Terveiset Lontoosta! Tultiin tänne Maijan kanssa viettämään minilomaa. Onpa muuten ollut kiva reissu tähän mennessä. Vielä olisi parisen päivää jäljellä. Itse olen käynyt Lontoossa viimeksi todella kauan sitten ja nyt kaikki tuntuikin taas niin jännän uudelta. Viimevuosina on tullut reissattua lähinnä Pariisissa. Nyt olikin kiva päästä vertailemaan toista suurta kaupunkia. Lontoo tuntuu ehdottomasti nyt coolimmalta jollain tavalla.
Nämä kuvat ovat ihan vaan napsaistu matkalla hotelliltamme metrolle. Yövyimme Kensigtonissa ja alue näytti kyllä todella kivalta.
Säätila ei ole matkaamme hemmotellut. Joka päivä on ollut kova tuuli ja välillä on satanut räntämäistä lunta. Vähän se on toki hidastanut ulkona liikkumisen intoa, joten ollaan piipahdeltu tuon tuosta kaupoissa ja ravintoloissa.

Taitavat Lontoolaiset mennä vähän sekaisin pienestä lumihinnusta. Sillä todella monissa autoissa näkyi lumeen kirjoitettuja viestejä. Tapa se on tuokin ”iloita” lumesta. Toki osa viesteistä oli varmasti todella tärkeitä.
Muutaman kerran ollaan istahdettu paikalliseen pubiinkin nauttimaan lasilliset (tuopilliset) olutta. Se kuuluu asiaan kun kerran täällä ollaan. Pubissa ei olla syöty kylläkään, vaikka niissä näyttää olevan tarjolla aika muhevan tuhteja annoksia.
Mitä ruokaan tulee, minusta tuntuu, etten ole syönyt useinkaan matkoilla niin hyvää ruokaa kun täällä. Naurettiinkin, että eipä olisi sitä uskonut. Lontoo on oikein trendikäs ruokamesta. Hotellissamme ei ole aamiaista, huoneessa on minikeittiö. Siellä teimme ensihätiin pikkuaamiaisen, jota jatkoimme metroaseman vierellä ihanassa pikkukahvilassa. Siellä oli mitä herkullisimpia leivonnaisia ja syötäviä. Kuvassa iso kahvi ja mehevä kanelipulla.
Lontoosta jatkan vielä myöhemmin lisääkin. Kuvia on kertynyt aika paljon.
Kivaa viikkoa!