Lauantai alkoi tänään aikaisin ja verkkaisesti. Vaikka itselläni on työpäivä, onneksi se alkaa vasta yhdeltätoista. Kun herää ajoissa, ennättää ennen töihin lähtöä nauttia pitkät aamukahvit, hengata koneella ja vähän höpötellä noita kahta karvaistakin.

Viimeaikoina kotona on tuntunut aika tyhjältä, kun sisustus hakee vielä muotoaan pienen uudistuksen johdosta. Samoin olen vähän halunnut pöllyyttää ajatuksia, koska kuten kerroin aiemmin, on aika pian laittaa talo myyntiin. Sen asian eteen en tosin ole vielä mitään päätöksiä saanut tehtyä. Meillä on kuitenkin muutama jo aiemmin mietitty projekti tekeillä, niin edetään nyt hetki rauhassa.

Se millä fiilistelen kotosalla, on yksityiskohdat. Compile-hyllystä löytyy hauskoja katseenvangitsijoita, kuten tuo kallo. Olen aina ihastellut kansainvälisissä sisustuskuvissa tällaisia esineitä ja miettinyt mistä niitä taikoisi omaan sisustukseen. No kallo ja simpukka löytyivät lähempää kun osasin ajatella – nimitäin Hänen sekalaisesta muuttolaatikosta, joka oli jäänyt tyhjentämättä. Näillä on erityisen paljon arvoa, kun toinen on ne itse luonnosta kerännyt aikanaan.

Minä myös sorrun jatkuvasti ostamaan leikkokukkia, koti vaan tuntuu ihan erilaiselta kun voin kääntää katseeni välillä raikkaaseen kukkakimppuun. Keltainen leinikkinippu löytyi ihan lähikaupan kukkapisteestä. Emmin tovin valitsenko valkoiset leinikit vai värilliset. Nyt keltaiset yksityiskohdat kiinnostavat ja helpoin tapa tuoda väriä sisustukseen on tietysti kukkaset.

helpoin tapa tuoda väriä sisustukseen on kukkaset

Suuri simpukka on myös kirjahyllyllä, mutta kokeilin aamulla rakentaa sohvapöydälle asetelman kukista, kirjoista, simpukasta ja parista muusta esineestä. Leikkasin leinikit lyhyemmiksi ja niistä tuli kaksikin kimppua, varsien nuput keräsin erikseen pikkumaljakkoon. Katsotaan aukeavatko nekin.

 

Keräsin asetelman kuitenkin saman tien pois ja jätin vain kukat ja tuikkulyhdyn alustoineen pöydälle. Rakastan sohvapöytiä, juuri sen takia, että niiden avulla sohvaryhmään tulee luonnetta ja tunnelmaa. Lisäksi meillä ihan oikeasti myös käytetään pöytää – niin kahden kesken kuin ystävienkin kanssa sen ympärille istahdetaan napostelemaan ja lukemaan ja kuuntelemaan musiikkia. Sohvapöytä luo keitaan olohuoneeseen ja kokoaa ihmiset ja kalusteet yhteen.

Tänään illalla on taas tarkoitus jatkaa pientä kodin tuunausoperaatiota. Meillä on yksi huone maalaamatta – eli työhuone. Sinne tulee seiniin samaa valkoista kun muuallakin kodissa, mutta yhteen seinään ollaan varattu ovela väri, en malta odottaa että pääsen näkemään lopputuloksen. IG Storyissa varmasti lisää tästä nyt viikonlopun aikana.

Aurinkoista viikonloppua!

Seuraa minua:

instagramissa @muotimielessa ja facebookissa

 

2 Comments

Write A Comment