Heippis. Tämä viikko on ollut jotenkin erityisen tahmea ja samalla kiireinenkin. Viikonloppu oli niin hauska ja ihana – piipahdimme Helsingissä lauantaina ja sunnuntaina sitten nukuttiin superpitkään ja lepäiltiin. Muuten viikko on mennyt tehokkaasti erilaisia rästihommia tehden ja tietysti töitä hoitaen.
Postailin tuolla vanhempien vintillä kuvatun asupostauksen lempifarkuista ja tässä olisi nyt samalla kuvaussessiolla toteutettuja stailauksia. Meistä molemmista on superkivaa tehdä tällaisia inspiroivia kuvia. Näihinkin poimittiin kaikki rekvisiitat vintiltä ja vanhempien kotoa. Kuvilla ei ole sen suurempaa tarkoitusta, oli vaan superkivaa taas toteuttaa näitä. Mukana oli vielä veljen vanhempi poika, oli kiva näyttää hänelle millaista työtä sitä tulee tehtyä.
Tuo pöytä on vanha Askon pöytä, jonka vanhemmat ovat saaneet joskus häälahjakseen. Se ei ole ollut käytössä aikoihin, mutta siitä ei ole raaskittu luopuakkaan. Teräsesineet ovat Georg Jensenin, valaisin Flosin ja jakkara Artekin.
Harmittaa oikein, että tuo meidän täydellinen kuvauslokaatio sijaitsee niin kaukana. Joka kerta kun Kokkolassa käymme täytyy kyllä hyödyntää sitä. Miten ihania esimerkiksi ruokakuvia ja kattauskuvia tuonne voisi rakentaa..
Jos muuten tiedät jonkun vastaavan vintin/varaston tms. hylätyn paikan täältä Turun seudulta niin vinkkaatko. Aina välillä täytyy päästä tekemään kuvia hämyisissä ja oudoissa paikoissa.
Siinä sulassa sovussa taidelasipullot ja vintin romut. Jos harrastat valokuvausta, suosittelen tekemään tällaisia ”tutkielmia”. Asetelmien rakentamisesta ja kuvaamisesta oppii aina joka kerta jotakin lisää. Sitäpaitsi en heti keksi mitään yhtä rentouttavaa ja mukavaa puuhaa. Ja uskomatonta että vielä saan tehdä tällaista ihan työkseni. Viimeaikoina on tullut tosiaan pohdittua näitä työasioita toisten kollegoiden kanssa ja se tekee niin hyvää. Lue vaikka tuo Oblikin Jutan haastattelu edellisestä postauksesta. Kaikenlainen ajatusten vaihto on niin mahtavaa ja tärkeää. Minusta on myös ihana inspiroitua toisista ihmisistä ja samalla tietysti inspiroida takaisinpäin. Vuorovaikutus on mahtavaa. Olen kyllä niin onnellinen että sekä läheiseni että ystäväni ovat niin idearikkaita ja innostavia tyyppejä.
Nytpä lähden tästä taas Helsinkiin – sielläkin on tiedossa taas inspiraation täytteinen iltapäivä. Sitten onkin hyvä aloittaa viikonlopun vietto, joka onkin tällä kertaa viikon työntäyteisin rupeama. Mutta ei haittaa, koska on niin kivoja juttuja työn alla.
Mukavaa viikonloppua!