Onpas ihanaa kun on perjantai. Harvoin mulla on oikeastaan mitään väliä viikonpäivillä, meillä kun töitä saattaa olla viikonloppuna ja vapaata viikolla. Mutta jotenkin henkisesti on kuitenkin kiva fiilistellä viikonloppua, niin kuin siinä olisi vähän jotain erityistä viikon muihin päiviin verrattuna.

Tänään kuitenkin oli erityisen paljon ”perjantaiolo” – se johtuu siitä, että tämä viikko on ollut vähän tavallista kiireisempi (hyvä niin). Nyt tuntuu mahtavalta päästä vähän rauhoittumaan kotona hengailuun. Olen vielä huomenna lauantaina töissä myymälässä ja tiedossa on vielä blogihommiakin, mutta muuten meinaan nauttia siististä kodista, ostaa kukkia ja herkkuja ja rentoutua. Viikon siivoushommatkin on tehty, joten kotitöitäkään ei ole kummemmin listalla.

Miten usein sinä peset neuleesi?

Päivän työasu on sama kun yleensäkin pakkaspäivinä – lämmin villapaita ja farkut. Niin paljon kun villapaitoja rakastankin, alkaa nyt olla se hetki jolloin mieluusti pukeutuisi vähän kevyemmin. Mutta töissä on sen verran viileää, että mieluiten käyttää vielä neuleita. Kuvan Samsoen neule on tämän talven alelöytöjä ja se on ollut kyllä aivan huippu. Olen käyttänyt paitaa tauotta ja pessyt sitä koneessakin, eikä se ole yhtään nyppyyntynyt. Luonnonvalkoista neuletta muuten joutuu pesemään useammin, koska hihansuut nuhrustuvat helposti ja jos niitä ei pese ajoissa, ei nuhru sitten lähde enää pois. Vaalea vaate vaatii tavallista enemmän huoltoa, mutta onneksi pesu ei ole iso vaiva, villapesuainetta ja koneeseen villaohjelma. Aina sanotaan, että neuleet kannattaa vain tuulettaa, mutta itse mielelläni pesen vaaleat villapaidat aika useinkin. Miten te toimitte niiden kanssa?

Olen taas siivoillut lisää vaatekaappejani, sillä haluan järkeistää kaikki kaapit ja tavarat joita omistan. Laitoin eteenpäin sellaisia vaatteita ja asusteita, joita en ollut viimeiseen vuoteen käyttänyt. Instagramissa vilautinkin joitakin asusteita, mistä ajattelin luopua ja ennen kuin kerkesin edes varsinaista myyntiä tehdä, ennätti kaikki jo mennä.

Möin pari laukkuani (Stellan ja Chloen) sillä huomaan käyttäväni vain muutamaa lempilaukkuani. Jos tarvitsen pienempää laukkua turvaudun Chaneliin tai rennompaan Karlaan ja kun haluan suuremman laukun niin tämä Anya Hindhmarc on silloin suosikkini. Lisäksi minulla on Iittalan ihania Issey Miyake-kasseja, jotka toimivat loistavasti arkikäytössä.

Nyt pidän eniten skarpeista käsilaukkumalleista

Nyt pidän muutenkin eniten skarpeista käsilaukkumalleista. En tällä hetkellä ole kovinkaan kiinnostunut mistään it-laukuista, se aika meni ohi. Enemmänkin kaipaan laukultani laatua, ajattomuutta ja käytännöllisyyttä. Siksi tämä Anya on ihan loistava. On ollut todella hyvä ostos silloin muutamia vuosia sitten.

Käsilaukusta löytyy Iittalan meikkipussi (sieltä löytyi myös jäätävä kasa kuitteja, lippusia, purkkaa, hammaslankaa ja hiuslenkkuja), josta puolestaan ehdotomat lempiehostusaineet, eli Lumenen poskipunapaletti ja värillinen huulivoide. Pradan avaimenperä ilostuttaa edelleenkin minua päivittäin, tämä on ostettu lähes kymmenen vuotta sitten. Vaihdoin juuri lompakon, en tiedä miksi olin jämähtänyt pieneen LV:n lompsaan ja miksi meinasin myydä tuon ihanan Stellan lompakon. Iso lompakko on kyllä must silloin kun on iso laukku, meinaan sain aina kaivella toivottomana laukkua etsiessäni pikkulompakkoa.

Tänään on tarkoitus vielä vähän nähdä ystäviä ja syödä siskonmakkarakeittoa. Tein sitä eilen ja odotan että pääsen kotiin padan äärelle. Joskus tuollaist perinneruoat on parhaita.

Mukavaa viikonloppua!

2 Comments

    • Hei, se on ihana! Tyyny on 50x60cm ja päällisen hinta on 79 €. Näitä on enää yksi nyt jäljellä.

Write A Comment