Hei, huomioni kiinnittyi ruokapöytään. Osaatko sanoa mitä materiaalia tuo ruokapöydän kansi on? Ilmeisesti myös maalattu mustalla maalilla?:)

    /Henna

    • Pöydän kansi taisi olla laminaattia, siis vanerilevy joka oli laminoitu. Tai sitten melamiinia, joka on vastaavan oloista kun laminaatti, muttei ihan niin kestävää. Mutta levyliikkeistä voi tilata mittojen mukaan tuommoisia pöydän kansia. 🙂

Reply To Anne Cancel Reply