Juuri tänään aamulla tajusin erityisen konkreettisesti syksyn ja pimeän kauden alkaneen. Miten se taas tulikin varkain. Viimeaikoina on ollut niin paljon kaikenlaista, hyvää ja surullista, kiirettä ja laiskottelua. Minusta tuntuu että syksy tuo eteen aina haikeita asioita, sillä sama oli viime vuonna. Mennyt reilu vuosi on ollut elämässäni mullistavin kaikilla tavoilla. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että kun tästä vielä vähän jaksaa niin sitten ympyrä sulkeutuu ja elämä tasaantuu.

Joka syksy päätän olla aktiivinen esimerkiksi valokuvaamisessa, onhan tämä vuoden kauneinta aikaa luonnon ja valon puolesta, myös kameran kautta välitettynä. Huomaan kuitenkin taas olevani vähän myöhässä, suurin osa värikkäistä lehdistä onkin jo maassa. Nämä kuvat nappasin pikaisesti eilen aamun työmatkalla. Sainpas edes vähän usvaa kameraani, vaikka upein hämy olikin jo ennättänyt laskeutua.

 

Mutta palataanpa taas arkiaatoksiin. Olen nyt ollut töissä ja on pakko sanoa, että vuoden poissaolon jälkeen on kyllä ihan mahtavaa päästä taas tekemään päivätöitäkin. Jos (ja minulta kysyttiinkin) keväällä olisi pitänyt vastata palaanko takaisin myymälään, olisin vastannut (ja vastasinkin) ei. Mutta pitkän kuuman kesän jälkeen ja kesälomatuurauksen ansiosta tajusin, että saan enemmän aikaan kun minulla on säännölliset työajat. Vieläkin panttaan hieman tarinaani tuosta muutosten vuodesta, siitä mitä tapahtui ja olin suunnitellut tapahtuvaksi. En juuri nyt pysty kirjoittaa kaikkea, mutta palaan siihen kun fiilis on oikea.

Mutta noin muuten olisi vissiin aika alkaa nauttia syksystä ja sen tuomasta tunnelmasta. Pimeästä ja levosta, sillä totuus on, että pimeään aikaan ei saa niin paljon aikaan kun valoisaan aikaan. Sen kun hyäksyy, ei ehkä tunne koko ajan huonoa omaatuntoa tekemättömistä askareista. Nyt on lupa käydä hitailla.

Syksyyn muuten kuuluu iltanapostelut, ainakin mulla. Olen koukuttunut juuri nyt makeisiin viinirypäleisiin, niitä syön melkein joka ilta. Onko teillä sellaista napostelutapaa ja mikä on juuri nyt suosikkinne?

Write A Comment