”kaupallinen yhteistyö Sokos ja Asennemedia

Oi miltä jokainen aurinkoinen päivä tuntuukaan näin keväällä. Tekee mieli huijata itseään ja ottaa varaslähtö lämpimiin ilmoihin. Ainakin lämpimien päivien pukeutumista odottaa todella paljon. Kun voi hylätä takit kaappiin ja kuljeskella kevyissä sisävaatteissa ulkonakin.

Kävin poimimassa yhteistyön merkeissä Sokoksen kevätuutuuksista Marimekon kevätsuosikeitani. Sokoksilla on hyvä valikoima Marimekon laukkuja ja asusteita, mutta nyt Sokoksen valikoimista saa myös Marimekon vaatteita.

Ajattomat klasikkoneuletakit ovat aina olleet osa omaa tyyliäni, Marimekolta bongasin kauniisti istuvan Virav-neuletakin. Siinä on kivasti istuvat hihat ja suoralinjainen, silti kapea leikkaus. Sivuilla on pienet halkiot, näin neuletakki laskeutuu kivasti alaosien päälle. Ohut ja sileä merinovilla sopii hienosti ympärivuotiseen käyttöön. Kuinka monesti sitä tarvitseekaan esimerkiksi kesäisissä juhlissa mekon päälle lämmikettä. Tässä on oivallinen vaate niihin tilanteisiin.

Midimittaiset hameet ovat olleet mieleeni jo pidemmän aikaa. Etenkin kun itse olen aina vierastanut hameita, tällainen mitta toimii melkein kun leveälahkeiset housut. Helokki-hameessa on raikas kuosi, mutta musta pohjaväri tuo siihen silti rauhallisuutta. Plussaa annan ehdottomasti hameen sivutaskuista, itse huomaan sujauttavani mielelläni kädet taskuihin – se tekee asusta rennon. Kuvissa minulla on omat paljon käytetyt Marimekon Marka-tennarit.

Hameasuun sopii mukavasti nahkainen tote-mallinen laukku. Ryhdikkääseen Venta-nahkalaukkuun mahtuu paljon tavaraa. Pidän siitä, että laukku pysyy ryhdissään kun sen laskee kädestä. Nahan pintaan stanssattu Unikko-kuosi tekee yksinkertaiseen muotoon hauskaa ilmettä. Nahkainen ajaton laukku vaan paranee käytössä.

Huomasin Lontoon matkalla, kuinka kätevä etenkin reissuilla on olan yli käytettävä laukku. Ihastelin tätä Savo-olkalaukkua. Se on kevyttä markiisikangasta, taskuja ja lokeroita on paljon. Kuvissa olen säätänyt hihnan lyhyeksi, sillä minusta nyt on modernin näköistä pitää laukkua aika ylhäällä. Mutta säädettävällä hihnalla saa aseteltua Savon itselleen sopivaan kohtaan. Tällaisen voisi hankkia kesän käyttölaukuksi.

En voinut olla nostamatta tähän postaukseen iki-ihanaa Karla-laukkua. Itseltäni tämä laukku löytyy viininpunaisena. Keväällä Karlan yksi uutuusväreistä on herkullinen oranssi. Karla on niin loistava käytössä, että kun sen nostaa olan yli, ei sitä malta ottaa pois. Laukun pehmoistakin pehmeämpi nahka on kevyt ja ohut hihna ei paina kroppaa, vaikka laukkuun olisi kätkenyt paljonkin tavaraa. Sillä sinne tosiaan mahtuu kokoonsa nähden todella paljon täytettä. Karlaa täydentäisin mielelläni nahkaisella Tasku-pussukalla. Samanvärinen laukku ja pussukka ovat upeat yhdessä.

 

Sokoksen Marimekko-osaston vaatevalikoimaa hypistellessäni, en voinut sivuuttaa klassikkoa – tasaraitapaita on aina ajakohtainen – Annika Rimalan Marimekolle suunnittelema Tasaraita-kuosi täyttää tänä vuonna 50-vuotta. Pitkähiha-paita on malliltaan kivan reilu ja rento, malli sopii naisille ja miehille.

Yhdistin raikkaan raitapaidan toiseen klassiseen vaatekappaleeseen, nimittäin mustiin leveälahkeisiin Meg-housuihin. Housut ovat aina olleet itselleni rakas, mutta hankala vaatekappale. Harvoin löydän helposti mieleistä ja istuvaa housumallia ja kun löydän rakastan sen kyllä melkein puhki. Näihin upeisiin housuihin ihastuin heti, hehkutan hienosti laskeutuvaa materiaalia, mutta sitäkin enemmän erityisen onnistunutta kaavoitusta. Meg-housuissa lahje näyttää tietyssä kulmassa vienosti levenevän alaspäin, olematta kuitenkaan levenevä malli. Ainoastaan se tekee jalkoihin pienen naisellisen kaarevan lookin. Lahkeen mitta on miedosti vajaamittainen, sekin mitä kaunein yksityiskohta keväällä, jolloin leikitellään kenkävalinnoilla ja tämä leveä lahje antaa kengälle ikään kuin tilaa olla esillä. Nämä housut sopivat hyvin sekä juhlaan että arkeen. Jos minulta kysytään, niin yksi keväthankintojen kulmakivi, vaikka mustat ovatkin.

Olipas hauska kuvailla pitkästä aikaa ulkona – aurinko lämmitti jo niin lempeästi. Olo tuntui myös luontevalta, kun kaikki kuvauslainat olivat itselle niin mieluisia. Minä olen tottunut asioimaan Sokoksen vaateosastolla, sieltä löytyy useimmat lempimerkkini. Näitä vaatteita lainatessani eksyin katselemaan muitakin osastoja ja ostin Sokokselta itselleni Filippa K:n suoralahkeiset farkut. Nekin muuten näyttäisivät ihanilta tuon klassisen raitapaidan kanssa.

Muistuttelen vielä lopuksi pienistä keveistä Marimekko-asusteista. Olen aika hurahtanut nilkkasukkiin, miksenpä voisi kokeilla kuviollisia sukkia vaihteeksi, kuvassa Hieta-Unikko -puuvillasukat. Sokoksella oli vaikka kuinka paljon Marimekon asusteita ja laukkuja, lainoja noutaessa iski valinnanvaikeus. Söpöt puuvillaiset Taisa-huivi ja Keijutar-pussukka ovat ihania kesäasusteita.

En kyllä meinaa millään malttaa odottaa lämpimiä kelejä, kevätpukeutuminen on ehdottomasti yksi vaatteisiin liittyvä kohokohta vuodessa.

Minkälaisia kevätvaatesuosikeita sinulla on?

2 Comments

  1. Hienosti yhdistetyt asut. Varsinkin tuo hame ja neuletakki. Kepeä, eikä tätimäinen. Vyötäröllä poimutus mietityttää minua aina. Kuvistasi rohkaistuneena aion kokeilla ?.

    • Kiitos, minäkin pidin kovasti tuosta neuletakki-hame-yhdistelmästä. Vyötäröpoimutus on ihan ok, se itseasiassa sopii aika monelle, yläosan mallia/pituutta vaihtelemalla voi säädellä yhdiselmää itselle sopivaksi. Kiva jos olin inspiraatioksi!

Write A Comment