”kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Urtekram”
Aloitetaanpa sillä, että keittiö on meidän kodin sydän, ihan kirjaimellisestikin. Se on keskeisellä paikalla ja siellä hengaillaan paljon. Kaikenlaiset keittiöpuuhat ovat mieluisia, niin siivous- ja järkkäily, kun ruokailu ja ruoan laittokin. Kotielämä kiinnostelee paljon, eikä vähiten tällaisena pimeänä vuodenaikana, jolloin tekeminen siirtyy väkisinkin pihalta ja ulkomenoista sisätiloihin.
Välillä kun väsyttää työpäivän jälkeen, sitä huomaa piristyvänsä kummasti kun alkaa puuhailemaan. Meillä iltasyöminen on työaikojen takia usein todella myöhäiseen aikaan, siltikin aina kokataan jotakin. Sitten on vapaita päiviä, jolloin ruoan laittoon on vielä erityisen paljon innostusta. Tällöin koko aterioinnista muodostuu pitkän kaavan mukainen operaatio; kehitellään resepti, hankitaan tarvikkeet, valmistellaan keittiö, pilkotaan ja vähän fiilistelläänkin, niin ja no, yleensä silloin myös kuvaillaan. Viime sunnuntaina oli tuollainen pitkän kaavan mukainen kokkailu, siihen innosti myös yhteistyö Urtekramin kanssa.
Urtekramin tuotteet ovat kovin tuttuja tässä taloudessa. Kosmetiikkapuolen juttuja löytyy monta sorttia kylppärin hyllyiltä, kivan hintainen luonnonkosmetiikka on arjen perusjuttuja. Ostan usein myös Urtekramin tuotteita ruokaosaston puolelta. Lyhyesti kerrottuna Urtekram on 1972 perustettu yritys, joka keskityy luomuelintarvikkeisiin, luomusertifioituun kosmetiikkaan sekä laktoosittomiin ja gluteenittomiin tuotteisiin. Lisää tietoa voi lukea tästä.
-aasialaishenkiset maut viehättävät-
Noh, mutta palataanpas ruoan pariin. Olen nyt viehättynyt paljon aasialaishenkisistä mauista. Koska tuo ruokamaailma on itselle vielä opettelua, selailin valmiita reseptejä ja ideoita. Minusta aasialaisen ruoan juju on tasapainoisessa makumaailmassa. Se voi olla erilainen, kiinnostava ja hätkähdyttäväkin, mutta makujen on oltava sopusoinnussa. Siksi minusta onkin niin mielenkiintoista kokeilla erilaisia reseptejä tästä kategoriasta, sillä haluan oppia lisää.
Selailin ihan konkreettisia keittokirjojani keittiön hyllystä. Tämäkin muuten kuuluu minusta pitkän kaavan ruoan laittoon ja fiilistelyyn, se kirjojen pläräily. Löysin kiinnostavan reseptin Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat -kirjasta. Kipaisin kauppaan ja aloin valmistella ateriaa.
Thaimaalainen katkarapucurry
2 sitruunaruohon vartta
1 punainen chili
2 valkosipulin kynttä
nippu tuoretta korianteria (tai lehtipersiljaa kuten minä käytin)
2 säilykepaprikaa öljyssä
1 tl tomaattipyrettä
1 rkl kalakastiketta
2 rkl Genuine tamari -kastiketta * (soijakastiketta)
1 tl seesamiöljyä
2 cm tuoretta inkivääriä
sokeriherneenpalkoja
katkarapuja
400 g kookosmaitoa
kylkeen tiikerikatkarapuja
-pilko sitruunaruoho, chili, valkosipuli ja paprikat monitoimikoneeseen tai kulhoon, lisää muut mausteet ja yrtit, surauta tahnaksi
-aloita tiikeriravuista; paistele niitä pannulla noin pari minuuttia ja lisää sitten noin ruokalusikallinen currytahnaa ja pyörittele se rapujen joukkoon
-asettele ravut uunivuokaan tai pellille ja paista niitä 200 asteessa uunin ylätasolla noin 8-10 min.
-siirry tekemään kastike; paista öljyssä pannulla sokeriherneitä ja katkarapuja ja lisää loppu currytahna, paista hetki ja lisää sitten joukkoon kookosmaito – anna hautua miedolla lämmöllä
Keitä curryn ja rapujen seuraksi jasmiiniriisiä pakkauksen ohjeen mukaan.
Curryn lisukkeeksi tuli helppotekoinen ja raikas kurkkusalaatti. Juuri tällaisista yksinkertaisista lisukkeista pidän kovasti. Erilaisten makoisien kastikkeiden sekoittelu on olennainen osa aasialaisia ruokia. Tuoreet ja yksinkertaiset raaka-aineet syttyvät elämään makuyhdistelmistä.
Aasialainen kurkkusalaatti
2 cm tuoretta inkivääriä
1 rkl Genuine tamari -kastiketta (soijakastiketta)
1 tl seesamiöljyä
1 lime
1 kurkku
pieni pala chiliä
korianteria tai lehtipersiljaa
-pilko kastikkeeseen tulevat inkivääri, chili ja yrtit, lisää sitten muut kastikkeen aineet
-vuole kurkusta esim. juustohöylällä pitkiä siivuja (voit poistaa vetistävät kurkunsiemenet jos haluat)
-sekoita ainekset yhteen ja koristele vielä yrteillä
Kannattaa tekaista tämä lisuke juuri ennen pöytään nostamista. Kurkut vetistävät helposti kokonaisuuden, joten tässä pitkä marinointi ei ole eduksi. Minusta tästä tuli myös todella kaunis visuaalisesti.
Currytahnassa paistetut tiikeriravunpyrstöt olivat myös maukkaita. Näitä voisi tekaista ihan muidenkin ruokien lisukkeeksi tai pikkunaposteluiksi. Rapujen tilalle voi samaan tyyliin tehdä esimerkiksi tofua jos suosii kasvisruokaa.
Siinäpä vielä valmis annos. Ensimmäiset maistelut tehtiin nimittäin heti tuoreeltaan ruoan valmistuttua. Sitä tuli niin runsas määrä, että kuulutin lisää porukkaa ruokapöytään ja illemmalla syötiin vielä uudelleen koko menu. Tämä oli oikeasti tosi hyvää, kaikki syöjät pitivät mauista kovasti. Valitsin tähän mietoja chilejä, joista poistin vielä siemenet, niin ensi kerralla ehkä kokeilen astetta tulisemmalla chilillä, mutta täytyy sanoa että ohjeet maut olivat hyvin tasapainossa.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan uusia reseptejä, aina ei tarvitse edes käyttää kauaa aikaa aterian tekemiseen, tämä kokonaisuus syntyy ihan nopsaan myös työpäivän jälkeenkin, jos ei ole intoa toteuttaa kokonaisuutta verkkaisella tahdilla. Resepti ja raaka-aineet valmiiksi hankittuna tämän loihtii melkein 30 minuutissa – vaikkei olisikaan Jamie.
Ihania ruokahetkiä!