*postaus sisältää testiin saatuja tuotteita
Puhutaanpas taas pitkästä aikaa ihonhoidosta. Vaikka oma ihonhoitorutiinini on ollut teini-iästä kutakuinkin samanlainen, tulee siihen toki aina pieniä muutoksia – koska kehitys kehittyy. Ostin jokin aika sitten Katja Kokon ihanan kirjan – Kuulaan Kaunis. Kirjassa Katja perehdyttää perusteellisesti hyvään ihonhoitoon ja suosii siinä korealaista metodia. Ennen kirjan lukemista olin lukenut korealaisesta ihonhoidosta sieltä täältä, mutta minulla ei ollut siitä mitään erityistä käsitystä. Luettuani kirjan, huomasin toimineeni kutakuinkin korealaisen metodin mukaan aina. Toki käyttämäni tuotteet eivät ole olleet korealaista kosmetiikkaa.
Korealaistyylinen päivittäinen ihonhoito omissa rutiineissani
- kaksiosainen puhdistus – öljypohjainen ja vesipohjainen puhdistus
- kasvovesi – tämä on tärkeä!
- seerumi ja öljy
- silmänympärysvoide
- kasvovoide
Lisäksi käytän säännöllisesti kuorintaa, naamioita ja aurinkosuojaa.
Puhdistus
Rakastan öljypuhdistusta, eli öljypohjaisia ihon puhdistusaineita. Suihkussakin lempparipesuaine on öljypohjainen suihkugeeli. Tällä hetkellä käytössä on Whamisan öljypuhdistusaine ja se on aivan m i e l e t ö n. Aine hierotaan kuivalle iholle, näin se pääsee liuottamaan siinä olevan kosmetiikan ja lian. Öljypuhdistusaine huuhdellaan vedellä, se liukenee hyvin veteen ja lähtee kasvoilta vaivattomasti, siitä ei jää öljyistä fiilistä iholle. Tehokkuutta kuvaa hyvin suuri valkoinen kasvopyyhkeeni, se ei ole täynnä meikkijämiä puhdistuksen jälkeen. Puhdistusaine täytyy vaan malttaa hieroa kunnolla ihoon ja huuhdella kunnolla. Suurin osa meikkijämistä pyyhkeissä johtuu siitä että pesuaineen jälkeen ei ole huuhdeltu kunnolla ja iholle on jäänyt pesuainetta, jossa on liuennutta meikkiä. Eli neuvon aina huuhtelemaan pikkuisen pidempään kun meinasi.
Itse laistan usein korealaiseen kauneudenhoitorutiiniin liittyvän vesipohjaisen puhdistuksen. Jos koen että minulla on ollut tavallista enemmän meikkiä niin sitten teen myös sen. Tällä hetkellä kylläkin käytössä on tähän hommaan Hänen Sebamed-puteli, joten ehkä voisin ostaa oman vesipohjaisen puhdistusaineen.
Tiedän että monet pesevät kasvonsa geelimäisillä tai vaahtomaisilla aineilla, niin että kastelevat ensin kasvot ja hierovat puhdistusaineen märkään ihoon. Nämä ovat usein saippuapohjaisia puhdistusaineita. Ne ovat mielestäni huonoja ihan kaikkien iholle, myös rasvaisuuteen taipuville. Ensinnäkin meikki ei lähde hyvin jos sitä puhdistaa veden kanssa, tällöin juuri jää niitä meikkijämiä pyyhkeeseen. Lisäksi tällaiset aineet kuivattavat ihoa ja syntyy helposti näppylöitä. Jos neuvon sinua jotain tekemään ihosi hyväksi niin vaihda puhdistusmetodi, jos käytät tätä vesimenetelmää. Ja jos sinulla on puhdistusmaito, niin se hierotaan aina kuivaan ihoon ja kun meikki on liuennut siihen, sitten vasta pestään se pois.
En ole mikään koulutettu asiantuntija, mutta olen ollut nuoresta saakka tosi kiinnostunut ihonhoidosta ja keräillyt tietoa lukemalla ja kokeilemalla. Nämä neuvot siis perustuvat tuohon pohjaan.
Minulla löytyy kaapista myös Lumenen misellivesi, sillä pyyhin kasvot usein aamuisin ja se puhdistus riittää ennen hoitavaa kasvovettä.
Bonusvinkki liittyen ihon puhdistukseen – käytän aina kasvopyyhkeenä suurta, kylpypyyhkeen kokoista pyyhettä. Lempparini on ohut ja hyvin imevä vohvelikankainen pyyhe – mieluiten valkoinen. Iso pyyhe on kätevä, kun sitä ei tarvitse pestä jokaisen käytön jälkeen, koska siinä riittää puhtaita kohtia mihin pyyhkiä kasvot. Yritänkin aina vaihdella kohtaa mihin kasvot pyyhin. Ja kasvoillehan kannattaa tosiaan käyttää ihan omaa pyyhettä!
Kasvovesi / hoitovesi
Sitten päästään siihen omaan lempparivaiheeseeni ihon puhdistuksessa eli kasvoveteen tai oikeammin hoitoveteen. Minulla on Whamisan jo kulttimainetta saanut hoitoneste ja siitä Deep Rich -versio. Tiedän miten helppo on laistaa kasvovesi, itsekin joskus olen ollut sen suhteen laiska, mutta onneksi tajusin, että tässä on äärimmäisen tärkeä osa ihon hyvinvointia, silloin kun ulkoisesta hoidosta puhutaan.
Korealainen tapa on taputella kasvovesi kasvoille sormin. Sitä laitetaan vain ihan muutamia tippoja kerralla, jotta kasvovesi imeytyy ennen seuraavan kerroksen levittämistä. Sormien lämpö auttaa imeytymisessä. Taputtelen kevyesti hoitovettä sormenpäillä ihoon. Korealaisen rutiinin mukaan kerroksia taputellaan seitsemän, mutta minä levitän yleensä aamuisin kolme kerrosta ja iltaisin kolme-viisi kerrosta.
Oletko lukenut Whamisan hoitovedestä ja pohtinut miten se (tai vastaavat) eroavat normaaleista kasvovesistä. No, koostumus on hivenen paksumpi ja tahmeampi. Ihon pinnasta jää todella kosteutettu fiilis ja pinnasta hieman tahmea, tuntuu että siihen oikein tarttuu kaikki seuraavaksi leviteltävät hoitoaineet. Tällaiseen tuotteeseen olen koukussa, enkä voisi enää kuvitella ihonhoitoani ilman hyvää kasvovettä.
Seerumi, öljy, kasvovoiteet
Kasvoveden jälkeen iltaisin levitän aina seerumia iholleni. Tässä minulla on vielä opeteltavaa, nimittäin mitä seerumeita milloinkin kannattaa suosia. Ystäväni on kosmetologi ja hän neuvoi karkean jaon; iltaisin retinolia ja aamuisin vitamiinia.
Nyt minulla on käytössä Originsin Plantscription -sarjan retinolia sisältävät *seerumi ja yövoide. Näistä olen tykännyt kovasti iho tuntuu raikkaalta. Mutta mietin, että ehkä seuraavaksi voisin vaihtaa vähän erilaiseen koostumukseen, olen käsittänyt että retinolia kannattaa suosia kuureina. Mutta tähän täytyisi perehtyä enemmän.
Silmänympärysvoiteena minulla on nyt Mádaran Time Miracle -sarjan voide. Sitä olen käyttänyt todella pitkään ja se on ollut ihan lemppareitani. Käytän ahkerasti myös kasvoöljyä, minulla on käytössä *Bio-Oil. Sitä levittelen kasvojen lisäksi melkein joka paikkaan kehossani. Öljy on ihan mahtava kauneustuote. Bio-Oil korjaa ihon virheitä, tasoittaa ihon sävyä ja sillä on myös anti ageing -vaikutus. Kasvoille painelen vain muutamia tippoja öljyä. Paitsi joskus jos iho tuntu tosi kuivalta, saatan tehdä ns. öljykylvyn ja hieron tosi paljon öljyä kasvoille, annan vaikuttaa ja pyyhin ylimääräiset pois.
Minulla on käytössä myös Evolven hoitava kasvovoide, sitä käytän aamuisin ja välillä myös iltaisin, jos haluan antaa ihon levätä retinolivoiteesta.
Kaapistani löytyy myös *Lumenen Ajaton-sarjan voidemuotoon tiivistetty seerumi, jota käytän aamuisin kasvoveden jälkeen. Tämä on niin ihanan täyteläinen, että välttämättä en lisää mitään kosteusvoidetta enää sen päälle. Lumenen yövoidetta olen vasta vähän aikaa testannut, sillä pyrin käyttämään ensin loppuun edellisen yövoiteeni.
En muuten osta kaappiini tuotteita ennen kuin entinen on loppunut. Jos minulla on jotakin enemmän kuin käytössä oleva, silloin olen saanut sen blogin kautta. Mutta pyrin siinäkin järkevyyteen. Me bloggaajat saamme myös pyytää tuotteita testiin, itse en ole montaa kertaa pyytänyt, koska en halua pursuavaa kosmetiikkahyllyä. Nautin siitä että kylppärin kaapissa on vain ne tuotteet joita kulloinkin käytän.
Kuorinta ja naamiot
Päivittäisen ihonhoitorutiinin lisäksi hellin ihoa täsmäiskuilla – eli kuorinnalla ja naamioilla. Koska minulla on ohut ja kuiva iho, joka on myös atopiaan taipuvainen, en halua rasittaa sitä liian voimakkailla ja usein toistuvilla kuorinnoilla. Nyt minulla on käytössä kemiallinen kuorinta, ostin äskettäin Mossan kuorintanaamion, sitä olen ennättänyt kokeilla yhden kerran, se vaikutti oikein hyvältä, ei ollut liian voimakas. Kuorinnan pyrin tekemään muutaman kerran kuukaudessa, ei siis kovin usein.
Naamioita minun tulisi muistaa käyttää useammin, nyt sekin on jäänyt muutamaan kertaan kuukaudessa. Tällä hetkellä käytän *Providan kosteuttavaa ja ihoa rauhoittavaa naamiota – sen jätän aina yön yli iholle vaikuttamaan. Tai sitten Mádaran naamioita.
Aurinkosuoja
Kaiken yllä mainitun ihonhoidon lisäksi minulle aurinkosuoja on supertärkeä. Olen ihan varma, että osasyy ihoni hyvinvointiin on ollut auringon välttely nuorempana ja tunnollinen aurinkosuojan käyttö. Kasvojen aurinkosuojatuotteeni löytyvät Mádaran valikoimista. Näitä suorastaan rakastan! Levitän joka aamu jompaa kumpaa tai kumpaakin kasvoilleni. Molemmissa on mukana sävyä ja ihoa tasoittavaa vaikutusta. Näiden lisäksi en tarvitse värivoidetta, vaan peittävyys ja tasoittava vaikutus riittää normaaliin arkimeikkiin todella hyvin. Nykyään käytän peittävämpää meikkiä vain erityismenoissa.
Kaiken yllämainitun hoitamisen otan itseni hemmotteluna. Olen oikein oppinut nauttimaan iltaisista ja aamuisista rutiineista. Järjestelmällisyys on itselleni se juttu josta innostun; rutiinit joista pitää kiinni ja myös visuaalinen puoli. On kiva että tuotteet ovat kauniissa pakkauksissa ja tottakai myös se, että ne ovat helposti käytettävissä. Kun vähensin kosmetiikkaputeleiden määrää, olen ollut paljon ”onnellisempi” ja myös tunnollisempi ihoni hoitamisessa.
Oletteko te innostuneet ihonhoitorutiineista?
*merkityt tuoteet saatuja