Archive

toukokuu 2018

Browsing

Tällä viikolla olen tosiaan ollut kahtena päivänä Helsingissä, molemmat päivät alkoivat ihanilla aamiaistapahtumilla. Ensin oli edellisen postauksen Iittala ja eilen Nanson aamupressi, jossa esiteltiin ensi syksyä. Minulle tulee tosi paljon kutsuja erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin, todella harvoin tulee lähdettyä täältä Turusta niihin. Etenkin kun vielä kävi päivätöissä, ei…

Tänään oli mitä viehättävin työpäivä, jos sitä nyt voi sellaiseksi edes kutsua. Olin nimittäin Iittalan järjestämässä aamiaistapahtumassa Iittalan ja Arabian muotoilukeskuksessa. Läsnä oli ihania bloggaajakollegoita, joita on aina ilo nähdä. Aamiaisen aikana saimme kuulla Iittalan visuaalisesta maailmasta ja siitä miten brändin lookkeja rakennetaan. Oli kyllä erittäin mielenkiintoista saada…

Jos seuraatte minua instagramista (@muotimielessa), olettekin ehkä huomanneet miten innoissani olen löytämistäni safarituoleista. Minun on tehnyt jo pidemmän aikaa mieli uusia nojatuoleja olohuoneeseen ja nimenomaan rentoja puurunkoisia safarityylisiä tuoleja. Lausuin tuon toiveen ääneenkin ja näppärä poikaystäväni bongasi saman tien Torista sopivat tuolit, jotka vielä sijaitsivat tässä ihan lähistöllä.…

Olen tässä viimeaikoina laittanut taas meikkirutiineja hieman uusiksi. Minusta kesää kohti mentäessä on mukava päivitellä tuotteita ja sitä miten meikin rakentaa. Uusimpana ihastuksena itselläni on ehdottomasti hehkua tuovat pohjustustuotteet ja maapuuterin lisääminen niin päivä- kuin iltameikkiinkin. Nyt toivoo iholta nimenomaan hehkua ja lämmintä sävyä. Noin arkipäivisin meikkini koostuu…

Jippii, tänä keväänä oma kirsikkapuuni kukki taas entistä runsaammin. Joka kevät olen jännityksellä seurannut miten paljon vaaleanpunaisia kukkia siihen puhkeaa. Vieläkin on matkaa sellaiseen jättimäiseen kirsikankukkarunsauteen, mutta nyt pääsin jo fiilistelemään kunnolla vaaleanpunaista kukkasatoa. Nämä kuvat on napattu reilu viikko sitten, mutta vieläkin puussa on kukkia jäljellä. Tuona…