Viime viikon ihanin ostos Helsingin reissulta oli kuvien valkoiset nilkkurit. Viikon aikana olen ennättänyt iloita niistä monen monituista kertaa. Tämän vuodenajan vähän tuhdimman pukeutumistyylin seurassa raikkaat vaaleat kengät ovat omiaan. Nämä raikastavat tummia ja pehmeitä asukokonaisuuksia. Villapaita-asut saavat nostetta ja iltamenoihin ei tarvitse miettiä naisellisia, mutta järkeviä kenkiä. Ihan nappiostos siis.

(bleiseri J Lindeberg / farkut Filippa K / nilkkurit Vagabond / poolo COS)

Tänään puin pitkästä aikaa ylleni bleiserin. Valittelin juuri että miten sitä kaipaakin villapaitaa tässä loppupäivästä, kun ei ole tottunut jakkuihin, olo on outo. Mutten halua enkä voi kulkea koko ajan pehmoisissa paidoissa. Vaatekaapista kun löytyy monta ihanaa jakkua, niitä on ehdottomasti käytettävä. Ehkä tämä on vain tottumiskysymys.

Koska halusin tehdä näköjään sekalaisen postauksen, huikkaan tähän väliin älyttömän herkullisen lounasvinkin täällä Turussa. Kipaisin kaupungilla hakemassa lounasta ja nappasin Hansan Powausta salaatin. Valitsin pohjaksi nuudeleita, lisukkeeksi avokadoa ja parsakaalta, kastikkeeksi soijaa ja proteiiniksi kanaa. Kombinaatio oli todella raikas ja makumaailma herkullinen. Suositus tälle.

Kaupunkimatkalla piipahdin HM:ssä ja siellä ihastelin Morris-kokoelman paitoja. Osuvaa, sillä saatiin juuri töihin pitkästä aikaa liuta Morriksen kankaista tehtyjä tyynyjä – oi miten ihania!

Muuten viikko on käynnistynyt jotenkin itselleni epätyypillisessä känkkisfiiliksessä. Tämä pimeä vaan ei sovi itselleni. Kerttu kirjoittikin mainiosti marraskuusta, kyllä tämä taitaa olla ihan asenneasia. Eipä tässä muuta kun kurkkaus peiliin ja oma asenne kuntoon.

Eli kivaa viikkoa!

Write A Comment