Kohta kaksi työviikkoani Sisustuksen Koodissa on pulkassa. Täytyy sanoa, että pikkuisen jännitti tulla myymälään takaisin töihin yli puolen vuoden jälkeen, etenkin kun tiesin olevani nuo kaksi viikkoa yksi lomatuuraajana. Mutta kaikki on mennyt tosi kivasti ja olen nauttinut niin paljon tästä työstä. Tauko on tehnyt tehtävänsä ja minusta tuntuu että energiaa ja intoa riitti.

Huomaan tykkääväni tosi paljon liikkeen somistamisesta ja järjestämisestä. Nautin kun saan viilata esillepanoja ja luoda yksityiskohtia. Myös siivoominen on mieleistä puuhaa, olenkin kulkenut rätti kädessä vähän joka puolella.

En kaipaa myymälästä hallinnollista puolta tai muita paperihommia, onneksi niitä ei minun täytynyt hoidella. Toki omistajana joudun välillä kirjanpitäjän kanssa toimimaan, mutta päivittäisiin paperinpyöritysrutiinehihin en usko enää intoa löytyvän. Niitä riittää ihan tarpeeksi omassa yrityksessäkin.

Sisäänostojen miettiminenkään ei ole mitenkään kiinnostavaa, tiedättekö, voisi luulla että työkseen shoppailu olisi ihanaa, mutta kun sitä on tehnyt iät ja ajat, alkaa sekin tökkiä. Mutta en taatusti kyllästy koskaan tällaiseen pipertämiseen, jossa saan asetella tavaroita ja sommitella.

Täällä onkin yllätykseksi työhön palaaville koko myymälä myllättynä. Nyt se on ”annemainen” ja saapas nähdä millaisen kosketuksen Tomi ja Maija siihen taikovat palatessaan takaisin.

On myös ollut aivan ihana kuvailla tänne blogiin tällaisia liikkeessä otettuja fiiliskuvia ja asukuviakin. Voisin toki piipahdella täällä muutenkin aina välillä ja jatkaa tämmöisiä, siinäpä yksi idea syksyyn. Muuten omassa työssäni alkaakin ensi viikolla taas paluu arkeen, sillä kalenterissa näyttää olevan tekemistä reilusti.

Tietysti oman kodin sisustusinto lisääntyy kun on päivät kauniiden tavaroiden ympäröimänä. Nyt on vaan ollut niiiiin kuuma, etten ole suonut ajatustakaan minkäänlaiselle kodinlaitolle. Sama varmaan teillä. Nyt on vaan nautittava kesäpäivistä niin kauan kun niitä riittää ja sitten samalla ladattava akkuja kirpeisiin syyspäiviin.

Itsellä on kylläkin kesää vielä odotettavissa, sillä meidän kesälomareissut tulevat ajoittumaan tuohon syyskuulle. Vieläkin pohdiskellaan matkavaihtoehtoja..

Näitä kuvia tulli nyt aika paljon, kun innostuin kuvailemaan tuossa pimeähkössä porrasvälikkötilassa. Pidän tummasävyisistä kuvista, niissä on ihan omanlaisensa tunnelma. Minua ei edes haittaa pieni rakeisuus, jonka asetukset vaativat, jotta kuvista saa jotain selvää. Tällaiset murretut sävyt valkoisuuden keskellä näyttävät minusta tosi kauniilta.

Kaikenkaikkiaan ollut aivan mahtavat kaksi viikkoa, olen saanut myös ilahtua asiakkaiden kanssa rupattelusta. Välillä jutut ovat jatkuneet sinne tänne ja sehän juuri on parasta. Vielä huomisen olen täällä kesätöissä, sitten vain piipahtelemassa silloin tällöin – ja tietty moikkailemassa Maijaa ja Tomia.

Mitä olette tykänneet näistä perinteisistä Koodi-postauksista?

Write A Comment