Eilen oli aika kiva päivä, sillä meidän uudet ruokapöydän tuolit saapuivat. Näitä odoteltiin tilauksesta parisen viikkoa, joten kovin pitkään ei onneksi kestänyt siitä kun tuolit tilattiin. Luonnollisesti tilasin tuolit omasta liikkeestäni eli Sisustuksen Koodista. Me oltiin mietitty tätä &Traditionin Pavilion-tuolia jo pitkään, itse asiassa viime syksystä, jolloin koeistuttiin tuoli Köpiksen reissulla.
Kertauksena tuoliasiasta – meillä oli aikaisemmin valkoiset seiskatuolit, jotka olin ostanut todella kauan sitten. Tuoleissa ei ollut mitään vikaa, klassikot kestävät aikaa. Mutta halusin kotiini omassa liikkeessä myytävät tuolit, lisäksi haluttiin meidän kotiin yhdessä valittu tuolimalli. Väriksi valittiin musta, se vähän jännitti minua, sillä kotini on aina ollut todella valkoinen. Mutta olen nyt tosi tyytyväinen, on ihana saada vähän syvyyttä ja kontrastia vaaleaan tilaan. Ruokapöydän jalat on vielä tarkoitus maalata mustiksi, niin ryhmästä tulee yhtenäinen. Vaika nyt kun näkee ryhmän tuollaisena, menisivät nuo valkoisetkin jalat, koska vieressä oleva Muuton Compile-hylly on myös valkoinen, samoin valaisin.
(ruokapöytä Muuto 70/70, hylly Muuto Compile, valaisin Flos Viscontea, tuolit &Tradition Pavilion)
Minulla on tänään vapaapäivä ja aloitinkin aamun haahuilemalla siistissä kodissa – ihana kun sunnuntaina tein tehosiivouksen ja paikat ovat edellen järjestyksessä. Olen myös onnellinen, että tyhjältä näyttänyt olkkari alkaa pikku hiljaa saada oikeaa muotoaan. Sohvalla on mukava istuskella ja ihastella tuota ruokailuryhmää.
Siirryin aamupalan jälkeen vielä juomaan lisää kahvia ruokapöydän ääreen. Se on tapanani silloin kun saan viettää hidasta aamua. Selailin samalla vähän inspolehtiä ja kännykkää. Tarvitsen tällaisia rauhallisia hetkiä, jotta saan kerättyä ajatuksiani visuaalista työtäni varten. Huomenna liikkeessä odottaa työpöydällä asiakkaalle tehtävä sisustussuunnitelma, jollain tapaa aloitin sen työstämistä jo nyt kotona. Samalla myös mietin tulevan viikonlopun blogityöjuttua, sen kampanjan kuvausjärjestelyitä. Mielestäni on paljon helpompi alkaa työhön kun on tehnyt päässä tietynlaisen pohjatyön. Vaikka usein sitten tehdessä se muuttuukin, mutta sitten on jotain josta lähteä liikkeelle.
Ruokapöydällä saattaa joskus ajelehtia minun epämääräisiä puteleitani, kuten nyt nuo Mádaran Infinity-sarjan tuotteet – sain ne testiin ja olenkin jo ennättänyt koukuttua tuohon kasvosuihkeeseen, sitä käytän aamuin ja illoin, sekä välillä pitkin päivääkin. Sillä nyt talven jälkeen iho on kuiva ja kaikenlainen kosteutus tuntuu ihanalta. Myös pipettipullossa olevaa seerumia olen taputellut iholleni monta kertaa päivässä. Kaipaan ihoni punakkuuteen apuja ja kaikki tehohoidot on nyt käytössä. Ja ei haittaa vaikka putelit unohtuisivat vaikka ruokapöydälle, ovat niin nättejä. Ajattelen, että mun työtä on myös testailla uutuustuotteita ja kertoa niistä teille, itse ainkin tykkään saada blogeista vinkkejä erilaisiin asioihin.
En malta oikein odottaa miltä tuolit näyttävät ruokakattauksen kanssa. Erityisesti fiilistelen Iittalan Raami-sarjan astioitani tuossa mustien tuolien seurana. Tänään taidetaankin syödä fiinimmin, ihan vaan tuolien kunniaksi.
Mitä tykkäätte mustista tuoleista ruokatilassamme?
8 Comments
Tosi nätit, sirot tuolit! Just kiva, että ovat mustat eikä valkoiset, vaikka ei valkoisissa Seiskoissakaan mitään vikaa ollut 🙂
Täydelliset! Kevyet ja sirot, mutta musta väri tekee niistä skarpit, valkoinen väri olisi ollut turhan laimea tuohon tilaan 🙂 Mustat yksityiskohdat tuovat mielestäni ryhtiä vaaleaan sisustukseen.
Nuo valkoiset ruokapöydäjalat näyttää myös kivoilta, ainakin minun silmääni. Mustiahan voisi ensin vaikka testata esim. kontaktimuovin tai teipin avulla.
Todella hienot tuolit! Ovat itseasiassa minunkin haavelistalla olleet jo jonkin aikaa. ? Mukava nähdä kuvia ja kuulla käyttökokemuksia, aika vähän löytyy netistä kuvia noista tuoleista.
Sirot ja sopivan särmät, hyvä valinta! Täytyy kiittää sinua myös inspiraatiosta. Sun Tukholman messukuvissa ja instassakin oli vinkkiä näistä tuoleista. Niiden kuvien ansiosta löysin omaan kotiini ihanat Ferm Livingin mustat Herman-tuolit, tuossa ne on jo muutaman päivän olleet ilahduttamassa 🙂
Tuovat kivasti särmää mustat tuolit ja näyttävät kivan keveiltä ja siroilta. Itellä valkoiset seiskat olleet jo useamman vuoden ja tykkään niistä edelleen kovasti. Uuden ruokapöydän aidon joskus tässä hankkia, joko pyöreän tai suorakaiteen mallisen eli hyviä vinkkejä saa laittaa näistä tulemaan. 🙂
Mulla 4 kpl valkoista seiskaa kromi jaloilla ja 2 kpl Y-tuoli pöydän kaveriksi tulossa. Muutama pöytä vaihtoehto mietinnässä, mutta ratkaisua en ole vielä tehnyt ennen ko saan uuden keittiön…näkee minkä kokoinen tila jää pöydälle.
Ihana toi pöytä juuri noilla valkoisilla jaloilla ?
Kiva pöytäryhmä – ite en maalaisi jalkoja, jää raikkaammaksi näin ja mätsää koko kodin kokonaisuuteen mielestäni paremmin.