”kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Fiskars

Jos mietitään mun puutahajuttuja, niin olen vähän toisaikainen. Välillä saatan uppoutua selailemaan puutarhaidiksiä ja suunnittelemaan istutuksia ja viljelyitä. Pian kuitenkin havahdun unelmistani maan pinnalle ja muistan millainen puutarhaihminen olen – nauttija ja rentoutuja, en niinkään intohimoinen puurtaja ja viherpeukalo.

Olen kuitenkin seitsemän kesän aikana orientoitunut tiettyihin rutiineihin, niihin pakollisiin töihin, joiden avulla piha pysyy kuosissa ja viihtyisänä eli itselleni tarpeeksi selkänä ja vaivattomana. Tämän puutarhan suurin istutus on nurmialue. Laitamilla on jokunen puu, pensas ja pieni perennapenkki. Hyötypuutarhasta olen luopunut pari kesää sitten, koska sadon luomiseen ja syömiseen ei vaan riittänyt kumpaankaan omat resurssit. Yhteistyössä Fiskarsin kanssa kerron teille tyypillisestä puutarhanhoitopäivästäni.

 

-lempipuuhani puutarhassa on kitkeminen-

Jos pitäisi valita mieluisin puutarhatyö, olisi se ehdottomasti kitkeminen. Hyvä että pidän siitä hommasta, se on näet aika tärkeä osa siistiä pihaa. Jotkut tykkäävät suorittaa päivittäin pihapuuhasteluja ja rikkaruohojen nyppimisiä. Minulla taas on tapana tehdä kitkemiset inspiraation puuskassa yhtenä rivakkana hetkenä. Niinpä rikkaruohotilanne on saattanut jopa hiukan riistäytyä käsistä joinakin kertoina.

Aloitan mieluiten raivaustyön puuaidan alusesta. Joskus olen kutsunut sitä ”ajatustyömaaksi” koska rentoudun saadessani istua asfaltilla rikkaruohoja nyppien. Voin kertoa että tuossa kontatessani olen saanut vuosien aikana enemmän kuin yhdet housunpolvet rikki ja toisaalta myös aika monta hyvää ellei jopa loistavaakin ideaa.

Aidan alusen rikkaruohot lähtevät suureksi osaksi nyppimällä, mutta välillä joku on juurtunut tiukasti kiinni ja silloin käytän apuna Fiskarsin QuikFit Rikkaruohorautaa. Raudan saa tarvittaessa liitettyä pidempään varteenkin, mutta aidan alla työskennellessä pelkkä rauta on hyvä.

Kun aidan alusta on kitketty, täytyy lakaista asfaltille kertyneet sotkut pois. Fiskarsin QuikFit -sarja on aivan loistava, koska erilaiset pihalla tarvittavat työkalut ovat ikään kuin yhdessä paketissa. Erilaiset päät säilytän tuossa kuvien säkissä. Asfaltin harjaukseen käytän QuikFit Pihaharjaa, siinä on tarpeeksi napakat harjakset, jotta karkea pinta puhdistuu tehokkaasti.

Aidan aluksen jälkeen siirryn yleensä kitkemään nurmialuetta, sekä reunoja, että nurmikolle levinneitä voikukkia. Alkukesän jälkeen voikukkien kasvu onneksi hidastuu, mutta kyllä niitä riittää kitkettäväksi näin loppukesästäkin. Etenkin nyt, kun nurmikkoa on tullut leikattua huomattavasti harvemmin kun normaalisti. Kuumana aikana on hyvä pitää nurmi vähän normaalia pidempänä. Tuntuu että vaikka nurmikko kituisi, niin rikkaruohot eivät, niinpä pihamaalle oli kertynyt todella paljon kitkettävää – oli aika raskas homma ja päätin olla tässä ahkerampi, enkä päästää kitkemisväliä liian pitkäksi.

Nurmikon kitkemisarsenaalini on yksinkertainen. Fiskarsin rikkaruohonpoistaja on puutarhan tärkeimpiä ja loistavimpia välineitä. Omani on vuosikausia vanha ja paljon käytetty, mutta niin vain se suoriutui tälläkin kertaa työstä mainiosti.

Kun nurmikko on täyttynyt rikkaruohopaakuista, haravoin ne kasoiksi QuikFit Rautaharavalla. Hara on tukeva ja sillä kasat on helppo vetää yhteen nippuun. Sitten vain nostelen ne SolidPopUp Puutarhasäkkiin. Tuollainen kevyt kokoontaittuva säkki on mainio apuväline pihatöissä, mietin miksi aiemmin yritin sulloa rikkaruohoja ämpäriin. Tuohon mahtuu kerralla melkein kuuden ämpärillisen verran tavaraa ja säkki itsessään on niin kevyt, että se on vaivaton käydä kippaamassa tunkiolle.

 

Kun on saanut rikkaruohotilanteen hallintaan ja aurinko alkaa väistyä, on aika alkaa päivittäiset kastelurutiinit. Fiskarsin kastelukärrykela on ollut tämän kesän hitti pihalla. Siitä on iloittu nurmikon ja kasvien kastelun lisäksi paljun täyttämisessä ja kaikenlaisten tavaroiden pesemisessä. Koska letku on helposti käsillä, tulee sitä käytettyä. Ok, nurmikon kasteluun olisi voinut satsata vieläkin enemmän, nyt nurmi on paikoin karrelle palanutta, mutta suotakoon se itselle anteeksi, vaikka loistavan kastelukärrykelan omistaja olenkin.

Mukavuudenhaluisena tyyppinä on tullut hyödynnettyä kätevää letkusysteemiä ja suihkusuulaketta myös ruukkukasvien kastelussa. Ei ole tarvinnut odotella kastelukannujen täyttymistä, vaan on voinut vain kulkea letkun kanssa pitkin pihaa ja suhkutella vettä sinne missä tarve. Samalla olen välillä huuhtaissut iltaisin terassia.

Terassin puhdistuksessa on käsillä myös harja, siihen paras valinta on Fiskarsin QuikFit Patioharja. Se on pehmeät harjat ovat sopivat terassilaudoituksen putsaamiseen.

Palkinnoksi ahkeroinnista, on ihana istahtaa terassille levähtämään ja virkistäytymään. Ehkä lukaisen niitä inspislehtiä samalla. Aina voi haaveilla istutuksista, kivetyksistä ja muista pihan kaunistuksista. Vaikka palaan sitten taas todellisuuteen, ollen ihan tyytyväinen omaan selkeään ja kuitenkin helppohoitoiseen pihaan. Suurimmat hommat näet olivat edellä luetellut kitkemiset ja kastelut,  sekä tietysti lisäksi ruohon leikkaukset.

Mutta koska elokuu ja satokausi, haluatte varmasti nähdä minkälainen tämän pihan sato on ollut tältä kesältä. Noh, pieni kipollinen kirsikkatomaatteja ja yllätysauringonkukkia. Tai voi listaan vielä lisätä kasvimaan jäänteistä puskevat siellä täällä kasvavat mintut ja oreganot.

Mutta mikä ihana ihana kesä on ollutkaan. Niin puutarhatöiden parissa kuin muutenkin. Itselleni puutarha on osittain tietynlainen vapauden symboli – sinne voi mennä aamulla rauhassa pyjamassa (kuten teen hyvin usein) ja toisaalta siellä voi istuskella iltaa terassin suojassa vilttiin kääriytyneenä (tosin ei ole ollut viltille tarvetta vielä). Ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään ollakseen ulkona.

Oma piha on ihanuutta!

*Fiskarsin työvälineet saatu osana yhteistyötä

Write A Comment