Etenkin nyt kesäaikana meidän tulee syötyä tosi paljon erilaisia ruokaisia salaatteja. Välillä salaatti toimii aterialla ihan pääruokana, toisinaan salaattia syödään esimerkiksi grillailujen kyljessä. Yleensä inspiraationa kokkailulle toimii jääkaapista valmiiksi löytyvät raaka-aineet. Viime aikoina ovat maistuneet esimerkiksi tällaiset salaatit.

Pekonisalaatti
-keitettyä pastaa
-höyrytettyä parsakaalta
-rapeaksi paistettua pekonia
-kurkkua
-kevätsipulia
-kananmunaa
-suolaa ja mustapippuria
lisäkekastike:
-kermaviiliä
-majoneesia
-tujaus soijakastiketta
-ripaus sokeria
-pikkuisen tilliä

Kun raaka-aineet ovat itsessään maistuvia ja salaatissa on tarpeeksi mausteita, ei lisäkekastiketta tarvita ollenkaan. Siksi tarjoilenkin usein kastikkeen erikseen, sitä voi lisäillä oman mieltymyksen mukaan jos siltä tuntuu. Tällaiset soosit ovat myös hyviä raikastamaan grillattuja lihoja ja vihanneksia.
Tuon huolella pilkotun varhaiskaalisalaatin valmisti poikaystävä. Koska se oli superkaunis ennen sekoittelua, kuvasin sen vähän etukäteen. Eli lopullisessa salaatissa kaikki on pyöräytetty sekaisin ja kermaviilikastike on sekoitettu myös joukkoon. Tämä salaatti oli aivan törkeän hyvää!
Varhaiskaalisalaatti
-varhaiskaalia
-2 dl kermaviiliä
-nippu tilliä
-1 tl dijon-sinappia
-1 rkl sitruunamehua
-2-3 kananmunaa
-suolaa ja pippuria
 
Pidän kaikenlaisista perunasalaateista – sekä majoneesikastikepohjaisista, että tällaisista öljykastikepoihjaisistakin. Uudet perunat ovat niin hyviä, että selkeä pohja tosin on ihan riittävä herkulliseen lopputulokseen. Tässä yksi versio kesäisestä perunasalaatista. Tarjoiluvaiheessa päälle voi vielä raastaa parmesania.
Kesäinen perunasalaatti
-keitettyjä uusia perunoita
-höyrytettyä tankoparsaa
-kevätsipulia
-hakattuja yrttejä, tässä rucolaa
öljykastike:
-oliiviöljyä 
-suolaa ja pippuria
-ripaus sokeria tai hunajaa
-hitunen valkoviinietikkaa

Tänä kesänä onkin voinut onneksi nauttia terassilla syömisestä enemmän kuin viime kesänä yhteensä. Meidän terassille paistaa aurinko alkuillasta, silloin kun yleensä syödään salaatteja ja grillaillaan.

Oletteko te nauttineet ruoasta al fresco?

Write A Comment