”kaupallinen yhteistyö Viking Line ja Asennemedia
Minusta ihan parhainta luksusta on aika jota voi viettää tärkeiden ihmisten kanssa ja jolloin voi keskittyä vain itseensä ja toisiinsa. Jotta voi nauttia joutenolosta ja hemmottelusta, täytyy vastapainona olla puuhaa. Tekemistä ja töitä on tällä hetkellä enemmän kuin tarpeeksi, joten siihen luksuspuoleenkin olen satsannut välillä. Olemme käyneet poikaystävän kanssa usein risteilyillä ja kaupunkipyrähdyksillä. Silloin ei ole silmissä tekemättömät kotityöt tai auki oleva läpärin kansi. 
Viking Line -yhteistyön myötä päästiin kokeilemaan täältä Turusta lähtevää Piknik-päiväristeilyä. Vaikka laivalla ollaankin oltu, niin minä en ole koskaan ennen kokeillut päivän mittaista piknikristeilyä. Konsepti on kerrassaan loistava, sillä merellisestä tunnelmasta ja rentoutumisesta ennättää nauttia lyhyemmälläkin aikataululla. Esimerkiksi yksi vapaapäivä riittää pienelle reissulle. Ja voi miten tuommoisen reissun jälkeen tuntuu että olisi ollut pidempäänkin pois kotoa. 
Tästä tulee pitkä postaus, sillä pääsette nyt fiilistelemään meidän Piknik-päiväristeilyä 

Risteily starttaa aamulaivalla ja saavuimmekin laivaan pikkuisen vielä unisena ja pöppöröisenä. Päivän risteilyyn ei välttämättä tarvita hyttiä, mutta meillä oli varattuna hytit molempiin laivoihin. Satsaus kieltämättä tuntui aika ihanalta, sillä oli mahtavaa heittää matkakassi pöydälle ja takit henkareihin. Hytissä odotti samppanjapullo ja suklaalla kuorrutettuja mansikoita. Tällaiset herkut voi tilata etukäteen hyttiin, ihan vaikka yllätykseksi toiselle. 

Meidän hytissä oli myös ikkuna, josta oli kiva katsella laivan matkaamista ja meren rauhoittavaa aaltoilua. Pötkähdettiin vain hetki sängyllä kuohuvaa juomaa siemaillen, sillä aamupalavaraus odotti – olikin jo nälkä.

Nautimme erikoisaamiaisen Food Garden -ravintolassa. Voi miten mahtavaa oli istahtaa merimaisemien ääreen syömään herkkuja. Kahvia tarjoiltiin suoraan pöytään, myös kuohuvaa taas kerran – koska rentoutumispäivä. Muita syötäviä sai sitten itse hakea omaan tahtiin ruokapisteiltä. Tarjolla oli vaikka mitä, näin jälkikäteen mietin että olisi voinut syödä enemmänkin. Tulee nimittäin näkä kun tässä katsoo noita kuvia.

Me menimme syömään aamupalaa tunti ravintolan avaamisen jälkeen, tunnelma oli tuolloin jo rauhoittunut, mutta aikaa oli vielä reilusti nautiskella rauhassa syömisiä.

Omat lempparini aamiaisella olivat juustot, kalat, munat, pekoni ja prinsessakakku.

Aamupalan jälkeen piipahdettiin laivan tax free -myymälässä. Tykkäämme katsella rauhassa kosmetiikka- ja vaatetarjontaa. Jotenkin laivalla se on osa ajanvietettä ja sitä tulee keskityttyä yhdessä enemmän ostoksiinkin. Ollaankin osteltu laivalta sekä kosmetiikkaa että vaatteita. Tällä kertaa ei vaatteita ostettu, mutta kylppäriin käsisaippuaa ja suihkusaippuaa. Olen myös ostanut usein Viking Gracelta Victorias Secret -alusasuja. Sellaista pientä kivaa hemmottelua itselle.

Myymälässä on muuten useita suosikkimerkkejäni niin vaatteissa kuin sisustuspuolellakin. Esimerkiksi Samsoe/Samsoen vaatteet ovat nyt minusta tosi ihania. Sisustuspuolelta tietysti mainitsen hyvän valikoiman Iittalaa ja Marimekkoa sekä LA Bruketin kauniit saippuat ja voiteet.

Ostoskierroksen ja kahvikupposen jälkeen suunnattiin taas hyttiin pienelle loikoilulle. Oli ihana saada hetkeksi kengät pois jalasta ja sulatella runsasta aamupalaa. Hemmottelupäivään kuuluu olennaisena osana pieni välilepo. No okei, samalla tuli tarkistettua meilit ja muut viestit – mutta ainakin sen teki lepoasennossa toisen kainalossa.

Lepohetken jälkeen oli taas aika syödä. Tiesittekö nimittäin että laivalla voi nauttia myös iltapäiväteestä. Minä en tiennyt. Nytpä taas pääsin kerrosvadin äärelle Coffee&Wine -ravintolan puolelle. Me kyllä valitsimme tällä kertaa herkkujen seuraksi teen sijaan kahvia. Minä mustaa peruskahvia ja poikaystävä erikoiskahvia.

 

Aika kului tosi nopeasti ja syömisen jälkeen saavuttiin aika pian Ahvenanmaalle, jossa piknikristeilyllä vaihdetaan laivaa. Amorellalta siirryimme Graceen. Vaihto sujui kyllä todella nopeasti ja ihan sisäkäytävää pitkin.

Gracellakin meillä oli ikkunallinen hytti. Istuttiin hytin sohvalla ja ihailtiin laivan satamasta lähtöä. Ahvenanmaan saaristomaisemat olivat todella ihanan näköiset. Merisää oli muuten meidän risteilypäivänä vaihteleva – välillä sumua oli niin paljon, että sumutorvet tuuttasivat, välillä oli kauniin seesteisen harmaata ja toisina hetkinä aurinko paistoi kirkkaana. Ja oi miten pitkällä kevät näytti olevan saaristossa, lunta tai jäätä näkyi vain nimeksi muutamissa paikoissa.


Päiväristeilyllä ei välttämättä tarvita useampaa vaatekertaa, mutta me halusimme vaihtaa hiukan vaatetusta. Hytissä olikin mukava vähän siistiytyä risteilyn toista osiota varten. Pikkutakki ja mekko on parempi roikottaa naulakossa kuin sullottuna kassissa.

Valitsin toiseksi laiva-asuksi Samsoe/Samsoen mekon, merkkiä tosiaan saa ostaa myös Amorellan ja Gracen tax free -myymälöistä. Olen muuten kuvassa juuri astumassa Gracen spa-osastolle. Siellä meille oli varattu hemmotteluhoidot – minulle jalkahoito ja seuralaiselle käsihoito.

Minun ei tule tosiaankaan usein varattua itselleni minkäänlaisia kauneushoitoja, olikin ihan mahtavaa rentoutua tällaisella päivälomalla myös kauneushoitolan puolella.

 

Gracen Spa & Wellness -kylpylä on ihanan rentouttava keidas. Juuri kun istuskelin muhkeilla tuoleilla odottelemassa, paistoi aurinko kirkkaana ja meri kimmelsi ikkunoista. Siinä istuessa fiilis oli melkein kun etelän lomalla aurinkotuolilla.

Tällä kertaa emme pulahtaneen altaisiin, mutta päätettiin että seuraavalle reissulle pakataan uimapuvut mukaan ja mennään nauttimaan saunasta ja polskuttelusta. Toki uimapuvun olisi voinut ostaa mukaan spa:n myyntipisteeltä. Katselinkin jo mustia kokouikkareita, taidan ostaa sellaisen vaatekappaleen itselleni seuraavaksi.


Rauhallisen kylpylähetken jälkeen olisi voinut piipahtaa vaikka baarissa drinkillä ja kuunnella musiikkia. Me kuitenkin piipahdettiin jälleen omassa hytissä valmistautumassa illallista varten. Meillä oli pöytävaraus Oscar á la Cartessa

Pakko antaa tunnustusta ravintolan hyvästä palvelusta. Tunsimme olomme erittäin tervetulleiksi ja tarjoilijallamme oli aikaa jutustella meidän kanssamme. Oli myös mukava kuulla juomista ja ruoista tietoja.

Ravintolapöytämme sijaitsi keulassa ja pöydässä istuessa oli mahtavaa seurata huikeaa merimaisemaa joka aukesi laivan kulkusuuntaan eteenpäin. Oli oikeastaan ihan epätodellinen fiilis. Taisinkin sanoa, että juuri nyt unohtaa kaikki muut asiat elämässä ja on vain tuo hetki. Niinhän sen pitää olla silloin kun viettää lomaa tai vapaahetkeä.

À la carte -ravintolassa minusta on kaksi ihanaa asiaa – se kun sinä saat istua paikallaan ja kaikki herkut tuodaan suoraan eteesi ja toinen on visuaaliset nautinnot (niiden makujen lisäksi). Annokset olivat todella kauniita.

Kolmen ruokalajin illallisella tuli maha täyteen, meillä molemmilla. Listalla olisi ollut useita valmiita menuja, mutta me valitsimme listalta mieluisat annokset itse. 

Illalla sitten saavuimmekin jo takaisin kotisatamaan ja hetken päästä oltiinkin kotisohvalla muistelemassa päivää. Tuntuu että oltiin kauemmankin pois, sillä maiseman vaihdos ja oleilu oli niin erilaista kun kotona.

Voin kyllä lämmöllä suositella risteilemistä. Itse olen viime aikoina erityisen innostunut laivamatkailusta, enkä oikein ymmärrä, miksi aiemmin tuli käytyä niin harvoin laivalla. Etenkin kun täältä on satamaan nopea pääsy. Sitäpaitsi kauempaakin saapuessa on Turun satamaan kätevä tulla, junakin saapuu perille asti.

Oletteko te nauttineet viime aikoina risteilyistä?

3 Comments

  1. Ai hän on nykyään poikaystävä eikä enää isäntä �� Ihanaa kevättä!❤

    • Heh, eipä ylimääräiset merkit haittaa. Kyseessä on eri tyyppi 🙂 "isännästä" erosin viime elokuussa.

      Ihanaa kevättä myös sinulle!

Write A Comment