Pieni kotikierros jatkuu olohuoneen puolella, postasin äskettäin sohvaryhmästä kuvia ja nyt katsellaan tätä ruokatilan puolta. Jos joku ei satu muistamaan, niin meillä ei ole kauaa ollut sisustus näin päin. Yleensä sohvaryhmä on ollut tässä ns. erkkerin puolella olohuonetta ja tämä ruokailuryhmä ehjän seinän edessä. Nyt kuitenkin kalusteet ovat asettuneet näin ja oikeastaan pidän tästä yhdistelmästä eniten. Ruokatila on ihana tuossa valoisassa erkkerissä, on mahtavaa kun pöydän ympärillä on tilaa ja mielestäni ruokailu on mukavaa pihanäkymiä ihastellen. Sohvalla on taas kiva lökötellä rauhassa, oleskelupuoli saakin olla hivenen intiimimpi ja tunnelmallisempi, niinpä se on nyt oikein mainiossa paikassa.

 

Suurempia muutoksia ei ruokatilaan ole tullut sitten uusien kalusteiden hankkimisen jälkeen. Tykkään valinnoista edelleen paljon ja olen varma, että ne tulevat joskus sopimaan myös uuteenkin kotiin. Saa nähdä mihin tilaan tuo Muuton Compile-hylly sitten sujahtaa, mutta varmasti sille löytyy paikka. Pitkä ruokapöytä on meille ehdoton, vaikka olemmekin kaksin, käy meillä usein vieraita ja on ihana kun on tilaa kattaa ja syödä. Vinkkini onkin valita aina niin suuri ruokapöytä kuin tila antaa myöten. Sitäpaitsi ruokapöydän äärellä touhutaan muutakin kuin syödään. Usein siihen on levitelty askareita tai muuta tekemistä.

Mustien Pavilion-tuolien seuraksi olen sijoittanut pöydän päihin vaihteeksi Muuton Cover-tuolin (se on normaalisti vierashuoneessa) ja toiseen päätyyn tummanvihreäksi maalatun Wieniläistuolin. Tällaiset satunnaiset tuoliyhdistelmät virkistävät, kun kokonaisuus on muuten pysyvä.

Ruokatila muuttuu muuten lähinnä pöydällä olevalla asetelmalla. Löysin autotallin perintölaatikostani tuollaisen vanhan Arabian maljakon. Putsasin sen taikasienellä pinttymistä ja nappasin siihen kuivakukkakimpusta muutaman oksan. Lisukkeeksi sijoitin Iittalan kynttilälyhtyjä ja Vitran kauniin tulitikkurasian. Näistä tulee ripaus metallinsävyä asetelmaan. Alusta on Durat-mallipala. Tästä kombinaatiosta olen tykännyt niin paljon, etten ole vaihdellut sitä aikoihin.

Kirjahyllyn asettelutkin ovat osuneet mielestäni niin hyvin kohdilleen, etten ole kokenut tarpeelliseksi muutella niitä. Jossain vaiheessa aion kuitenkin ottaa kaikki tavarat alas hyllystä ja aloittaa asettelun puhtaalta pöydältä. Se on mielestäni ihan paras tapa koota uusia esillepanoja, jos vaihtaa vain pienen osan, kokonaisuus on vaikeampi hahmottaa.

Niin ja tuosta kuvissa näkyvästä lyyraviikunasta – vihdoin istutettiin se pois muoviruukusta. Kuvan ruukku on Granitista ja se on muovikomposiittia, eli suojaruukuksi tarkoitettu. Halusin kuitenkin istuttaa kasvin suoraan siihen. Niinpä Hän porasi ruukun pohjaan reikiä, jota mahdollinen ylimääräinen vesi pääsee sieltä pois. Laitettiin lecasoraa pohjalle ja sitten vaan istutettiin kasvi siihen. Vielä ainakin se on voinut ihan hyvin. Liian tiiviit haihduttamattomat ruukut ovat aina vähän riskaabeleja valintoja.

Tällainen on loppukesän ruokatilan ilme. Minusta tässä tunnelmassa aistiikin jotain kesäistä ja jotain syksyistä, ihan siis ajassa kiinni.

 

6 Comments

  1. Tosi kaunis valo näissä kuvissa! Pidän kovasti Pavilion tuolien muotoilusta ja olenkin harkinnut niitä meillekin ruokapöydän ympärille. Ovatko ne mukavat istua? Olen päässyt testaamaan vain baarituoliversiota.

    • Kiitos, oli juuri sellainen ihana kesän pilvinen hämy kun kuvasin. Pavilionit on erittäin mukavat istua, se oli meillä tosi tärkeä kriteeri tuoleja valitessa. Näissä tulee luonnostaan hyväryhtinen asento. No ehkä jos tykkää istua jalat tuolilla ylhäällä, eivät ole mukavimmat siihen tarkoitukseen – mutta en oikeastaan tiedä muita kuin itseni jotka niin istuisivat, heh. Mutta siis meidän mielestä äärimmäisen hyvät istua ja täyttivät sen kriteerimme ulkonäön lisäksi, sekä vielä bonuksena sen etteivät ole liikaa nähdyt.

    • Ei ole, mutta vaihdoin käyttäjänimen pelkästä muotimielessa-nimestä sopivammaksi, eli se on nyt anne_muotimielessa. Huomasin että se ei näkynyt enää täällä blogin alavalikossa, mutta eilen jo korjasin sinne muutoksen. Olenkohan unohtanut johonhkin korjata sen… Kiitos kun huomioit! 🙂 Edit: se piti muuttaa toisaallekin enkä olisi huomannut ilman sun kommenttia, kiitos todella paljon!

  2. Hei! Mistä on tämä ihana ruokapöytä? 🙂 Kivalta näyttää ruokailutila!!

    • Ruokapöytä on Muuton 70/70-pöytä 🙂 Sitä saa ainakin Finnish Design Shopista. Ja kiitos kiva kuulla.

Reply To Sanna Cancel Reply