Tuli tuo vanha sanonta mieleen kun katselin näitä kuvia, jotka on napattu vanhempien vintillä. Kuvien pääosassa on likaiselta ullakon lattialta löytynyt betonilohkare. Toisen roska on toisen silmään kiinnostava ”esine”. Oikeastaan mistä tahansa elementeistä voi rakentaa nätin kokonaisuuden, tässä tietysti vielä viehättävyyttä auttaa poikaystävän ottamat ihanat kuvat.
Oikeastaan piti tänään jutella kuulumisia. Muutama päivä vierähti taas pois täältä blogin puolelta, noh, somesta yleensäkin. Niin paljon kuin rakastankin omaa sometyötäni, täytyy välillä hengähtää ja viettää aikaa läheisten seurassa täyspainoisesti, sekä itsensä seurassa myös. Joskus vaan istun kotona ja mietin, että pitäisi päivitellä instagramia…mutta ei vaan lähde. Vaikka minulla on paljon idiksiä ja sanottavaakin, tekee hetken hiljaisuus itselleni hyvää. Joskus päässä on siis liikaakin inspiraatiota, sen purkamiseen täytyy antaa aikaa.
Siitä tulikin mieleeni joskus aiemminkin mainitsemani inspiraatioähky. Etenkin näin kesällä, kun on valoisaa ja kaunista joka puolella, saatan saada tuollaisia kauneusähkyjä. Tarkoittaa sitä, että pitäisi kulkea kameran kanssa ja jakaa/tallentaa näkymiä. Mutta sitten niitä kohteita on niin paljon, ettei tiedä mistä aloittaa. Hah, voisiko verrata siihen että joskus kotona on liian sotkuista, jotta voisi päättää mistä alkaa siivouksen, vaikka olisi intoa järkkäillä.
-sommittelu ratkaisee kaiken-
Palataanpas otsikkoon. Juuri juteltiin siitä, miten erilaisia visuaalisia näkemyksiä on ihmisillä. Miten voisi määritellä mitenkään sen mikä on kaunista tai tyylikästä, ehkä ei voikkaan. Mutta yksi asia on joka vaikuttaa onnistuneeseen lopputulokseen, oli kyse sisustuksesta tai pukeutumisesta tai ihan mistä tahansa visuaalisesta asiasta. Se on sommittelu. Olen työni puolesta käynyt lukuisissa kodeissa, joissa on superihanat huonekalut ja tekstiilit, mutta kokonaisuus ei näytä yhtään kivalta. Toisaalta olen käynyt myös kodeissa, joissa ei ole (ainakaan omaan makuuni) kovin kiinnostavat (lue ihanat) elementit, mutta tunnelma ja kokonaisuus on kaunis. Sommittelua on helpointa opetella tutkimalla vaikkapa kauniisti stailattuja koteja ja asukokonaisuuksia tai valokuvia tms. Kopiointi on hyvä tapa opetella jotakin asiaa.
Tästä taisi tulla aika höpö postaus. Heräsin nimittäin superaikaisin kun toinen lähti töihin, enkä saanut enää unta. Nappasin läppärin sänkyyn ja aloin kirjoittaa jotakin näihin valmiiksi tallennettuihin kuviin.
No mutta, seuraavaksi ehkä kuvia juuri valmistuneesta vierashuoneesta (josta on esimakua instastoryssani). Huoneesta tuli aika ihana ja olen innoissani että taas yksi kohta kotona alkaa olla valmis. Seuraavaksi sitten työhuoneen kimppuun.
Huomenna kuitenkin suunnataan asuntomessuille – mielenkiintoinen päivä tulossa.
Mukavaa viikkoa!