Löysin kuulkaas luonnoksista tällaiset tunnelmakuvat. Nämä on napsittu joskus keväällä olohuoneessa, silloin kun aurinko on ollut erityisen ihana tunnelman luoja – tai no koska se ei sitä olisi. Rakastan katsella valon kulkua tässä kodissa, täällä on paljon ikkunoita ja talo asettuu täydellisiin ilmansuuntiin, aina kun ulkona on pilkahdus valoisuutta, se osuu tänne jostakin suunnasta. Erityisen valoisat ovat olkkari ja makuuhuone, aurinkoa riittää aamupäivästä alkuiltaan saakka.

avohyllyn yksityiskohdat elävöittävät kotia – kirjojen seassa on värillistä lasia ja outoja juttuja

Nyt elokuussa olen huomannut nauttivani tosi paljon illan valosta, kun valo alkaa hiipua ja ”saa” sytyttää tunnelmavaloa sisälle, joko kynttilällä tai kohdevalolla. Eilen illalla menin pitkästä aikaa makkariin rentoutumaan; kokosin sängylle pinon vanhoja sisustuslehtiä, avasin ikkunan tuulettaakseni ja sytytin nurkassa olevan lukuvalaisimen. Ihan paras fiilis kun ulkona on lämmintä, mutta tunnelmallisen hämärää.

Nyt kiinnostaa taas sisustusjutut kotona

Nyt kiinnostaa taas sisustusjutut kotona. Kesän lopussa malttaa jo viettää aikaa sisälläkin ja ihailla pihaa ikkunan kautta. Niinpä mielelläni vähän muokkailen sisustusta. Tarkoitan tällä pientä järkkäilyä, itselle turhien tavaroiden karsimista ja kenties muutamien uusien pikkujuttujen hankkimista. Sisustusintoilijan koti on kyllä aina muutoksessa, koska itselle koti on tärkeä ja inspiroiva paikka. Pienet kodin ehostukset piristävät ja koska vietän paljon aikaa kotona – teenhän työtäni täällä – haluan olla inspiroivassa ja siistissä ympäristössä.

Mutta minulle vastuullisuus on tärkeää, mietin kaikissa toimissani järkevyyttä. Kierrättäminen on ihan oleellinen asia jokaisessa päivässä. Olen muuten huomannut, että meillä esimerkiksi roskalaatikko ei ennätä täyttyä kahden viikon tyhjennysvälin aikana. Luovuin pihalla olevasta omasta kierrätysastiasta, koska koen järkevämmäksi ja kustannustehokkaammaksi viedä itse kierrätettävät läheiselle kierrätyspisteelle, se on kotimatkan varrella. Ollaan järkkäilty kierrätettäville hyvät paikat kotona, näin siitä on tullut rutiinia. Mutta jestas miten paljon tulee muovia ja pahvia!

meillä rentoudutaan sohvalla

Mietin miten paljon te ajattelette vastuullisuutta arjessa? Onko teillä muuttunut ruokailutottumukset, kierrättäminen, kuluttaminen, matkustaminen? Itsellä ainakin ihan radikaalisti – kaikki nämä osa-alueet. Minusta vastuullisuus on nykyaikaa, omien toimien ja kodin järkeistäminen. On jotenkin vanhanaikaista olla ajattelematta näitä asioita.

katsokaas miten harvalehtinen viikunapuu oli keväällä – nyt se on ihan täynnä lehtiä

Vastuullisuus ei silti sulje pois normaalia elämää, kuten olen sanonut, normaali elämä on vaan vähän muuttunut. Joskus voi ostaa jotakin kivaa itselleen ja kotiin, mielellään vaan miettii mitä ja miksi. On myös ilo vähentää tavaramäärää, nauttia niistä mitä omistaa ja pitää huolta kodista – se on yksi tärkeä osa vastuullisuutta. Mitä paremmin huolehtii omasta elinympäristöstä sitä parempi. Kaaoksessa on vaikea jaksaa ylimääräisiä tekoja. Mitä olette mieltä?

Tiedättekö, tämä teksti tuli ihan vahingossa, tajunnan virtana. Aloin vaan täydentää näitä satunnaisia kuvia tekstillä ja kirjoitin mitä juuri nyt on mielen päällä.

Olisi kiva jos kertoisit mikä sinua inspiroi juuri nyt arjessa?

4 Comments

  1. Kivoja ja inspiroivia kuvia, kiitos. Katselen näitä mieluummin kuin liian monia toistensa kaltaisia asukuvia. Itselleni vastuullisuus maapallon elinkelpoisena säilymisestä on johtanut moniin toimenpiteisiin elämässäni 10 vuoden aikana. Olen mm. muuttanut pienempään asuntoon. Tavaran sijasta ostan nykyään palveluita, koska käytän aikani mieluummin johonkin itseäni kiinnostavampaan kuin esim. siivoamiseen. Ihan kiva tietysti, jos tykkää puunata nurkkia, mutta jotenkin saat sen vaikuttamaan suorastaan joltain hyveeltä.

    • Oi kiitos, kiva kuulla että pidät tällaisista fiiliskuvista 🙂 Aivan mahtavaa että olet tehnyt vastuullisia toimia, siihen pyrin itsekin ja siksi mielelläni myös välillä asiasta kirjoittelen. Olen myös iloinen, että nykyään osataan käyttää pienyrittäjien palveluita – se on tosi tärkeää! Arvostan hurjasti esimerkiksi siivouspalveluita, olen itsekin tehnyt opiskeluaikana siivoushommia ja pidin niistä kovasti. Jostain kumman syystä olen aina tykännyt siivoamisesta, mutta ymmärrän että jokaisella on omat mielijuttunsa ja askareensa. En todellakaan arvostele ketään siitä siivoaako hän kuinka usein tai itse. Mutta koska tämä on minun blogini, jossa kerron omista kiinnostuksen kohteistani, luonnollisesti intoilen siivouksesta, koska se on minusta kivaa ja kiinnostavaa. Hyvettä on arvostaa omaa ympäristöään ja pitää siitä huolta. Hyve on myös suvaita muiden toimia ja ajatuksia.

  2. Mietin mihin tämän kommentin laitan mutta päädyin tänne blogin puolelle ja tähän postaukseen se liittykin etäisesti. Insta storiessa mietit miten saisit seuraajamäärän kasvamaan, jos oikein ymmärsin. Mielestäni sinun blogin ja instan sisältö on kohtuullisen suuressa ristiriidassa, tai ainakin itse odotin enemmän blogin tyyppistä sisältöä instaan. Muoti, sisutus jne. Sen sijaan, en tiedä oletko itse huomannut, sinun insta storiet muistuttaa lähinnä siivousblogia. Ilmeisesti osa seuraajista näistä pitää, mutta omalta kohdaltani voin sanoa että se on melko kaukana sitä mitä ajattelin sisällön olevan blogisi pohjalta. Ehkä tämä on yksi syy miksi insta-tilisi ei lähde lentoon. Ehkä pieni yhdenmukaistaminen kanaviesi välillä olisi paikallaan.

    • Hei kiitos palautteesta! Juuri tällainen on arvokasta tietoa minulle. Blogissa on tilastojen mukaan eri seuraajakunta, ikäjakaumaltaan huomattavasti vanhempi kuin ig:ssä. Olen yrittänyt pitää ig:n kuvafeedin blogin kanssa saman tyylisenä, mutta storyjen puolella haluan jakaa ihan normaalia arkea. Itse asiassa juuri se arkinen sisältö on ollut kaikista suosituinta ja siitä saan eniten viestejä ja positiivisia kommentteja, syntyy valtavasti keskustelua. Toki myös storyjen asujutut ja kauniit sisustusjutut kiinnostavat. Yritän tasapainoilla siellä kaiken sen välillä, ehkä se on huono, niin ei profiloidu juuri yhteen. Mutta yritän olla siellä eniten oma itseni, olen oikeasti innostunut kodinhoidosta ja arkisista jutuista. Tosi vaikeaa tiestysti miellyttää aina kaikkia. Mutta storyissa on helppo ohittaa jutut joista ei itse pidä. Feedi ja blogi on kuitenkin samassa linjassa, eikö 🙂

Write A Comment