Kesäloma alkoi monella tänään ja ulkona on ihan pilvistä. Meillä on iso kasa suunnitelmia mitä kahden viikon kesäloman aikana haluttaisiin saada aikaiseksi ja tehdä. Niitä on oikein kasattu pitkän aikaa tyyliin ”kesälomalla sitten”. Koko maailma pitäisi tehdä valmiiksi parin viikon aikana. Itse en ainakaan ole tyyppi, joka osaisi ajatella lomaa pelkkänä lepäämisenä ja loikoiluna. No, sen takia olikin viime syksynä mahtava kesälomaputki, kun reissattiin, niin oli pakko olla tekemättä mitään ”hyödyllistä”.
Toki tehdään reissu Kokkolaan perheen luokse, sekä halutaan nähdä tietysti siskon Villa Fregatti, miltä siellä kaikki alkaa näyttää kun se valmistuu. Mökkirannassa varmasti tulee myös lekoteltua ja uitua, mikäli säät sallii – tämä pakko ottaa huomioon aina. Mutta kotona on hommia, joita halutaan tehdä. Mutta toki ollaan molemmat juuri sellaisia, että nautitaan touhuiluista. Sitä vaan jotenkin pysähtyi nyt aamulla, että jaahas, pilvinen päivä ja askarelista – loman aloitus – missä se ihana aurinkoinen lekottelupäivä.
(pellavapaita Nanso*saatu / housut Second Female*saatu Vilonasta / tossut Calvin Klein
/ aurinkolasit Miu Miu / laukku Fendi)
Jos piipahtaisi yhdessä kaupungilla, isuskelisi kahvilassa ja haahuilisi vähän. Sekin on aika hyvä idea. Toisaalta, ihan sama mitä tehdään ja missä. Meillä on aina mukavaa, sehän on kuitenkin pääasia. Ensi viikolla ajatteltiin vihdoin järjestää puutarhajuhlat, kavereiden kesken torstai onnistuisi parhaiten. Säätiedotuksen mukaan silloin on viileää ja sataa.
Mikä ihmeen kesäloma-angsti tuli.
3xpellavapaita -postaussarja, josta tämä on ensimmäinen osa; kolme erilaista asua valkoisen pellavapaidan ympärille.
Ei mulla oikeasti ole mitään angstia. Olisin vaan halunnut aurinkoa tähän aamuun. Sitäpaitsi, en ole vielä juonut aamukahvia, että kyllä se tästä.
Tämän postauksen pointti ei ollut kesälomahöpinöissä ollenkaan. Vaan kuvan asussa ja tarkemmin tuossa ihanassa Nanson pellavapaitiksessa. Ajattelin nimittäin tehdä tuon kesäklassikon ympärille 3xpellavapaita -postaussarjan, josta tämä on eka osa. Kolme erilaista asua valkoisen paidan ympärille.
Taidan tänäänkin pukeutua tuohon pellavaiseen paitaan, se on juuri mainio kaupunkipäivään. Viileämmällä säällä pitkähihainen paita hiukan lämmittää, toisaalta pellava materiaalina on hengittävä, jos aurinko alkaa paistaa ja tulee kuuma, paita on ilmavan viileä.
Nyt menen kahville!