Mikä on lempivuorokauden aikasi?
Kyllä se on aamu. Vaikka olenkin verrattain huono heräilijä ja tykkään valvoa myöhään, pakko valita aamu. Rakastan hidasta ja pitkää aamupalaa, kesällä sitä kun ensimmäisenä herättyäni käyn pihalla katsomassa miltä kasvit näyttävät tai kun talvella sytytän kynttilän tuomaan tunnelmaa pimeään aamuhetkeen.
Entä lempivuodenaikasi?
Kesä on ihmisen parasta aikaa! Vaikka keväisin valon ja lunnon herääminen eloon ovat mielettömän energisoivia ilmiöitä. Tai että syksyn tullen alan innostua uudestaan kaikesta ja en voi vastustaa kauppoihin saapuvia syysvaatteita. Kesä vie silti voiton kaikesta. Koska kasvit, lämpö, valo, energia ja se miten voi viettää aikaa leppoisammin. Vaikka kesälläkin tehdään töitä, on kaikki silti verkkaisempaa. Ja marjat, pakko sanoa sekin, koska talven sokerinhimo talttuu kepeästi kesällä torilta ostettujen herkkujen ansiosta. Noh, jäätelöäkin kyllä kuluu.
Aikaisemmin olisin sanonut makuuhuone ja sängyssä loikoilu aamuisin, etenkin kahvikupin ja lehtipinon kera. Mutta koska elämä on muuttunut, niin nyt valitsen ruokailutilan pöydän – sillä sen ääressä nautitaan aamupala yhdessä ihan joka aamu. Riippumatta siitä miten aikaisin herätään. Ja kun toinen lähtee töihin, minä alan tehdä töitä kotona ja juon usein samalla toisen kierroksen aamukahvia itsekseni ja korjaan aamiaispöydän verkkaisesti keittiöön. Joten lempipaikka on noiden luonnehdintojen mukaan aamupalapöytä/hetki. Taitaa liittyä siihen, että aamu on lempivuorokauden aikani myös.
Tekemällä jotain herkullista syömistä. Musta tuntuu että nämä jutut pyörii aika lailla syömisten ympärillä. Hah.
Millainen on lempiasusi?
Se näkyy hyvin näissä kuvissa. Nytkin olen samoissa pöksyissä ja täytyy sanoa, että eniten käyttämäni vaatteet ovat tuollaisia, etenkin kun työpaikka on nykyään kotosalla.
Jos puhutaan skarpimmasta lempiasusta, niin kyllä se on tietysti hyvät farkut ja ihana neule. Tilanteesta riippuen asustan kokonaisuuden rennommin tai elegantimmin. Tärkein asun nostattaja on laukku, eli tykkään ylellisistä laukuista.
Mistä lempivaatteesta et pystyisi luopumaan?
Mikä on lempijuomasi?
Mikä on lempiruokasi?
En kyllä voi nimetä yhtä, mutta jos kategorisoin, niin kyllä se on normaali hyvä maistuva kotiruoka. Joskus on kiva nautiskella ravintolassa ylellisiä makuja ja annoksia, mutta silti lemppareinta on ihan tavalliset arkiruoat. Tykkään tehdä ruokaa.
Voiko lempiasioista kiistellä?
Ei onneksi voi sen enempää kuin makuasioistakaan. Olisipa aika kauheaa jos kaikilla olisi samat lempiasiat tai mieltymykset. Tosin on aika mukavaa, että sillä jonka kanssa jakaa elämäänsä on aika samanlaiset lempiasiat.
Nyt olen tainnut istua jo liian kauan tässä koneella. Pihalle tästä seuraavaksi. Ensi viikolle on paljon tekemistä, mutta niitä ei mietitä tänään. Seuraavaksi katsastan miten kukat ovat kasvaneet yön aikana tai muuta yhtä tärkeää.
Jos nappaat täältä tämän haasteen, niin vinkkaa, käyn lukaisemassa sinunkin suosikkijuttusi! Tai kerro kommenttilaatikossa mitkä ovat sinun ehdottomia lemppariasioita ja oliko samoja kun minulla?
2 Comments
En jaksa lukea, kun olen niin väsynyt mutta uskon että on paljonkin. Ainakin meillä on nyt samanlaiset kengät. Minun oli pakko ne saada, kun mainostit niitä hyviksi. Ja ne on, mutta minun eivät ole enää kovin valkoiset.
Hahaa hauska. Joo nuo kengät on niin hyvät, tekisi mieli ostaa myös kokomustina samat 🙂