Kuulun ihanaan sisustusbloggaajien ryhmään, jossa välillä kehitellään esimerkiksi mukavia blogihaasteita. Tällä kertaa haasteen ryhmällemme heitti Vilja Muotoseikka-blogista. Aiheena on koti arjen helpottajana, eli pohdintaa siitä mikä omassa kodissa toimii ja toisaalta, mitä muuttaisi jos mahdollista. Bloggaajakaverit ovatkin innolla tarttuneet tähän kesäkuun haasteeseen ja Vilja koostaa kaikista postauksista myöhemmin omaan blogiinsa yhteenvedon, kannattaa käydä siellä kurkkaamassa sitten.

Minähän tartuin tähän erityisen mielelläni, sillä tiedätte kuinka ihana arki on itselleni ehdoton lempiasia ja aihe. Vaikka blogissani onkin paljon visuaalista intoilua, ehkä kaikkein mieluiten pureudun kuitenkin käytännöllisiin arkiaskareisiin ja ideoihin. Niitä jaan usein IG:n puolella ja kovasti ovat teille olleetkin mieluisia. Jatkossa varmasti tuon tätä puolta lisää myös blogin puolelle.

No, haasteen kimppuun. Minulle arjen suurin helpotus kotona on järjestelmällisyys. Tarkoitan tällä omaa toimintaa ja puitteita, joiden avulla voi minimoida kodin siivousta ja sitä että paikat räjähtävät käsiin. Olen sitä mieltä, että kiireenkin keskellä organisointi ja ennakointi vievät pitkälle. Kodinhoidon keskiössä on meillä ainakin kodinhoitohuone. Sitä käytetään ahkerasti ja monenlaisiin asioihin. Onnekkaasti talossa on todella poikkeuksellisen tilava kodari, useimmat hämmästyvät kun tähän tilaan astuvat. Itse en ehkä olisi edes varannut näin suurta tilaa kodarille, mutta toisaalta, täällä on touhuttu monenlaisia askareita ja kieltämättä tilasta on ollut iloa.

Kodarimme seinät on laatoitettu kauttaaltaan valkoisin peruslaatoin ja lattiassa on (ankea) harmaa laatta. Mitään näistä materiaalivalinnoista en ole itse tehnyt, vaan ne olivat tällaiset kun taloon muutin. Laattapinnat ovat superkäytännölliset kyllä, siltä osin olen tyytyväinen, etenkin kokonaan laatoitetut seinät ovat minusta hauskat. Kaapistoissa on korkeakiiltoiset harmaat ovet, niitä ehkä vähän inhoan, mutta hyvin on hommat sujuneet tuollaisellakin materiaalivalinnalla. Me olemme vaihtaneet oviin modernimmat lankavetimet ja sen lisäksi vaihdoimme vähän aikaa sitten kivijäljitelmälaminaattitason raikkaaseen valkoiseen. Samalla myös altaaseen vaihdettiin kodarissa toimivampi hana, Ikean korkealla, ulosvedettävällä juoksuputkella oleva malli. Nuo muutokset freesasivat hurjasti ja tekivät toimivuudesta astetta paremman.

Psst. vielä muutama pieni muutos jotka Hän teki tänne muuttaessaan ja joilla oli hurja vaikutus kodinhoitohuoneen fiilikseen. Matto lattialle, kattoon uudet viileämpää ja tehokkaampaa valoa antavat valaisimet, välitilan loisteputkien päivitys raikkaamman sävyiseen valoon. Kas, valolla etenkin oli huima raikastava vaikutus. Rahaa tähän muutokseen ei mennyt kuin kymppejä.

Yhdellä seinällä on korkeita kaappeja, joiden sisältä löytyy siivouskomero, liinavaatekaappi ja sekalaisille urheilu/ulkoiluvaatteille ja välineille tarkoitettu säilytystila. Yläkaapeissa on koristetyynyjä, torkkupeittoja, varatäkkejä jne. Näissä ovissa roikkuu usein myös irrallinen ovinaulakko, johon ripustellaan puolipitoisia vaatteita tai vapaa-ajan ulkovaatteita. Sitä oikeastaan inhoan, että ovet roikkuvat täynnä jotakin, joten piilotin nuo irtonaulakot kaappiin – hyvin ollaan tultu toimeen ilman näitäkin. Korkeita kaappeja on vielä yksi lisää pesukoneen vieressä, siellä säilytetään työkaluja, kätevä että niillekin on sisällä oma paikkansa.

Kodinhoitohuoneesta on käynti terassille. Joskus olen kaivannut terassin ovea myös olohuoneeseen, mutta toisaalta, olohuoneen nurkasta astutaan tähän tilaan, niin matka ei ole pitkä. Tämä on ollut aivan loistava ratkaisu pihaelämän kannalta, ovi on usein auki kesäisin ja kun kokkailee pihalla, on kodinhoitohuoneen taso ja vesipiste kätevästi vieressä. Lisäksi puutarhanhoitoon liittyviä asioita (ruukkujen pesuja yms.) on kätevä tulla suorittamaan tähän. Tästä on myös mukava tulla kasvimaan herkkujen kanssa sisälle – haa vaikka nyt on vain kitukasvuinen raparperi poimittavana. Mutta yhtenä vuonna kun kasvimaa oikein kukoisti, oli aivan ihanaa käydä poimimassa salaatit, kesäkurpitsat, yrtit yms. suoraan terassin vierestä.

Yleisesti kodinhoidosta voisin sanoa, että en halua päästää kodinhoitohuonetta räjähdystilaan. Pyykit hoidetaan heti paikoilleen, tasot pyritään pitämään puhtaina ja käyttövalmiina, mitä varten niitä sitten tarvitaankin. Mies tekee kaikenlaisia pikkuhommia ja ”askarteluja” joten hänellä on meneillään ties mitä pestävää ja testattavaa. Tuossa altaan yläpuolella olevassa kaapissa onkin hänen välineilleen (pensseleille, sienille jne.) oma kuivauspiste. Se on käytännössä Ikean muovilaatikko, jossa on nurin päin pieni lankakori, johon saa valumaan nuo pestyt välineet, näin ne pysyvät pois tasolta.  Muutenkin ollaan yritetty järjestää kaikki tarvittavat pullot, putelit ja välineet kaappeihin, niin että kaikille löytyy vaivattomasti oma paikkansa, eikä mitään tarvikkeita ajelehdi turhaan tasoilla. Yksi vetolaatikko esimerkiksi on pelkästään (puhtaille pestyille) räteille ja sienille. Sieltä on siivotessa ihana ottaa aina puhdas liina käyttöön.

Pyykinpesuaineet ja muut puhdistusaineet ovat siisteissä riveissä kaapissa. Okei, ylähyllyllä on vähän sekalaista tavaraa, kuten ompelurasia, saksenteroitin, verhokiinnikkeitä jne. Mutta tärkeintä on ettei kaapeista tee niin täyteen ahdettuja, että tavaroita ei jaksa laittaa paikalleen.

älä täytä kaappeja liian täyteen, muuten et jaksa laittaa tavaroita paikoilleen

Olen myös sitä mieltä, että jos siivoukseen keskittyy – miettii millä välineillä ja aineilla mitäkin tekee ja pitää näistä huolta, toimeen tarttuminen on paljon mukavampaa. Tekee asioista rutiineita, silloin kaikki sujuu nopeasti. Ja että tekee joka päivä jotain, samalla kun muutenkin askaroi keittiössä, kodinhoitohuoneessa tai kylppärissä.

Pyykkirumba – siinäpä usein kompastuskivi. Myönnän, meillä se on helppoa kun on vain kaksi aikuista, jotka molemmat osallistuvat kotitöihin. Plus, minulla on tavallista enemmän aikaa hoitaa kotihommia. Silti, olen sanonut tämän ennenkin, veikkaan monen pyykkikaaoksen johtuvan siitä, että jos kaikki pyykit olisivat pestyinä, eivät ne mahtuisi kunnolla paikoilleen kaappeihin. Eli, helpoin ratkaisu – karsi tekstiilit sellaiseen määrään mitä voit säilyttää väljästi. Näin se (minusta) inhottavin vaihe, eli pyykkien taittelu paikoilleen sujuu ongelmitta ja nopeasti. Kuinka moni on seisonut vaatekaapin edessä, sylissä iso pino puhtaita kammpeita, miettien mihin ne tunkisi… kyllä, olen ollut siinä tilanteessa. Onneksi en enää, koska se on raivostuttavaa.

Nykyään itse rakastan pyykkihuoltoa, paitsi tuon väljän kaappitilanteen vuoksi, myös tuon kuvassa näkyvän tilavan kodinhoitohuoneen ja hyvien laitteiden ansiosta. Viime syksynä vanha pesutorni vaihtui kuivaavaan pyykkikoneeseen, alla on myös pienempi toinen pesukone. Lisäksi tilaan tuli höyry/kuivauskaappi. Olemme pärjänneet hyvin tällä setillä, sillä kuivatan suurimman osan pyykeistä pyykkitelineillä, jotka onneksi mahtuvat hyvin tuohon tilaan. Lisäksi paidoille on vielä henkaritilaa tuossa Hayn keltaisessa rekissä (Hänen) ja pyykkikoneen yläpuolella olevassa tangossa. Koneessa kuivaan lähinnä pyyhkeet. Kuivauskaapissa freesaan neuleita ja muita vaatteita ja kuivattelen paitapuseroita, ettei tarvitsisi silitellä.

Kaikenkaikkiaan olen sitä mieltä, että meillä arkea helpottaa hurjasti kodin keskiössä oleva tilava kodinhoitotila, jossa hoituu monenlaiset askareet ja harrastusjutut. On paljon keveämpää nauttia kodista, kun oven takana ei lymyä kaaos. Eli ehkä tärkein arjen helpotus on kaaoksen välttäminen.

Mitä sitten muuttaisin tässä kodissa – toiminnallisesti en juurikaan, sillä arjen askareisiin tällä on hurjan hyvät puitteet. Visuaalisesti vaihtaisin joitakin juttuja, mutta nyt ei ollut kyse visuaalisuudesta. No ehkä jos jäisimme asumaan tähän taloon, niin korvaisin olohuoneen pienimmän ikkunan lasisilla pariovilla, niin että siitäkin olisi käynti terassille.

Hups, taisin innostua aiheesta!

2 Comments

    • Kiitti, minusta tuolla on parasta tila ja siisteys, kiva tehdä kaikkea kun on hyvin tilaa ja materiaalit helppohoitoisia. 🙂 Muuten en ihan itse olisi valinnut pintamateriaaleja, mutta hyvin niiden kanssa on eletty jo monta vuotta.

Write A Comment