Tällä viikolla hellettä ei ole ollut nimeksikään, onkin saanut välillä vetaista takin päälle. Nämä kuvat on napattu maanantaina, kun treffailtiin Maijaa kaupungilla. Minulla on ollut aikamoinen hamerakkauskausi viime viikkoina. Tässä asussa yhdistelin hieman talvisenkin ruutuhameen raikkaaseen valkoiseen t-paitaan ja valkoisiin tennareihin. Asusta tuli heti kesäkelpoinen.
Kesäpukeutuminen on aika kivaa niin helteellä kuin viileämpinäkin päivinä. Vaikka muuten loikoilisinkin mieluiten helteisessä säässä puutarhassa, pukeutuneena toppiin ja trikoosortseihin, on kaupunkipäivänä kiva pukeutua astetta harkitummin.
Vaatteista ihan toiseen asiaan. Olen aivan älyttömän innostunut ja inspiroitunut taas bloggaamisesta. Se pieni ”lepotauko” verkkaisemman postaustahdin parissa teki tehtävänsä ja nyt tuntuu aivan mahtavalta kun ideoita ja innostusta on taas normaaliin tyyliin. Minusta tämä innostus alkoi selvästi FOOM festeistä, kirjoitinkin siitä kun piipahdimme siellä. Joskus joku asia vaan aukaisee tilanteen ja sitten juttu alkaa taas toimia. Toisaalta myös tekeminen ruokkii tekemistä ja inspiraatiota. Se kannattaisi aina muistaa kaikkien asioiden kohdalla. Ryhtyy vain toimeen vaikka ei millään jaksaisi, siitä se innostus kuitenkin alkaa taas. Pätee muuten myös vaikka siivoukseen…
Palataanpa taas vaatejuttuihin. Selailin tuossa joitakin vanhoja postauksiani ja löysin sieltä tällaisen vanhan jutun, jossa muistelin lempivaateitani vuosien takaa. Hauska lukea pitkän ajan jälkeen tuollaista listaa. Marjukka haasteen aikanaan heitti, terkut Marjukalle.
Mutta hei, nyt on perjantai, elikkäs ihanaa tulevaa viikonloppua!
1 Comment
Jumalaisen harkittu nainen!