Hei ja ihanaa maanantaita! Mites teillä on viikonloppu sujunut? Itsellä erittäin kaksijakoisesti. Perjantaina oli vapaapäivä liikkeestä ja nautin touhuillessani kotona, kuvailin eilisen jutun kuvia ja hääräilin koko päivän innoissani. Sitten kokkailtiin ja Maija tuli meille syömään. Niin kiva päivä, vaikka tunsin pienen päänsäryn alun niskassa.

 

Seuraava päivä ei mennytkään ihan sitten niin kuin piti. Mun oli tarkoitus olla töissä yksin, kun Maijalla oli menoja. Heräsin ihan jäätävään migreeniin. Poikaystävä lähti jo aikaisemmin aamulla töihin ja mun piti mennä avaamaan kauppa yhdeksitoista. En päässyt kylläkään. Se tunne kun on niin kipeä, että jos kääntää päätä tulee öklö ja ei pääse sängystä ylös. Niinpä jäi sitten kauppa avaamatta ja siellä se nökötti kolme tuntia pimeänä. Eipä ole ennen käynyt tuollaista. Olen aina kärsinyt pääkivuista ja yleensä kestän kyllä ”vaikka päällä seisoen” kuten Maijalle illalla tokaisin kun valittelin migreeninalkua. Mutta joskus mulla tulee niin kova pahoinvointi, että pelkkä kipu ei ole ainoa oire, silloin ei tosiaan voi olla edes sisulla töissä. Kärsittekö te kovasta päänsärystä?

En muuten ikinä yleensä blogissa valittele mistään elämän negatiivisuuksista. Koska koen, että niitä on jokaisella muutenkin riittämiin ja turha alkaa täällä niitä ruotimaan. Tämä nyt vaan jotenkin kosketti, kun ehkä joku teistäkin kävi ihmettelemässä miksi Koodi oli kiinni lauantaina – mun syy.

(college (poikien osasto) HM / farkut HM / nilkkurit Vagabond)

Nämä kuvat napattiin yksi päivä viime viikolla töissä. Pimeä oli jo ennättänyt tulla ulos, niin asukuvia ei saanut enää katuvilinässä otettua. Niinpä ne nappastiin Koodissa ja keinovaloissa. Vaihteeksi siis vähän erilaista fiilistä asuihinkin.

En ollut oikein poseerausfiiliksellä ja päätin hullutella vähän. Nappasin siis kuviin asusteiksi pikkutavaroita. Tässä kuvassa on Ferm Livingin ihana pieni messinkinen kynttilänjalka.

Tässä Hayn värikäs maljakko. Mietin juuri, miten ihana tuo olisi tulppaaneille, valkoisille sellaisille.

Ihana piiloutua Muuton tarjottimen taakse piiloon. Tarjotin on harmaa ja sisäosa on tammiviilua.

Ja kasa mitä ihanimpia käsin tehtyjä Luoto-palasaippuoita. Oletteko te jo muuten alkaneet käyttää palasaippuaa, moni hehkuttaa niitä paitsi käytössä, myös vastuullisuusnäkökulmasta.

Muuten siis viikonloppu sujui lauantain jälkeen ihanasti. Päänsärky helpotti jo lauantai-illan aikana ja pääsin taas ylös. Sunnuntaina sitten olinkin ihan kunnossa ja molemmilla meillä oli vapaapäivä, joten saatiin nautiskella kotipäivästä. Illalla saimme vielä ystäviä kylään. Että kyllä se viikonloppu oli lopulta ihan tosi kiva.

Mukavaa ja energistä viikkoa!

Write A Comment