*kuvien pöytäliinakangas saatu Vallilalta

Mukavaa sunnuntaita! Täällä on nautittu jo ihanan pitkä ja hidas aamiainen, käyty pihalla ja rapsuteltu koria. Puutarhatyöt tuntuvat nyt todella virkistäviltä talven jälkeen. Eilinen lämpö houkutteli meidät viettämään iltaa pihalla puuhaten. Tuli kitkettyä rikkaruohoja, öljyttyä terassin pöytä ja sen sellaista katolle kiipeämisiä myöten. Sieltä on muuten kivat näköalat, tuumattiin että voitaisiin joskus mennä katolle istuskelemaan ja ottamaan aurinkoa – siellä on turvallinen kattoramppi.

Eilinen työpäiväkin oli huisin mukava ja jännittävä. Liikkeen sulkeutumisen jälkeen pääsin emännöimään ihan ensimmäistä valokuvausworkshoppiani Sunnuntaimedian naisille. Vähän jännitti ja vähän taisin innostua paasaamaankin, aihe kun on niin rakas itselleni. En tosiaankaan koe olevani mikään superasiantuntija, mutta inspiraatio on se jota on ihana jakaa, joukossa se aina tiivistyy. Ja kertoa niistä omista tavoista kuvata, niin tekniikasta, kuin vähän tällaisen hätäilijänkin toista puolta. Joka näkyykin näissä kuvissa – jos olisin käyttänyt jalustaa, nämäkin kuvat olisivat ihan erilaisia teknisesti. Mutta vaikka olenkin sitä mieltä, että tekniikka on tosi tärkeä osa kuvaamista, kun se on suunnilleen hallussa, voi alkaa kuvata vapaasti ja kelpuuttaa myös tällaisia hätäisiä räpsyjä – koska aina ei tarvitse olla täydellistä. Valokuvaaminen on kuitenkin sen täydellisen kuvan jahtaamista, onneksi sitä yhtä täydellistä kuvaa ei koskaan kuitenkaan tule.

Aiheeseen liittyvä postaus: Valokuvausvinkit – jalustalla kuvaaminen

Hersyvästi kuvioitu kukkaliina tuo ihanasti kesäfiilistä pöytään

Nämä kuvat ovat pääsiäisen vapailta, eräästä kattauksesta, jota koristi Vallilalta saatu upea pöytäliinakangas. Kuosin on suunnitellut Tanja Orsjoki ja sen nimi on Ahomaa. Käytän harvoin pöytäliinoja, mutta kun ruokatila on todella simppeli, niin tuohan pöytäliina nostetta kattaukseen. Se myös korostaa kivasti astioita. Hersyvästi kuvioitu kukkaliina tuo ihanasti kesäfiilistä pöytään. Tämä liina taitaa päästä myös vappukattaukseen.

Nyt taidan painua takaisin pihahommiin. Ulkona paistaa aurinko, vaikka tänään ilma onkin viileämpi kuin eilen. Päivä taitaa kulua iloisesti rikkaruohoja kitkien ja myöhemmin grilliruoasta nauttien – olen hankkinut jääkaappiin erilaisia grillailtavia. Saapas vain nähdä tarkeneeko niitä nautiskella terassilla.

Mahtavaa sunnuntaita!

Write A Comment