
Itsensä hoitaminen on aina tärkeää, mutta talven jälkeen iho suorastaan huutaa entistä tehokkaampaa hoitoa. Kuvassa on tämän hetken suosikkituotteeni top 5. Ihon puhdistuksessa tykkään käyttää maitomaisia puhdistusaineita ja Kahinaa olen kehunut ennenkin, ihana kevyt puhdistusmaito, silti kosteuttava. Öljyseerumi on nyt jos koskaan tarpeellinen, tällä hetkellä tulee eniten leviteltyä Mia Höytön Lempeä Uni -seerumia. Käsivoidettakin levittelen tuon tuosta, en uskalla edes ajatella miltä kädet näyttäisivät ilman jatkuvaa rasvaamista. Mia Höytön rasva on nyt esillä keittiön hyllyllä, siitä sitä muistetaan levitellä.
Kaipasin iholle tehokirkastusta ja sitä kyllä sain tuolla Mádaran hiili/savinaamiolla. Voi miten ihanan raikkaalta ja pehmeältä iho näyttää naamion jälkeen. Myös ihohuokoset supistuivat ja ilme tuntui levänneeltä – eli suosittelen lämpimästi.
Ihanuudet numero kaksi ovat siis kosmetiikkoja elikkä omaa hellimistä. Eikä ihana tuoksu ole mikään vähäpätöinen juttu. Olen tarkka tuoksuistani, tällä hetkellä suihkin mieluiten Elisabeth Ardenin White Tea -tuoksua. Se on jännän raikas, silti kiinnostava. Kuvailisin tätä samalla myös aika naiselliseksi ja klassisesksi tuoksuksi. Tykkään muutenkin valkoisesta teestä, joten tämä on minulle oikein passeli.
Kevätintoilija ei ole kuitenkaan raaskinut luopua harmaasta villasta, ei
paidoissa eikä petauksissa. Ihana harmaa torkkupeitto on Lovely
Linenin, sen toinen puoli on pellavakangasta, joten jos kaipaan
keveämpää ilmettä, käännän peiton toisin päin. Harmaalla mennään
kuitenkin vielä, ainakin valkoisten raikkaiden pellavalakanoiden
kanssa. Harmaa villa siis kolmas ihanuus, keväästä huolimatta.
Harmaata on myös neuleissa, aina. Kuvassa Lontoon reissun tuliaispaidat, Uniqlolta löydetyt harmaa merinoneule ja kamelin värinen kasmirneule. Nyt niukkalinjaiset v-aukkoiset neulepaidat ovat omiaan. Ne tuntuvat keväällä kepeämmiltä kuin muhkeat pörröneuleet. Myös niukat linjat ovat alkaneet taas kiinnostaa yläosissakin.
Neljäs suosikkijuttu juuri nyt – niukkalinjaiset klassikkoneuleet.
Lehtijutuista lemppareimpia ovat tällaisessa tyyli-intoiluhetkessä toisten tyylivinkeistä lukeminen. Suosikkejani ovat aina StyleBy:n jutut.
Ja löysin ihan täydelliset suoralahkeiset farkut Filippa K:n mallistosta! Palaan näihin paremmin kuvin, niin ihanat ovat.
2 Comments
Ihana kevät, aurinkoa kaipaan. Top 5 just nyt mulla:
1. uusi trenssi, klassinen beige, Tiger of Swedenin
2. Vita Liberatan yönaamio, joka samalla toimii itseruskettavana, ihana!
3. Pukkan Relax-tee, löysin ja kokeilin illalla, toimii.
4. valkoiset tennarit, kaivoin vanhat Converset esiin, jee.
5. Säpinä Momondossa, Kroatian matkaa haaveilemme kesäksi..
Terhi R
Ah mikä lista sulla 🙂 Komppaan noita kaikkia minäkin! Ja Kroatia tosiaan kiinnostaisi, siellä on niin ihanan näköistä.