Tämä viikko on ollut lomamoodia, sillä tultiin Kokkolaan vanhemmilleni muutamaksi päiväksi. Täällä on kylläkin touhuttu ja autettu heitä askareissa. Saatiin myös päähänpisto maalata heidän olohuoneesta yksi seinä pehmeällä harmaan sävyllä. Ei osata näemmä oikein rauhoittua lomallakaan.
Maalattiin tuo telkkaritason takainen seinä, se tuo pehmeyttä televisioseinäkkeelle, joka on usein vähän haasteellinen sisustettava olohuoneessa. Samalla vaihdettiin taulukollaasia ja järjestettiin uudet asetelmat Muuramen tv-tasolle. Minä tein tuon sinisen maljakkoasetelman ja äiti oli käynyt lisäämässä siihen viereen vielä nuo kirkkaat lasimaljakot, heh. On selvää mistä oma sommitteluintoni on periytynyt.
Täällä on joka puolella nättiä katsottavaa, niin olen tainnut ennenkin teille todeta. Meillä oli kameravälineet mukana, kun suunniteltiin vinttikuvaamista tälläkin kertaa. Nyt oli kuitenkin niin paljon muuta puuhaa, että ei ennätetty vintille kivuta. Mutta jalusta ja kamera pääsivät kuitenkin käyttöön, kun napattiin muutama kuva tähän postaukseen.
Eilen käytiin myös ihastelemassa siskon Villa Fregattia, voi vitsit miten hyvältä siellä näytti. En malta odottaa että heillä valmistuu paikat, ensi kesänä ollaankin sitten ihan varmasti nauttimassa niistä tunnelmista.
Huomenna onkin sitten aika palata takaisin töihin. Vielä täytyy ajaa pimeällä ja lumisateessa kotiin. Mutta nuo pitkät automatkatkin on ihan hauskoja. Kuunnellaan musiikkia ja podcasteja, sitten myös suunnitellaan yhdessä vähän mun työjuttuja. Minä keksinkin yhden tosi kivan idean, jota täytyy vielä jalostaa, eli matkalle on rupateltavaa.
Palataan huomenna tauluasetelmien merkeissä.
8 Comments
Vanhempiesi koti on niin hengästyttävän kaunis! Olen tainnut sanoa sen joskus aikaisemminkin. Niin ja sivusi ovat nyt kivat, onnistuit! Mukavaa talvista arkea elämääsi.
Kiitos Villis, vanhemmillani on kyllä kaunis ja persoonallinen koti 🙂 Tosi mukava saada positiivista palautetta sivuista, jännitin tätä niin paljon. Olen itsekin tyytyväinen, sain myös aivan korvaamatonta apua näiden loppuhionnassa.
Mukavaa talviaikaa myös sinulle!
Onpas kaunista, olen aiemminkin ihastellut vanhempiesi upeaa kotia! 🙂 Mukavaa viikonloppua!
Voi kiitos, mukava kuulla 🙂 Ihanaa viikonloppua myös sinulle!
Ihanan näköistä, ajattoman tyylikästä! Mikä on tuo ihana tumma kukkatapetti makuuhuoneessa?
Kiitos, tuolla on kyllä kaunista 🙂 Tapetti on tilattu Svenskt Tennistä, se on Josef Frankin ihana klassikko.
Hei, millä sävyllä maalasit tuon seinän? Kaunis sävy!
Se on Teknoksen T1735 kaunis vaalea harmaa ?