”kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Iittala

Minusta ihan parasta vieraiden saapumisessa on (paitsi itse vieraat) kattauksen ja syömisten suunnittelu ja fiilistely. Tämän kevään uutuuksia meidän astiakaapissa on ollut Iittalan Jasper Morrisonin Raami-astiasarja. Mitä enemmän olen käyttänyt sarjan astioita, sitä enemmän olen niihin rakastunut. Sarjan visuaalisen viehättävyyden lisäksi sen tärkeä ominaisuus on vaivaton käytettävyys. Rakastan sitä miltä nämä astiat tuntuvat kädessä ja myös sitä, millaista niitä on esimerkiksi sujauttaa astianpesukoneeseen. Arjen ja juhlan luksusta samassa paketissa.

Kun nyt pääsiäisenä Jenni ja Viena saapuivat meille, kokosin ensimmäisenä ruokapöytään kepeää lounasta ja olin jo valmiiksi suunnitellut kattavani Raamilla. Koska tunnelma oli leppoisa jo alkumetreillä, ruokien valmistus, kattaminen ja höpöttely sujuivat sutjakkaasti yhdessä. Yksi kokosi salaatin, toinen paistoi pinaattimunakkaan, joku kasasi astioita pöytään ja niin edelleen. Vaikka olin suunnitellut piirun tarkasti miten katan pöydän, siinä oikeassa tilanteessa kaikki vaan loksahti itsekseen paikoilleen. Kauniit astiat eivät tarvitse kummemmin suunnitelmallisuutta. Riittää kun niistä nauttii asettelemalla ne pöytään odottamaan syöjiä ja tarjottavia.

ruokien valmistus, kattaminen ja höpöttely sujuivat sutjakkaasti yhdessä.

Pääsiäiseksi ostamani kukkakimpun asetin Iittalan kastehelmi-maljakkoon. Kimpun sävyt sopivat täydellisesti Raamin ihaniin pomeranssin värisiin kynttilälyhtyihin. Tuo lämmin persikkainen sävymaailma kolahtaa minuun juuri nyt kovasti. Raamin kirkkaat juomalasit näyttävät ihanilta tammista pöytää vasten. Ja tuosta Raamin karahvista on tullut aivan suosikkini, se on niin älyttömän kaunis ja kevyt, sitä kannattaa ehdottomasti hypistellä, sillä se tuntuu kädessä mielettömän ihanalta. Minulla on se käytössä tosi usein ihan vain pöydällä, jotta muistan juoda tarpeeksi vettä. Nyt olen myös lukenut, miten hyvää sitruunavesi tekee, joten koitan panostaa muutamiin sitruunaviipaleisiin vesikarahvissa muulloinkin kuin kauniissa kattauksessa.

Söimme ison Raami-kulhollisen salaattia, jossa oli torilta ostettuja vihanneksia – salaatinlehtiä, retiisejä, tomaatteja, kurkkua, kevätsipulia jne. Lisukkeena oli juureen leivottua maalaisleipää. Lämpimän lounaan muodosti miehen meille tekaisema pinaattimunakas – se oli muuten herkullista.

Munakkaasta vielä sananen, nimittäin opin Häneltä sen hauduttamiseen oivan niksin. Kannattaa lisätä paiston loppuvaiheessa pannulle vettä munakkaan alle ja nostaa levyn lämpöä hetkeksi. Vesi estää munakkaan pohjaan palamisen ja kun laittaa kannen päälle, vesihöyry myös kypsentää munakkaan tasaisesti myös päältä.

Lounaalla nautittiin myös lasilliset pirskahtelevaa luomuroseeta, tietysti Raami-sarjan yksinkertaisista viinilaseista. Minulla on punaviinilasikoko, mutta se sopii toki mille viinille tahansa. Raamin viinilasit ovat maltillisen kokoisia, mielestäni juuri siksi ne ovat niin mukavia käyttää.

Odotin myös tosi paljon aamupalapöytähetkeä. Koska minusta on mitä ihaninta viettää kiireetöntä pitkää aamiaishetkeä, syödä rauhassa, hörppiä liikaa kahvia ja tietysti jutella. Tällä hetkellä kiinnostaa taas perinteinen kahvikuppimalli. Raami-sarjan kahvikupit lautasineen ovat meillä melkein aina pesukoneessa – niitä on ehdottomasti hankittava lisää, sillä neljä kuppia ei näytä riittävän mihinkään, koska ne ovat osoittautuneet meidän molempien lempparikahvikupeiksi ja koska meillä juodaan usein kahvia. Ja onhan se ihana kattaa vieraspöytään ”tassilliset” kupit, niissä on jotenkin astetta juhlavampi fiilis. Näissäkin on pakko kehua muotoilua, kuppia haluaa suorastaan pitää kädessä kahvista nautiskellessa.

Aamupalapöytään katettiin vihreät Raami-juomalasit. Ne muuten sopivat sattumalta hyvin rosmariinin kanssa yhteen – maltillinen pääsiäistunnelma syntyi pelkän värin avustuksella. Rosmariinissa törrötti yksinäinen lasten koristelema pajunkissa. Virpomispäivänä olin Pariisissa, mutta joku lapsi oli silti sujauttanut meidän oveen yhden höyhenin koristellun oksan. Sujautin sen rosmariiniruukkuun pääsiäiskoristeeksi.

Aamupalapöydästä löytyi raikkaita vihanneksia, juurileipää, marjoja ja luonnonjogurttia. Ihailin sitä, miten hyvin Teema-sarjan kipot sopivat täydentämään Raamin osia.

 

Ruokatilassa on ihan erilainen tunnelma myös mustien ruokailutuolien ansiosta. Tykkään paljon valkoisista astioista ja tammipöydästä, mustat tuolit kyllä ryhdistävät nuo pehmeät sävyt kivasti.

Me kirjaimellisesti istuttiin aamiaispöydässä tuntitolkulla. Tunnelma on minulle tärkeää ja tietysti sitä luovat ihmiset, mutta visuaalisena tyyppinä siihen vaikuttaa myös puitteet. Minusta lainaus Iittalan sivuilta summaa yhteen hyvin myös oman ajatukseni ihanista ruokailuhetkistä

Muistamme pitkään tunnelman, joka luo puitteet yhteisille hetkille, jolloin kokoonnumme ruokapöydän ääreen nauttimaan hyvästä ruuasta ja toistemme seurasta. Tämän prosessin tuloksena syntyi uusin kattaussarjamme Raami, joka inspiroi meitä luomaan arjesta paremman.

Kevät on täällä ja kesäkin tulee pian, silloin perinteisesti vietetään enemmän kuin koskaan aikaa perheen, ystävien ja sukulaisten kesken. Nautitaan niistä hetkistä ja niiden suunnittelusta!

Write A Comment