Mun lomalta paluu tänne blogiin alkoi aamiaisjuttujen merkeissä. Eipä siirrytä vielä ruokapöydän ääreltä mihinkään. Ihanan ja rentouttavan loman tuliaisena oli ainoastaan yksi ikävämpi juttu, nimittäin flunssa. Lähtöpäivänä olin niin kipeä, että lähinnä makasin koko päivän hotellin aulan sohvalla viltin alla, flunssa ja hirvittävä päänsärky – siinäpä tapa viettää 7 tuntia lentokenttäkuljetusta odotellen. Onneksi sai pötkötellä ja oli hellijä vieressä. Jostain ihanasta syystä onneksi pahin oloni helpotti kun bussi saapui ja pitkät bussi- ja lentomatkat olivat ihan siedettäviä.
Viikonlopun olenkin sitten ottanut aika rennosti, mitä nyt karkasin lauantai-iltana hetkeksi Hennan kanssa hurvittelemaan (oli pakko nähdä vähän kavereita). Siinä höpöttelyssä katosi ääni, että olen pihissyt sitten lauantai-illasta saakka. Oikeastaan tykkään tällaisesta käheästä äänestä. Sen takia olen ollut aika hissukseen instagraminkin puolella, energiaa ei ole ollut vielä kovasti mihinkään ylimääräiseen.
Tänään oli kuitenkin aloitettava työnteko ja olenkin juossut hivenen asioilla, aivan ihania vaatejuttuja tiedossa, odottakaas vaan.
Nämä postauksen kuvat nappasin ennen ja jälkeen lomaa. Ensimmäisissä kuvissa tuo ihana kukkakimppu on aivan tuore ja noissa jälkimmäisissä alemmissa kuvissa viikon jälkeen kuivunut. Molemmissa minusta oikein kaunis. Huomaatteko myös miten erilainen valo on kuvissa, kummatkin on kuvattu suunnilleen samaan aikaan iltapäivästä. Reilussa viikossa on kyllä hämyistynyt huomattavasti.
Kukkakimpun sain Kukkakauppa Pasadenan Janetelta. Kävin haastattelemassa häntä Holvi-juttusarjaani juuri ennen matkaa. Pian pääsette siis kuulemaan taas naisyrittäjyydestä ja samalla tietysti kukista ja viherkasveista. Blogiin on tulossa tosi kivoja asioita.
Tässä nyt sitten tänään kuvattua tunnelmaa. En tosiaan raaskinut heittää tuota kukkakimppua pois kun palasimme. Se näyttää superkivalta kuivuneenakin. Siinäpä vinkki – ostaa kukkakaupasta tietoisesti sellainen kimppu jonka antaa kuivua. Näistä lajikkeista en osaa sanoa mitään.
Matkalle ostin lukemiseksi pitkästä aikaa Bazaar-muotilehden. Entisenä muotilehtien suurkuluttajana olin tavallaan vähän hämmentynyt. En oikein saanut enää mitään irti tuosta sisällöstä. Tai ehkä aurinkoloma ei ollut oikea paikka syventyä syysmuotihömpötyksiin. Annanpa aiheelle uuden mahdollisuuden tässä lähipäivinä.
Lomalla tuli ruokailuja lukuunottamatta oleskeltua pelkissä bikineissä! En olisi koskaan voinut kuvitella, että voin nousta aurinkotuolilta ilman jonkinlaista kaftaania ja oikeasti käydä kävelyllä, pelailla ja hengailla ihan vain bikineissä. Mutta niin vaan tein ja olihan se aika ihanaa. Siitä tuloksena iholla on pehmeä rusketus. Aurinko tuntuu aivan ihanalta iholla, samoin uiminen ja ulkoilu. Mutta kieltämättä loman jälkeen on ihan ehdottomasti huollettava itseään tarkemmin. Niinpä olinkin tosi iloinen minua odottaneesta Lumenen yllätyspaketista. Sieltä paljastui aikuiselle iholle sopiva Nordic Ageless eli AJATON -sarjan tuotteita*saatu. Voi miten ylellisiä.
Erityisen nerokas on minusta tuo geelimäisessä muodossa oleva seerumi. Se tuntuu todella kosteuttavalta ja siloittaa ihon silkkiseksi. Olen nyt joka ilta levitellyt sitä iholle paksun kerroksen ja antanut sen imeytyä yön aikana. Aamulla iho on tuntunut superkostealta. Noin muuten tätä käytetään normaalin nestemäisen seerumin tapaan voiteiden alla.
Olipas muuten ihana höpötellä teillekin tällaisia sekalaisia juttuja. Oikeasti olen vähän kaivannutkin tänne bloggailun pariin. Yritän saada tuota pikaa vähäiset lomakuvat purettua koneelle ja postailtua teille pieniä tunnelmapaloja matkastamme. Kroatiaa emme hotellialuetta enempää nähneet tällä kertaa, sillä tarkoitus ei ollut nyt seikkailla vaan lepäillä ja hemmotella itseämme ja toisiamme. Puhelimet ja kamera olivatkin suurimman osan ajasta ihan hotellihuoneen tallelokerossa.
Palataan siis pian lomakuvien merkeissä ja olenpa kuvannut teille meidän keittiönkin, eli paljon tulossa kivaa lähipäivinä.
*kuvissa näkyvät Iittalan tuotteet saatu osana vuosiyhteistyötä