Huomenta ja päivää – asiat jotka sekoittuvat lomalla. Tänään paistaa aurinkokin jo aamusta, sunnuntait on parhautta, niin lomallakin. Saarekkeen sijaan syömme tänään aamupalaa oikein ruokapöydän äärellä. Se jos mikä tuntuu pitkästä aikaa erityiseltä, sillä (toisen) kiireiset työaamut eivät anna aikaa pitkälle aamupalalle, saatikka inspiroi kattamaan sitä mitenkään muuten kuin pakollisin, toki nätein, astioin.
Kesän kunniaksi otin aktiivikäyttöön Taika-sarjan sinivalkoiset asetit. Ne ja pionit muistuttavat minua muutaman vuoden takaisesta Tanskan matkasta, jolloin huokailin huolettomia ja viehättäviä kattauksia – kuka muistaa. Laitan tuohon postauksen loppuun vielä linkit noihin matkan ihaniin kattaus/syömisjuttuihin, koska itse ammensin taas pitkästä aikaa niistä idiksiä kesäruokailuihin.
mikä ihme kesässä saa minut muuttumaan niin romanttiseksi
Ruokapöytää koristaa muutama pionin oksa, jotka pelastin vaatimattomasta pionipenkistäni. Tarkoitus on ripustaa nuo kuivumaan, koska nyt kiinnostaa kuivakukat. Mietiskelin muuten eilen, että mikä ihme kesässä saa minut muuttumaan niin romanttiseksi. Tekee mieli kukkatyynyjä, kuvioituja astioita, värikkäitä kukkakimppuja, mekkoja, korikasseja jne. Tapahtuuko teille samanlaista – kesäromantiikan kaipuuta.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun katoin pöydän tähän tyyliin noiden mustien tuolien seuraksi. Ihanasti sopii moderni ja eleetön muotoilu myös hitusen pehmeämmänkin lookin kaveriksi. Edelleenkin olen tyytyväinen mustiin tuoleihin, sekä väriin että malliin.
Tänään aamupalapöydästä löytyy Leipomo Grynin juureen paistettua mehevää patonkia, juustoa, leikkelettä, kurkkua, paistettuja munia, mansikoita, banaania, jogurttia ja tuoremehua. Pöydässä istutaan pitkään. Sanomalehti vaan puuttuu – harkitsin nimittäin äskettäin, että pitäisikö pitkästä aikaa tilata viikonloppunumero. Olisi kiva lukea ihan paperista lehteä yhdessä pitkillä aamupaloilla. Onko teidän aamiaispöydässä paperilehti?
Nyt lähden oikeasti kattamaan tuollaista aamupalapöytää. Olin näet näppärä ja suunnittelin sunnuntain kattauksen jo etukäteen, samalla sain siitä valmiiksi näitä kuvia tännekin jaettavaksi. Ihanaa sunnuntaita!