Eilen oli jotenkin tosi ihana päivä. Sellaiseen ei tarvita mitään erityistä, vaan hyvä fiilis ja tunne, että kaikki onnistuu. Meillä on siis kesäloman viimeinen viikko meneillään ja vaikka itse olen hoitanut tässä hitusen työhommia samalla, ollaan otettu rennosti täällä kotona. Eilen käytiin kaupungilla hoitelemassa asioita ja napsittiin samalla päivän asustani kuvia. Hyvä fiilis vaan lisääntyi kun asukuviin löytyi sattumalta ihana spotti ja kaikki palaset loksahtelivat erityisen hyvin paikalleen; kuvaaja, valo, lokaatio ja minun rentoutunut olemus, asukin vielä oli erityisen mieleinen. Olen kyllä superonnekas kun kotoa löytyy lempikuvaaja.

Vietiin isän teos Turun taidelainaamoon, joka sijaitsee ihanassa vanhassa korttelissa Tuomiokirkon vieressä. Vanhojen talojen luoma tunnelma ja sisäkorttelin pehmeä valo yhdessä loivat todella kauniit puitteet asukuvaamiselle. Ihastuin noihin lämpimän keltaisiin seiniin, kuviin tuli niiden ansiosta aivan ihastuttava valo ja pehmeys.

Kuvausasukin on erityisen mieluinen; Nanson pehmoinen pilkkupoolopaita on aivan ihana, samoin uusi laukkuni. Tämän kesän ja syksyn villitys, leveälahkeiset farkut toimivat melkein minkä tahansa yhdistelmän kanssa tosi hyvin. Nyt on kiva ilma pukeutua, tällainen yhdistelmä toimii ilman takkiakin, eikä varvastossuissa palele jalkoja.

Tämän kesän ja syksyn villitys, leveälahkeiset farkut toimivat melkein minkä tahansa yhdistelmän kanssa tosi hyvin

(Hile-trikoopoolo Nanso*saatu / farkut Zara / Milli Matkuri -laukku Marimekko*saatu/

tossut Havaianas / aurinkolasit Komono)

Varasin muuten ensi viikolle kampaajan, kuvissakin näkyy miten hiusten juurikasvu taas kiusaa. Päätin että nyt laitan vähän tummempaa sävyä hiuksiin, minulla kasvaa niin nopeasti tukka, että tuon juurikasvun kanssa en jaksa koko ajan tapella. Onko teillä onnistuneita kokemuksia tummemmista raidoista vaaleissa hiuksissa? Minulle on joskus laitettu ja muistelen että niistä tuli ihan kivat. Haluaisin vähän lämpimämpää sävyä, ei haittaa vaikka sävy olisi enemmän punertava kuin harmahtava. Muuten ajattelin antaa pituuden olla tällainen, vähän pidempi hiusmalli kiinnostaa taas, vaikka tiedän että tappelen sen kanssa sitten paljon. Oikeastaan olen kyllä tähän olkapäille osuvaan pituuteen aika tyytyväinen.

Tänään lähdetään Kokkolaan viettämään loppua lomaviikkoa. Ihana päästä katsomaan miltä siskon Villa Fregatissa näyttää nyt. Ja ai niin, instagramissa jo mainitsinkin että ollaan tehty nyt pari kertaa pitsaa avotulella, meidän Ooni-pitsauunilla. Eilen se pitsakin onnistui ihan älyttömän hyvin. Syötiin sitä iltamyöhällä terassilla ja oli vaan niin superkiva fiilis.

Seuraathan minua instagramissa, siellä päivittelen usein niin kuvia kuin storyjakin.

Instagram: @anne_muotimielessa

2 Comments

  1. Ihana elegantti asu, mutta kuitenkin sopivan rento. Ihania kuvia ja tuo keltainen tausta täydellinen kuviin <3

    Ihanaa viikonloppua sinne <3

    Terkut Instagram ja story seuraajalta 🙂

    • Moikka, ja kiitos, tämä asu oli kyllä erittäin mieleinen ja satuttiin vahingossa myös todella kivalle kuvauspotillekin. Viikonloppu oli kyllä ihana – toivottavasti sullakin 🙂

Write A Comment