Meillä on aivan ihana sisustusbloggaajakollegoiden ryhmä, siinä jaamme niin vinkkejä ja tsemppejä kuin inspiraatiotakin toisillemme. Jokin aika sitten Vilja Muotoseikka-blogista haastoi meidät kertomaan mikä kodeissamme helpottaa arjen toimintaa.

Koska olen tunnetusti siivousintoilija ja minulle kotihommat ovat erittäin mieluisia, otin tietysti haasteesta kiinni. Itse nostin omassa postauksessani esille kodin järjestyksen, koska olen sitä mieltä että se on arkeen merkittävästi vaikuttava seikka.

Nyt Vilja on tehnyt omaan blogiinsa kivan koosteen kaikkien osallistuneiden sisustusbloggaajien vinkeistä. Koska tiedän että siellä ruudun toisella puolella on monia kotihommista ja sisustuksesta innostuneita, niin ajattelin vinkata tästä koosteesta teille, jollette siihen ole vielä suoraan löytäneet.

Minun on myönnettävä, että olen joka ikinen päivä niin iloinen kotimme nykytilanteesta. Tuntuu ettei täällä edes pääse tulemaan isoja sotkuja ja siivous on niin helppoa että sitä ei meinaa todeksi uskoa. Voin kertoa, että itse en ole tottunut tällaiseen kotiin – olen kyllä aina ollut pedantti siivooja ja tykännyt järjestyksestä. Mutta vasta tässä suhteessa kun molemmat on asian suhteen samalla levelillä, homma toimii. Vieläkin meillä on liikaa tavaraa, mutta teemme jatkuvasti karsintaa ja harkintaa sen suhteen.

Olen muuten menossa (säävarauksella) Maijan kyljessä, myymään sunnuntaina Portsan pihakirppistapahtumaan jälleen kaapeista löytyneitä itselle tarpeettomia juttuja. Mukana on vaate- ja sisustusjuttuja. Palaan tähän tarkemmin instan puolella – mihin aikaan ollaan mestoilla ja ollaanko jos sataa hirmusti. Mikäli kirppis jää väliin tai sieltä jää myytävää niin laittelen juttuja IG Storyyn myyntiin.

Minua huvitti viime viikonlopun lauantai-ilta. Oltiin ihan kotosalla kaikessa rauhassa. Molemmat puuhailtiin omia hommiamme, ts. toinen lepäili sohvalla ja opiskeli jotain youtubesta ja minulla oli puuhailuinto päällä. Silitin kaikki mahdolliset silitettävät ja pesin pyykkiä. Oikeasti nautin siitä hommasta ja se johtuu ainoastaan siitä, että kaikkiin kaappeihin mahtuu hyvin pyykit viikattuina. Aikaisemmin liinavaatekaappiin sai väkisin sulloa tekstiilit, nyt pinot ovat järjestyksessä ja kaappi ei pursuile. Se tuo onnistumisen ja ilon tunnetta, josta saa motivaatiota pitää huolta entistä paremmin. Niinpä tämä silitystä inhoava on alkanut nauttia silityshommistakin. Nykyään keittiöpyyhkeet ja tyynyniinat on ilo vetää kaapista silkosen sileinä.

Kotihommat, niitä vaan on rakastettava. Olen muuten liittynyt facebookissa muutamiin siivous/järkkäilyaiheisiin ryhmiin. Niitä on niin hauska seurailla ja katsella miten muut hoitavat arkiaskareitaan.

Että mukavaa ja puuhakasta viikonloppua – nauttikaa jos olette Flowssa tai muuten pitämässä kivaa!

Tässä vielä linkki Viljan postaukseen: Mikä bloggaajien kodeissa toimii?

http://muotoseikka.com/toimiva-koti/

 

2 Comments

  1. Hei!

    Voi kun itsekin pääsisi siihen vaiheeseen, että kaapeissa on oikeasti tilaa.
    Olisiko sinulla vinkata hyviä FB:n siivous ym. ryhmiä?

    • Kyllä sitä pääsee kun saa vaan aloitettua toimeksi, se on ollut minulle kaikkein vaikeinta. Mutta kun alkuun pääsi, niin olen pikku hiljaa käynyt läpi paikkoja. Toisille sopii kerralla tehtävä rysäys, mutta itse koin paremmaksi aloittaa pikku hiljaa prosessin. Samalla myös olen opettanut omaa mieltä toimimaan eri tavalla tavaran suhteen. Näin karsimisesta tulee enemmänkin elämäntapa. Tsemppiä ja intoa, kannattaa!

      Minä liityin FB:ssä siivoushullut ja loistava järjestys -ryhmiin. 🙂

Write A Comment