”kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Iittala”
Raami-sarjan kaunis juomalasi sammalenvihreänä tuo kattaukseen sävyjä..
”No nyt on pientä tohinaa kotona – meille tulee illallisvieraita.” Ystävien kanssa on viesteilty ja mietitty kaikille sopivaa iltaa syödä yhdessä. Tänä päivänä yhteistä aikaa ei tuosta vaan löydy, vaan kaikkien pitää tarkistaa sopivat päivät ja yhteinen illallishetki merkitään kalenteriin jo ainakin pari viikkoa etukäteen. Toisaalta, yhtä hyvin yhteisen illallisen voi järjestää spontaanisti, huikkaamalla että kenelle sopii tänä iltana kerääntyä yhteisen pöydän ääreen, paikalle tulee sitten ken pääsee.
Suunnitelmallisuudessa on omat hyvät puolensa, silloin ainakin kun nauttii pitkän kaavan mukaan illallisten järjestämisestä. Saa fiilistellä kattausta ja suunnitella tarjottavia. Me järjestettiin viime viikonloppuna ystäville kolmen ruokalajin rento illallinen – voi vitsi miten kivaa se oli. Todettiin kaikki pöydässä, että pitää syödä useammin yhdessä. Sen kun muistaisi tässä arjessa aina – mielellään pöytään kattaa ylimääräisen lautasen tai pari.
Meidän illallispöytä katettiin Iittalan Raami-astioilla. Olin saanut inspiraatiota jo aiemmin Jounin ihanasta Iittala-illallispöydästä. Kopsasin suoraan meille kukkavalinnan, maljakossa on syksyn ajankohtaista viininpunaista maksaruohoa. Tunnelmaa tuovat Raami-sarjan pomeranssin sävyiset kynttilälyhdyt. Tällä kertaa illalliskattaukseen pääsi myös mustat pellavaiset lautasliinatkin. Muuten rakastan yksinkertaista tyyliä, kauniit Raami-sarjan astiat pääsevät tammisella pöydällä oikeuksiinsa ihan sellaisenaan.
Raami-sarjan aluslautaselliset kahvikupit ja lautaset odottamassa kahvia ja jälkiruokaa
Listasin ystävien kanssa syitä miksi järjestää illalliskutsut, tässä meidän mielestä viisi parasta:
- koti tuntuu kodilta kun on vieraita ja saa motivaatiota siivota
- on ihana nähdä ystävät iloisina ja että ruoka maistuu
- keskitytään kuuntelemaan kasvotusten mitä toiselle kuuluu
- tulee katettua pöytä astetta kauniimmin
- saa nauttia ruoanlaitosta erityispaljon
Muistan kun olin aikoinaan Raami-astiaston lanseeraustilaisuudessa. Silloin jo odotin niin innoissani Jasper Morrisonin luomaa kokoelmaa ja tiesin heti sen nähtyäni, että meidän kodin uusi astiasto oli löytynyt. Nyt kun ollaan käytetty Raami-astioita niin arki- kuin juhlapöydässäkin, voin todeta olevani siihen aivan yhtä rakastunut kuin ensinäkemältä. Astioiden käytännöllinen muotoilu tekee niistä mukavat käytössä. Tämän lisäksi muotoilu on pehmeän ylellinen ja se luo kattauksiin juhlavuutta, mutta selkeällä tavalla.
Raamiin kuuluu myös tammisia tarjoilualustoja, joita minulta löytyy kaksi eri kokoista. Suurempaa käytän kattauksissa alustana, usein leivälle, mutta myös vaikkapa juomatarjoilualustana. Pienempi alusta löytyy olohuoneen puolelta ja sen päälle olen koonnut asetelman. Tällä kertaa pöydässä oli tarjolla Leipomo Grynin juureen leivottua maalaisleipää ja hummusta.
Alkuruoaksi valmistin maa-artisokkakeiton. Tätä klassikkokeittoa en ollut tehnyt vuosiin, nyt muistinkin kuinka yksinkertaista ja hyvää se on. Keiton voi valmistella etukäteen vaikka edellisenä päivänä, lisäämällä kerman ja mausteet vasta lämmitysvaiheessa. Keiton tarjoilin Raamin pienistä kulhoista. Minulla on myös Raamiin suuremmat syvät lautaset, mutta alkuruoalle tämä pienempi kulho on mainio.
Pääruoasta vastasi Hän, joka meillä on mestari erilaisten patojen loihtimisessa. Patakin valmistettiin edellisenä päivänä ja viimeisteltiin juuri ennen illallista. Perinteinen liha- juurespata syntyy intuitiolla kauden antimista. Tässä oli porkkanaa, perunaa, palsternakkaa, sieniä, sipulia, chiliä, suolakurkkua ja paistilihaa. Liemeen makua toivat olut ja smetana. Pataa haudutettiin kaiken kaikkiaan 4-5 tuntia. Oi miten hyvää.
Pataruokia voi tehdä ihan mistä tahansa aineksista. Pilkotaan ja ruskistetaan raaka-aineet, heitetään pataan, kaadetaan päälle nestettä ja mausteita, haudutellaan hitaasti. Viimeistellään vielä juuri ennen tarjoilua jonkin sortin kermaisella tuotteella.
Me aloitimme ruokailun kuuden maissa, pöydässä istuttiin pitkään, niin että ennätti jo pimetä. Raamin punaviinilaseissa täyteläistä punaviiniä ja kauniit kynttilälyhdyt luomassa tunnelmaa, tämä kaikki vielä parhaassa seurassa. Näihin viinilaseihin olen tosi tyytyväinen, pidän siitä että ne ovat maltillisen kokoiset, tukevat ja mutkattomat.
aloitimme ruokailun kuuden maissa, pöydässä istuttiin pitkään, niin että ennätti jo pimetä
Ruoan jälkeen mahaan mahtui vielä jälkiruokaakin. Ystäväni Henna oli tuonut minulle omenoita puutarhastaan, joten niistä valmistin itseoikeutetusti jälkkärin. Reseptin heitin ihan lennosta, pilkoin pannulle omenoita ja paistelin niitä voissa, heitin joukkoon ruokosokeria ja kaurahiutaleita. Hauduttelin omenaseosta pannulla kunnes se oli pehmoista ja annoin seoksen jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua – taas oiva jälkkäri etukäteen tehtäväksi. Tarjoilin omenamössön mascarponekermavaahdon kanssa. Tämä oli tosi hyvää, omenat olivat lajikkeeltaan hiukan kirpeitä, joten sokerin makeus ja mascarponevaahdon pehmeys muodostivat hyvän kombon.
Jälkiruokapöytään katoin tietenkin lempikahvikuppini, eli Raami-sarjan ihanat pyöreät aluslautaselliset kahvikupit. Näistä juodaan kun on vieraita, mutta myös ihan tavallisena arkiaamunakin, kuten tänään vaikka.
Ruokapöydästä ”pyörittiin” olkkarin sohvaryhmään jatkamaan iltaa vielä viinilasillisen ääressä. Vieläkin olen ihan fiiliksissä tuosta viikonlopun kohokohdasta – yhteisestä illallisesta. Haastankin teidät kutsumaan ilallisvieraita, ihan vaan extempore tai suunnitellen, kuinka vaan. Mutta muistetaan miten ihana on syödä yhdessä!