Viikonlopun ihanimmat ostokset on tehty työpäivän jälkeen. Kipaisin naapurikkukkakaupassa Pasadenassa ja ostin nipun ranskalaisia tulppaaneita (tai oikeastaan sain osan kaupan päälle) ja yhden syreenin oksan. Lisäksi ostin pullon kuplivaista (tämän valitsin etiketin perusteella) ja viehättävää lukemista.

Saamme ihan kohta illan suussa ystäviä kylään nauttimaan lasilliset viiniä ja pikkuista purtavaa. Ennen kuin alan tehdä tarjolle ajateltuja voileipiä, nappasin vielä teille kuvat tänne blogin puolelle.

Tänään viikonloppu on alkanut jotenkin erityisen ihanasti. Se tunne kun herää aamulla ja aurinko paistaa täydeltä terältä suoraan makuuhuoneeseen ja taivas on lemmikinsininen – keväinen fiilis. Siitä saa niin paljon iloa ja energiaa. Tulen myös hyvälle tuulelle kun viikonloppuna on suunnitelmia ja kun nähdään ystäviä. Eilen illalla istuttiin Maijan uudessa keittiössä iltamyöhään ja tänään tosiaan ystäväpariskunta tulee meille. Pitää ehdottomasti unohtaa se talven uinailu ja suunnitella tekemisiä enemmän.

Aina ei tarvitse miettiä liikaa tapaamisiakaan, tarkoitan ottaa stressiä niistä. Pääasia on että näkee ihmisiä. Tekaisin äsken jälkiruoaksi pavlovan, jossa on mustikoita, banaania, mascarponevaahtoa ja karamellikastiketta. Kaupasta napatut valmiit marenkipohjat ovat runkona. Kakku saa vetäytyä hetken jääkaapissa, se on parin tunnin kuluttua juuri sopivaa. Huomatkaa, etten ole mikään taitava kakkujen koristelija, ennemminkin suurpiirteinen kakun kasaaja.

voileivät pelastavat kun tarvitaan nopeasti herkut pöytään

Ajattelin myös tehdä perinteisen suolaisen kattauksen, eli kylmäsavulohileipiä ja mozzarellaleipiä. Työpäivän jälkeen ei ole aikaa kokata pitkän kaavan mukaan, silloin tuollaiset nopeat suolaiset voileivät pelastavat.

Ihana päästä taas kattamaan pöytää. Täytyy hakea työhuoneesta lisää tuoleja pöydän ympärille, tilaamiani tuoleja odotellaan edelleen. Ranskalaiset tulppaanit näyttävät minusta aivan ihanan kepeiltä tuossa pöydällä.

Toivottavasti teilläkin on mukavia viikonloppusuunnitelmia. Osalla varmasti on talvilomakin – mekin pidämme pikkuloman ensi viikonloppuna, silloin suunnataan Kokkolaan perhettä tapaamaan.

Mukavaa lauantaita!

2 Comments

  1. Aivan ihania kuvia kodistasi. Niin tyylikästä ja kaunista? Kivaa viikonloppua??

    • Kiitos Vuokko, minustakin tulppaaneista tuli niin ihana tunnelma, että se loi kuviin kauniin fiiliksen. Kivaa viikonloppua myös sinulle! 🙂

Write A Comment