Jaksatteko vielä kuulla kesän hehkutusta? Minusta tuntuu, että kaikki ovat menneet ihan sekaisin tästä auringosta – ihmiset hymyilevät, ajatukset ovat pehmenneet ja varpaatkin vihdoin paljastuneet. Sovitaanko, etten ole maailman paras näissä vertauskuvissa, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.

Pihaa on siivottu jo aika paljon, mutta vielä riittää tekemistä, että voidaan alkaa nauttia kesäisestä säästä ihan vaan rennosti. Se toki tarkoittaa lähinnä pelkän ruohon leikkaamista ja rikkaruohojen kitkemistä. Ennen siihen pisteeseen pääsyä on vielä monen monituista hommaa tiedossa. Seuraavana terassin pesu.

Tänään kuitenkin aloitettiin kivalla jutulla, nimittäin puutarhaostoksilla. Ruukut saivat vähän täytettä ja vaikka terassi onkin likainen, näyttää se jo himpun verran nätimmältä kasvien ansiosta.

Valittiin aika vihreitä kasveja. Heiniä oli ennestään tuollaisessa toisessa laakeassa ruukussa, ne ovat selvinneet talvesta ja pukkaavat jo terhakkaana uutta vartta. Niinpä toiseenkin laakeaan ruukkuun valittiin heinää ja minä istutin juurelle perinteisiä valkoisia petunioita – vähän sentään kukkaakin joukkoon.

Oliivipuita on nyt kaksi, toinen rungollinen ja toinen matala versio, se näyttää muuten minusta aika ihanalta tuossa vaaleassa saviruukussa. Sitten on tuuhea laventeli, sen puolesta vähän jännitän, sillä laventeli pitäisi olla kostea, mutta vesi ei saisi seisoa ruukussa. Nyt se on vaan laitettu Granitin suojaruukkuun, mietin pitäisikö se istuttaa johonkin reiälliseen ruukkuun, vai annanko olla muoviruukussaan ja tarkistan vaan aina ettei vesi jää tuonne suojaruukun pohjalle – mitä mieltä olette?

Myös yhden Mårbacka-pelargonin ostin Tine K:n ruukkuun – sellainen vaan on oltava joka kesä.

Pääoven edustalla on myös mieluinen ”työmaa”. Liuskekivet kaivettiin nurmen seasta ja ne laitetaan nyt tuohon kivituhkalla. Kivihommaa olisi myös sokkelin ympärillä, haluaisin reunustaa sen jollakin kauniilla murskeella, mutta ensin pitäisi maalata sokkeli…

Tyttönen on sellainen haaveilija, hän istuu mieluiten varjossa ja tarkkailee perhosia tai mitä tahansa pientä ja lentävää.

Loppuun vielä kenkävinkki. Ostin täksi kesäksi Adidaksen lipokkaat ja ne ovat olleet ihan älyttömän hyvät pihakenkinä. Oven suussa on oltava jalkaan potkaistavat kengät ja nämä menevät hyvin sukkien kanssa tai ilman. Tossut ovat todella joustavat ja mukavat jalalle – sekä helpot pestä, sen huomasin tänään istutushommien jälkeen.

Ihanaa lämmintä ja aurinkoista viikkoa!

6 Comments

  1. No jaksetaan todellakin kuulla kesän hehkutusta. Kun se viimeinkin tuntuu alkaneen. Ihanaa!
    Istutin tänä keväänä ensimmäisen kerran piharuukkuihin nimenomaan heiniä: sininataa ja oshismasaraa. Muutenkin terassillamme näyttää kovin paljon saman oloiselta kuin sinulla tutunnäköisine ruukkuineen. Talvetitko heinäsi (mitä heiniä sinulla on?) ulkona vai siirsitkö johonkin suojaisempaan paikkaan? Entä oliivipuut? Nostitko talveksi sisälle?
    Liuskekivet on parhaita kuten cotonitkin (voiko puhua samassa lauseessa?). Terveisiä meidän yli 11-vuotiaalta cotonimummelilta, jota kiinnostaa perhoset ja päivänkakkaran terälehtien määrä enemmän kuin naapurien koirakaverit.
    Oikein ihanaa kesän alkua sinulle!

    • Kieltämättä kesän hehkutus on yksi asioista joihin ei voi eikä tahdo kyllästyä – sellaiseen kun kerrankin on aihetta 🙂

      Heinät on minusta niin kivoja ruukuissa. Yhdet heinät talvehtivat ihan itsekseen ruukussa, tuossa terassilla..en tehnyt mitään annoin olla siinä. Nyt pukkaavat jo uutta terhakkaana. Taisivat olla tuota elefantinheinää jota nytkin ostin. Sarat taitavat olla vähän vaikeampaa sorttia. Mutta en näistä kummemmin tiedä – sattuman kaupalla on menty.

      Oliivipuun säästämisen talven yli olen lopettanut. Pari kertaa kokeillut ja jos jää henkiin sisätiloissa niin se kasvattaa vain sellaista pitkää hentoa hitulaoksaa. Joten kun uuden saa kahdella kympillä, olen ajatellut että on kuitenkin niin edullinen investointi, että sen malttaa tehdä joka kevät. Puusta on kuitenkin iloa pakkasiin saakka.

      Terkut teidän cottonille, voi että ovat kyllä ihania <3

  2. Ihanan kesäinen tunnelma terasillanne 🙂 Minuakin kiinnostaa heinien talvehtimeinen: olen aina vain surutta heittänyt syksyllä ne roskiin, ei ole tunnut mieleenkään että talvehtiminen voisi onnistua. Mistä löysit tuon matalan oliivipuun? Todella söpö 🙂

    • Kiitos 🙂 kunhan tästä saa vielä siivouspuuskan ja kasvit alkavat rehottaa – ja aurinko jaksaa paistaa niin mikäs tuolla kölliessä. Mulla on osa heinistä kuollut ja toiset jaksaneet, siksi olen tehnyt hävityksen vasta näin keväällä, niin näkee mitkä ehkä jatkavat eloa. Tuo selvinnyt taisi olla elefanttiruohoa, jollen väärin muista. Samaa ostin nytkin. Matala oliivipuu on kyllä söpö, se löytyi Plantagenin alepöydästä. 🙂

  3. Mistä on nuo kaksi ihanaa vaaleaa ruukkua, toinen laakea ja toinen pienempi? Tosi kauniit!!

    • Ne ovat ihan omia lemppareitani! Ostettu pari kesää sitten Bauhausista 🙂

Write A Comment