”kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Holvi”
Yhteistyöni Holvin kanssa on mielenkiintoinen, sillä sen myötä olen käynyt haastattelemassa inspiroivia naisyrittäjiä. Tällä kertaa piipahdin tutustumassa Sari Kirkkomäki-Laaksoon, joka on luonut viehättävän luonnonkosmetiikkaputiikin Raw Beautyn. Varsinainen kivijalkakauppa sijaitsee täällä Turussa, mutta verkkokaupan kautta Raw Beautyn tuotteita voi tilata minne tahansa.
Sarin yritys on vielä nuori, joten olikin erittäin mielenkiintoista kuulla tuoreen yrittäjän ajatuksia ja kokemuksia yrittäjyydestä. Paitsi yrittämisestä, juteltiin myös tietysti luonnonkosmetiikasta ja tyylistä muutenkin.
Holvi on uudenlainen sovellus yrityksen taloushallinnon järjestelyyn. Palvelusta löytyy yritystilin ja Holvi Business Mastercard -maksukortin lisäksi esimerkiksi laskutusohjelma, jonka avulla pystyy reaaliajassa valvomaan maksuja. Holviin voi perustaa oman verkkokaupan ja se auttaa myös yrityksen tositemateriaalien käsittelyssä.
Millainen alkutaipaleesi on ollut yrittäjänä
Tosi mielenkiintoista olen tykännyt todella paljon. Olen saanut hurjasti positiivista palautetta niin asiakkailta kuin muilta kaupiailtakin. Työ on tosi monipuolista, aika ei tule pitkäksi. Yrittäjänä riittää paljon erilaista tekemistä.
Mikä on yllättänyt sinut
Olen yllättynyt kuinka paljon negatiivisia mielikuvia yrittäjyyteen liitetään. Ymmärrän, että tietyt mielikuvat voivat tuntua pelottavilta, mutta olisin toivonut esimerkiksi yrittäjän neuvonta– ja rahoituspalveluista enemmän tukea yrittäjäksi lähtemiseen. Kuvittelin aiemmin, että Suomessa kannustetaan yrittäjyyteen.
Juteltiin näistä uhkakuvista Sarin kanssa enemmänkin, yrittäjyyttä tarvitaan. Onneksi on rohkeita ja innokkaita ihmisiä, jotka uskaltavat toteuttaa erilaisia ideoitaan. Aina ei välttämättä onnistu, mutta senkään ei kannata antaa lannistaa, sillä kaikista asioista voi oppia jotakin. Uhkakuvia ei kannata pelätä etukäteen. Sari sanoikin että niinhän se menee kaikilla elämän osa-alueilla, ethän voi aina onnistua kaikessa mitä teet, ei se voi olla se päämäärä.
Mistä saat inspiraatiota
Olen aina ollut kiinnostunut kosmetiikasta, ei ainoastaan että saa kasvot kauniiksi, vaan siitä miten se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin. Mutta myös se että pääsen toteuttamaan omaa itseäni; visuaalisuus on minulle tosi tärkeää, siitä inspiroidun. Saan myös inspiraatiota toisten ihmisten tyyleistä. Uudet asiat ja niiden kokeminen tuovat inspiraatiota ja vaihtelua elämään! Se voi olla matka, viini, ruoka tai uusi seerumi kasvoille.
Miten valitset tuotteet myymälääsi
Halusin myymälääni sarjoja joita olen käyttänyt itse. Valintoihini vaikutti myös mitä tuotteita ei olisi niin paljon markkinoilla, etenkään täällä Turussa. Yleisesti valitsen enemmän eksklusiivisempaa luonnonkosmettiikka. Tuotteita joissa käytetään mahdollisimman vähän turhia täyteainesosia, eli erittäin laadukkaita tuotemerkkejä. Myös tuotteiden imago ja brändäys on tärkeää. Lisäksi pidän tärkeänä, sitä että tuotemerkki on tällä alalla jonkin verran jo tunnettu.
Asiakaskunnassani on sekä luonnonkosmetiikkaan hyvin vihkiytyneitä asiakkaita ja toisaalta myös ihmisiä jotka ovat vasta siirtymässä luonnonkosmetikan käyttäjiksi. Minusta on mukava jutella asiakkaiden kanssa erilaisista tuotteista ja auttaa heitä valitsemaan itselleen sopivimmat luonnonkosmetiikkatuotteet.
Testaatko itse kaikki valikoimissa olevat tuoteet
Voin sanoa että olen ainakin 95 prosenttia tuotteista testannut itsekin. Minusta ihana kokeilla uusia tuotteita, miltä ne tuntuvat ja miten ne vaikuttavat. Olen muutenkin sellainen, joka tykkää vaihtaa tuotteita, eikä aina valitse samoja tuttuja kosmetiikkoja.
Millä tuotteilla kannattaa aloittaa luonnonkosmetiikkaan tutustuminen
Ajattelen että laadukas hellävarainen kasvojen putsari, kasvovesi ja kasvovoide tai öljy. Perusjutut jotka on hyvä olla kunnossa, niihin panostaisin ensimmäisenä. Sitten voi jatkaa luonnonkosmetiikkakokeiluja erikoistuotteilla, kuten naamioilla, seerumeilla ja muilla täsmätuotteilla.
Tämän hetken omat top 5 suosikkituotteesi
-Kahina Giving Beauty Oil Cleanser -puhdistusöljy
-Nailberry-kynsilakka ”Flocon”
-Neal’s Yard Remedies Rejuvenating Frankincense Facial Oil -kasvoöljy
-KYPRIS Body Elixir Inflorescence -vartaloöljy
-Juice Beauty Phyto-Pigments Last Looks Cream Blush -voidemainen poskipuna ”02 Seashell”
Miten koostat työasusi
Pukeudun yleensä mustiin farkkuihin niiden ympärille rakennan asukokonaisuuden. Muutenkin lempivärini pukeutumisessa on selkeä musta. Myös erilaiset mustat mekot kuuluvat vaatekaapin peruspilareihini.
”Pidän asusteista ja tuon niillä yksinkertaisiin asukokonaisuuksiin ilmettä. Lempikenkäni ovat yleensä erilaisia nilkkureita, ne tasapainottavat esimerkiksi naisellisempia mekkovalintojani.”
”Myös laukuissa suosin yksinkertaisia ja käytännöllisiä mustia nahkalaukkuja. Lempihajuveteni on Cobalt Amber Abel-tuoksusarjasta, huuliin sipaisen mieluiten vaaleaa, neutraalia huulikiiltoa.”
”Pidän paljon erilaisista selkeistä koruista, säilytän niitä esillä itse tekemässäni keramiikkakulhossa, joka sekin on lempiväriäni, eli musta.”
Verkkokauppasi, miten se työllistää sinua
Verkkokaupassa minua tällä hetkellä työllistää kaikki taustatyöt. Aloitin juuri blogin pitämisen sivuilla ja nyt työstän uutiskirjemallia. Tietysti myös uusien tuotteiden lisääminen verkkokauppaan ja niihin liittyvien taustatietojen koostaminen ja kuvien hankkiminen vie aikaa. Olen itse luonut kaupan ja siihen on kulunut paljon tunteja.
Holvista löytyy valmiina helppokäyttöinen verkkokauppasovellus. Oman kaupan luomiseen sinun tarvitsee lisätä vain kuvat ja tiedot tuotteista. Holvi-palvelun käyttäjänä kaikki maksutavat sisältyvät automaattisesti verkkokauppaan.
Kivijalkamyymälän somistaminen, minkälaisen asiakaskokemuksen haluat tarjota
Myymälässä on paljon omaa persoonaani, oma tyylini ja kädenjälkeni saa näkyä, jotta asiakkaalle jää persoonallinen ja lämminhenkinen mielikuva kaupastani. Visuaaliset elämykset ovat tärkeitä. Haluan tietysti antaa myös hyvää ja henkilökohtaista palvelua. Pidän itse pienistä putiikeista ja niitä on Turussa aika vähän.
kuvat: Tapio Hartman
Miten iso osa yrityksen hallintoon liittyvät asiat ovat päivääsi
Suurin osa päivästä menee yrityksen fyysiseen pyörittämiseen, ihan asiakkaisiin, järjestelyyn ja siivoukseen. Mutta toki myös hallinnolliseen työhön. Laskutuksen ja kirjanpidon hallintaan, tilausten käsittelyyn. Moni kysyykin miten aika kuluu pienessä putiikissa jos asiakkaita on harvakseltaan. Mutta työtä on kyllä niin paljon kun haluaa, hion vielä koseptiani ja kun en tee fyysistä myymälätyötä, suunnittelen mitä voisin tehdä vielä paremmin.
Holvin avulla yrittäjän pakolliset paperityöt on näppärä pitää hallinnassa. Holvi sisältää kaiken pienyrittäjälle tärkeän tiedon reaaliaikaiseen taloustilanteen hallintaan, tulo- ja menoliikenne on aina ajan tasalla ja tarkistettavissa. Tiedät myös mihin arkistoit tarvittavat dokumentit ja kuitit.
Mikä on paras vinkkisi uusille yrittäjille/yrittäjiksi aikoville
Uskoo omaan juttuun. Vaikka kohtaa kyseenalaistajia, niin on tärkeää uskoa vahvasti omaan ideaansa. Kannattaa tehdä vahva pohjasuunnitelma ja vaikka käydä yrittäjyyteen liityviä kursseja. Ei kannata aliarvioida kuluja rahoitussuunnitelmassa, aina tulee yllättäviä kuluja.
Holvi-palveluun voit tutustua osoitteessa holvi.com. Siellä on mahdollista avata oma Holvi-yritystili, jonka avulla pääset heti järkeistämään oman yrityksesi hallinnon yhteen palveluun.
Lue myös aikaisempi Holvin kanssa yhteistyössä toteuttamani yrittäjähaastattelu:
Vieraana naisyrittäjä – Jutta Karihtala
Kiitos Sarille tästä vierailusta!