Pitkästä aikaa kuvasin kotoa sisustuskuvia teille. Makuuhuoneessa on vihdoinkin samanlaiset yöpöydät molemmilla puolin sänkyä. Olin miettinyt kauan miten ratkaisen yöpöytäpulman, koska en halunnut hankkia tähän makuuhuoneeseen mitään erityisen kalliita ja pysyviä ratkaisuja. Pidin paljon sängyn toisella puolella olleesta Muuramen valkoisesta Mup-yöpöydästä, harkitsinkin toisen sellaisen ostamista, mutta jostain syystä se ei kuitenkaan tuntunut mieleiseltä ratkaisulta. Tässä näet miltä makkarin yöpöytäratkaisut näyttivät ennen.
Nämä yöpöydät löytyivät heräteostona Ikea-reissulla. Tällaiset seinään kiinnitettävät hyllysysteemit ovat niin monikäyttöisiä, niistä voi koota ison hyllystösysteemin, tai osia voi käyttää itsenäisinä kappaleina erilaisiin tarpeisiin. Sarjan nimi on Eket ja sitä oli useissa väreissä ja kokovaihtoehtojakin löytyi monta. Tuohon olisi sopinut harmaa tai valkoinenkin hylly, mutta koska tykätään väreistä siellä täällä, niin siniseen päädyttiin. Näille yöpöydille tuli hintaa n. 15 €/kpl, eli kovin hinnakkaasta hankinnastakaan ei ollut kyse.
Innostuin tietysti heti somistelemaan hyllyille jotakin nättiä. Kipaisin pihalta Iittalan Ruutu-vaasiin auringonkukan. Onkin muuten hassua miten pihalla niitä kasvaa; huomasin alkukesästä että maasta puski tavallista rikkaruohoa tukevampia varsia ja annoin niiden olla. Sitten paljastuikin että sieltä kasvaa auringonkukkia, jotka ovat saaneet alkunsa talven linnunsiemenistä. Aika kivaa.
Makkarin toisessa päässä ei ole muutoksia tapahtunut. Olen antanut paksujen Linumin samettiverhojen roikkua koko kesän ikkunassa, hyvä niin, sillä ovat olleet kiinni suurimman osan aikaa, koska muuten aurinko olisi kuumentanut huoneen entisestään. Lipastolla on kasvi vaihtunut, sillä aiemmin siinä ollut peikonlehti on jo niin jättimäinen, että se ei siihen enää mahdu. Nyt siinä on jonkin sortin enkelinsiipi, tarkkaan en tuota tunnista. Joskushan pähkäilin istutanko sen saven sävyiseen ruukkuun vai tuohon mustaan Hayn ruukkuun. No, en ole vielä istuttanut varsinaisesti, vaan Hayn ruukku on suojaruukkuna, mutta passaahan tuo musta oikein hyvin makkarin sävymaailmaan.
Sängyssä on ollut koko kesän valkoiset pellavalakanat, nuo Finlaysonit ovat ihan lempparini. Laitan ne suoraan pesusta aina takaisin sänkyyn. Kaapista olenkin pyrkinyt karsimaan kaikki ylimääräiset lakanat, sillä kaksi-kolme hyvää settiä on ihan tarpeeksi. Miksi sitä ennen hamstrasi kaikkea niin paljon. Olen huomannut, että kodin siivous on todella paljon helpompaa kun kaikkea on mahdollisimman vähän ja kaikille jutuille on omat paikkansa. Vaikka tällainen siivousintoilija olenkin, on tullut entisestään karsittua ja laitettua paikkoja ojennukseen.
Siivoilen makkarin kerran viikossa kunnolla. Silloin imuroin sängyn päätyineen, vaihdan lakanat ja pyyhin pölyt joka paikasta, myös ovista. Instan Storyissa siitä teille tarinoinkin ja huomasin, että tuollaiset siivousjutut on mieleisiä, niin itselle kun muillekin. Niistä saa tsemppiä omiin kotihommiin.
Pakko kyllä sanoa, että tänä kesänä ei ole tullut hirveän tarkasti sisällä puuhasteltua, siitä en ole myöskään ottanut huonoa omaa tuntoa, sillä tämä kesä on ollut niin mahtava, että tärkeintä on ollut siitä nauttiminen jotta saa aurinkoenergiaa tulevaan syksyyn ja talveen.
Kohta onkin viikonloppu ja meillä on mukavia menoja suunnitteilla, joten täytyisi alkaa järjestää loppuviikon hommia kuntoon niin saa nauttia viikonloppuna kavereiden kanssa oleilusta hyvällä omalla tunnolla.
*kuvissa esiintyvät Iittalan tuotteet saatu osana vuosiyhteistyötä; Kartio-lasi, Kastehelmi-tuikku ja Ruutu-maljakko