”kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Iittala

Päätin tehdä tällä kertaa toivepostauksen; minulta on useampaan kertaan pyydetty keittiön kaappien sisällön esittelyä. Tiedättekin että omistamme paljon astioita, niitä on toki tullut tavallista enemmän pitkään jatkuneen Iittala-yhteistyön myötä, mutta totuuden nimessä on sanottava, että minulla on ollut aina paljon astioita, eikä meidän yhteen muuton myötä tilanne tosiaankaan helpottunut, sillä astioita tuli taas lisää. Teimmekin suuren karsinnan keittiössä viime talvena, järkkäsimme kaikki mahdollisimman tehokkaasti ja helppokäyttöisesti kaappeihin. Ihme ja kumma, kaapeista ei tullut täyteen ahdetut, vaan astioita on mukava ottaa käyttöön.

Yleisesti pyrimme pitämään keittiön tasot melko tyhjinä. Rakentelen mielelläni pieniä esillepanoja tuomaan valkoiseen keittiöön väriä. Nyt ihastuttaa puu ja yrtit. Raami-sarjan upea tamminen alusta on välitilassa antamassa kontrastia, Kastehelmi-maljakkoon sujautin yrtin (joka ennätti jo vähän nuupahtaa) ja tasolla on aina pinossa puhtaita astiankuivauspyyhkeitä. Mielestäni Iittalan keittiöpyyhkeet ovat aivan parhaita, ne kuivaavat todella hyvin ja vain paranevat pesuissa.

Varsinaisen tiskipöydän yläkaapeissa säilytämme pääosan käyttölaseista ja mukeista. Kuten huomaatte, hyllyillä on jopa tilaa. Laseina meillä on eri kokoisia ja värisiä Kartioita, Kastehelmiä, Essencejä ja Raameja – eli todella montaa sarjaa. Pidän sekoittelusta ja vaikka laseja on monenlaisia, on sävyjen ja muotojen kombinaatio kuitenkin selkeä. Tähän kaappiin on helppo tyhjentää alla olevasta astianpesukoneesta puhtaat astiat.

Kahvia ja teetä juodaan tietysti mukeista, hyllyiltä löytyy niin ajatonta Teemaa kuin Taika-sarjaa, Graphics-sarjaa ja tiestysti tämän hetkiset ehdottomat lempparit – Raami-kahvikupit aluslautasella. Ylähyllyltä voi vielä bongata myös todella vanhat Ego-sarjan kupitkin asetteineen. Lisäksi hyllyille on päässyt Hänen rakkaat vanhat Muumi-sarjan mukit ja yksi suuri musta Teema-mukikin.

Kaikki lautaset mahtuvat meillä kahteen laatikkoon. On superkätevää kun lautaslaatikot ovat astianpesukonen vieressä, tiskaushommat sujuvat näppärästi. Teema-sarjaa meillä on todella paljon, lautasia on tullut niin minun kuin Hänenkin puolestaan. Onneksi meidän astiat sopivat täydellisesti yhteen, ei ollut hankalaa sovittaa keittiötarvikkeita samoihin kaappeihin. Rakastan Teeman selkeää muotoilua, enkä ole vielä ikinä niihin kyllästynyt, vaikka näitä on aina löytynyt kaapeistani. Teeman vahvuus on vielä erilaiset kulhot ja kipot, kaikkia pienimpiäkin kipposia meillä käytetään paljon.

Jos muuten minun pitäisi tänä keväänä/kesänä hankkia valmistujais- tai häälähjoja, satsaisin ehdottomasti johonkin pysyvään ja ajattomaan. Valmistuvalle hankkisin varmasti jotakin käyttöastioita, Raami-olisi nyt ajankohtainen ja hääparille antaisin upean maljakon – Ruutu-sarja on esimerkiksi mieletön.

Karahveja meillä on useita, niitä käytän välillä myös maljakkoina. Kartio-karahvit ovat puhdaslinjaisia ja selkeitä, suupuhallettu lasi on ohutta ja kevyttä. Kun meillä on vieraita ja syödään suuremmalla porukalla, katan mielelläni kaksi vesikarahvia pöydän molempiin päihin. Toiseen voi vaikka laittaa sitruunaa ja toinen ihan pelkkää vettä.

Aterimien suhteen olen tarkka, arvostan hyvää käteen sopivuutta, keveyttä ja terävää veistä. Laatikoista löytyy muutamat erilaiset, mutta suosikit ovat ehdottomasti mustapäinen Lion-sarja ja eleetön Piano-sarja.

Alemmasta lautaslaatikosta löytyy lisää Teema-sarjaa, myös värillisenä. Vaikka valkoinen astiasto onkin perusasia, pidän sekoittelusta ja mielelläni välillä katan myös värillisillä lautasilla. Teema-sarjaan meiltä löytyy harmaita ja sinisiä osia. Muutamat Taika-sarjan lautaset tuovat myös iloa ja eloa kattauksiin.

Kun halutaan näyttävyyttä tarjoiluun, käytän upeita Aalto-sarjan teräksisiä ja ruusukullan värisiä vateja. Tuolle suurelle vadille tulee aivan upea salaatti. Syksyllä muuten Citterio-sarjaan tulee myös kaunis ruusukultainen sävy, sarjan tarjoiluvälineet teräksisenä ja ruusukultaisina minulla onkin jo käytössä, ne ovat aivan ihanat.

Eihän meidän ihan kaikki käyttöastiat mahdu ovellisiin kaappeihin, hyvä niin, sillä rakastan (myös keittiössä) avohyllyköitä. Olohuoneen vastaisella seinällä on kevyt avohylly, johon olen koonnut lisää jatkuvasti käytössä olevia astioita. Hyllyn päältä löytyy myös säilytyspaikka maljakoille ja tuikkukipoille.

Paraatipaikalla avohyllyllä on Raami-sarjaa, Ultima Thulea ja Essenceä. Sulassa sovussa keittokirjoja, kynttilänjalkoja jne. Avohylly toimii käyttöastioille, kun niitä käytetään jatkuvasti, eivät astiat edes ennätä pölyyntyä. Toki hylly vaatii säännöllistä pyyhkimistä, mutta en koe vaivaksi sutaista sitä pölyliinalla kerran viikossa. Pidän siitä, että kauniit astiat ovat ihailtavana ja esillä.

Kun keittiö on kauttaaltaan valkoinen, pienetkin väripisteet ja yksityiskohdat tuovat tunnelmaa ja sävyjä. Näissä kuvissa halusin korostaa vihreää sävyä, sitä tuli heti kun pöytään nosti muutaman vihreän lasisen astian. Kattaus on muuten ihan aito – söimme eilen lohta ja kasviksia, ihan heti samalla kun näitä kuvia nappailin. Viimeaikoina ollaan syöty useimmin keittiön saarekkeen äärellä. Ehkä se tuntuu sitten astetta erityisemmältä, kun kattaa ruokatilan pöydälle. Joka tapauksessa, minulle ihanaa arkea on toimiva ja kaunis keittiö ja huolella valitut astiat. Ehkä esittelen teille seuraavalla kerralla toisen puolen keittiön kaapeista, sieltä löytyy esimerkiksi tarjoilukulhoja ja ruoanlaittovälineitä.

Yhteenvetona, paras vinkkini astioiden järkkäilyyn on inventointi. Käydä läpi kaikki mitä omistaa ja mitä käyttää. Vaikka meillä on paljon astioita, oikeasti käytämme näitä kaikkia. Ne joille ei koettu olevan enää meillä käyttöä, laitoimme kiertoon. Inventoinnin jälkeen ryhmittelimme astiat sen mukaan miten ne arjessa eniten kiertävät – käytöstä, tiskikoneeseen ja kaappiin. Yritettiin välttää pinoja, joista joutuu kaivamaan hankalasti jotakin, näin kaappien ja hyllyköiden siistinä pitäminen sujuu kuin itsestään.

Sitäpaitsi, on ihana avata keittiön kaappi, kun sisältö on kaunis – en kestäisi jos se pursuaisi eriparisia astioita ja muovirasioita (niille on paikkansa jossain muualla, eli alalaatikossa).

Kiitos kun piipahdit meidän astiakaapeilla!

Write A Comment