”kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Iittala”
Syksy on aina itselleni vahvasti erilaisten värien aikaa. Jos kesällä nauttii auringosta ja raikkaasta (tai paahteisesta) luonnosta, tulee syksyllä tilalle vahvasti lämpimät ja täyteläiset sävymaailmat niin luonnossa kuin kotonakin. Eräänä päivänä tulikin päähänpisto tuoda kotiin hitusen enemmän murrettuja ja pehmeitä syksysiä sävyjä. Oikeastaan ihastus tällaisiin väreihin sai vahvasti alkunsa Iittalan värillisistä lasiesineistä. Huomaan tarttuvani astiakaapilla aina mieluiten värillisiin juomalaseihin ja kun asettelen kukkia maljakkoon, poimin useimmin värillisen maljakon.
Minua viehättää laseissa niin vihreä, ruskea kuin harmaakin. Näistä tulee sisustukseen sitä pientä särmää ja sävyä jota kaipaan vaaleuden keskelle. Pidän puulajeissa eniten tammesta ja ihailen aina kattauksissa tammista pöytäpintaa yhdistettynä valkoisiin astioihin ja värilliseen lasiin.
Ruokatila on kokenut myös pienen pehmennyksen, aikaisemmin takaseinä oli harmaa ja äskettäin se maalattiin tuollaisella kellanvihertävällä pehmeällä sävyllä. Uuden värin myötä koko olohuoneen fiilis raikastui ja pehmentyi. Huomasin samalla, että kaikki rakkaat Iittalan lasiesineeni sointuvat tähän pehmeään sävyyn aivan täydellisesti.
Syksyn saapuessa pikku hiljaa olen jo aloittanut kynttilöiden polttelun ja valaisimien käytön. Etenkin iltaisin tuo ruokatilan senkin päällä ihastuttava Leimu-valaisin on ollut tunnelman tuojana illan pimeydessä. Uuden seinävärin myötä valaisinkin näyttää erityisen kivalta. Pakko muuten tunnustaa, että kannettiin vasta äskettäin pöytätietokone pois tuosta ruokapöydältä työhuoneen puolelle. Tilava ruokapöytä toimii ehdottomasti kodin keskipisteenä. Paitsi että pöydän äärellä syödään, niin siinä lueskelen usein ja teen myös kannettavalla töitä. Koska meitä on vain kaksi ruokailijaa, niin pöydällä mahtuu olemaan myös vaihtuva lajitelma sisustuskirjoja, aina kun on fiilis että haluaa sukeltaa paperisten inspiraatioiden ääreen.
Kesän aikana ei tullut ostettua kukkakimppuja, nappasinkin pitkästä aikaa ostetun kukkakimpun lähikaupasta. Purin sen osiin ja voi miten monta kivaa asetelmaa siitä saikaan aikaan. Syksyiset krysanteemit, neilikat, gerberat, harsokukat ja muut näyttävät tosi ihanilta. Kokeilin pöydälle myös hiukan runsaampaa asetelmaa. Tuollaiset katseenvangitsijat antavat huoneeseen väriä ja näyttävyyttä. Poimin mukaan ripauksen metallinsävyä Alvar Aalto -sarjan kulhon myötä ja lisäsin vielä rykelmään Oiva Toikan kauniin Pajusotka-linnun.
Tykkään ryhmitellä yhtä lasisävyä sommitelmaan. Leimu-valaismen vierelle nostin Ruutu-maljakon ja Kastehelmi-tuikun, kaikki harmaana. Mukaan tarvitsin jotain raikastusta ja sitä tuo kultainen pallo ja pieni betoninen kiekko. Asetelmissa kannattaa käyttää mukana aina jotain yllättävää.
Yksiä lempimaljakoitani on viime aikoina olleet myös isot Kartio-lasit. Ruskea lasi on nyt trendikästä ja se tuo täyteläisyyttä niin kattauksiin kuin muutenkin sisustukseen.
Kuvissa esiintyy seuraavat Iittalan tuotteet:
–Ruutu maljakko sammalenvihreä
–Kastehelmi maljakko sammalenvihreä
–Kastehelmi kynttilälyhty harmaa
–Alvar Aalto kokoelma kulho ruusukulta
Ihana toisaalta kun syksy saapuu, se innostaa niin paljon nauttimaan kodista ja tuunailemaan täällä kaikenlaista. Sisustusjuttuja on siin varmasti tulossa lisää bloginkin puolelle.
*Iittalan tuotteet saatu osana vuosiyhteistyötä.