Mä aina mietin mitä kirjoittaisin asukuvien tekstiosuuteen, tai tarkemmin nykyään mietin. Tästä ”sometyön” tekemisestä on tullut niin erilaista kun ennen. Huomaatteko, välttelin sanaa vaikuttaja, koska vieläkin se kuulostaa minun korvaani hassulta. Yleensä kun joku kysyy mitä teen työkseni, sanon että teen sometyötä. Toki se on tottakin, koska kaikki työni ei ole vain tätä itseni esille tuomista. Mutta koska tämä ala kehittyy jatkuvasti, mikä on hyvä asia, niin tämä meidän vaikuttajienkin työ muuttuu.

Enää ei riitä että tekee kivoja blogipostauksia niille jotka blogiin säännöllisesti tulevat. On ajateltava laajemmin, oltava läsnä hetkessä, eli kanavissa missä kaikki on koko ajan.

Eikä sekään yksin enää riitä että päivittää nätin kuvan IG:n feediin ja laittaa saman jaon Storyn puolelle. Jos siis tekee vaikuttajan työtä. Sinun on oikeasti panostettava siihen mitä teet. Moni onkin palannut näiden uusien haasteiden takia normaaliin työelämään, uskokaa tai älkää, bloggaajana ei ole enää niin helppoa kuin ennen. Minäkin mietin kesällä mitä haluan tehdä. Olin varma, että etsin itselleni jonkinlaisen työpaikan, siis ihan oikean kiinteän työn. Ahdisti ja pelotti, mitä eteen tuleekaan.

Päätin vetää henkeä ja uskoa että kun lakkaan stressaamasta niin minulle selviää kyllä mitä haluan tehdä. Koska oikeasti tykkään tästä työstäni, päätin että en voi vaan istua aloillani ja tehdä kaikkea niin kuin ennenkin. Eihän missään työssä voi olla kuten ennenkin, on pysyttävä kehityksessä – koska kehitys kehittyy aina.

Aina se ei tietenkään onnistu, vaikka yrittäisi parhaansa mukaan pysyä ajassa kiinni. Esimerkkinä kivijalkakauppa, koen että monet yrittäjät ovat kyllä tienneet mitä pitää tehdä ja tehneet ajoissakin, mutta maailman muutos on ollut yksinkertaisesti liian suuri ja kaikki vaan eivät onnistu panostuksestaan huolimatta. Silloinkin on tarpeen kuunnella itseään ja lopettaa ajoissa – se on minun neuvoni. Koska kun hakkaa päätä liian kauan seinään, on vaan käännettävä energia toisaalle.

Niinpä käänsin energiani siihen mitä minulla on. Aloin ajatella eri tavalla mitä ennen. Havainnoin ja sisäistin asioita, jotka ovat jokseenkin itsestäänselvyyksiä tässä työssä, mutta juuri sen takia ne ehkä ohittaa. Palasin tekemisen ytimeen.

Tajusin että tärkeintä työssäni on olla läsnä siksi koska haluaa olla läsnä. Väkisin ei voi olla seuraajien saatavilla, siitä pitää tykätä. Vuorovaikutuksesta nimittäin, sillä tämä työ on pitkälti sitä.

Toisekseen oivalsin että pitää olla viesti, jotain sanottavaa. Siis kokonaisvaltaisesti sanottavaa omalla tavalla, vertaamatta toisiin.  Mietin mitä minä haluan sanoa, mikä on minulle ominaista, mistä tykkään. Aloin toteuttaa sitä. Uskon että jokaisella on sanottavaa, sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä, se vaan pitää oivaltaa.

Mekko Odd Molly*saatu / neule &Other Stories / saappaat Vagabond

Sain ihan hirmusti tukea ystäviltä ja kollegoilta. On ollut aivan ihana pohtia uraa ja tekemisiään toisten kanssa. Sanoisin että juttele asioista mitkä askarruttavat, se on tärkeää. Itsellä on nyt ihan erilainen ajatusmaailma kuin muutamia kuukausia sitten. Tiedän mihin pyrin, mistä nautin, mitä haluan tehdä.

Ja tiedättekö mitä, mun kalenteri näyttää todella hyvältä. Se on aika tärkeää kun tulot tulevat sieltä kalenteriin merkatuista projekteista. Ja mitä enemmän tulee tekemistä, sen enemmän innostuu tekemisestä ja varmasti sitä enemmän niitä myös tulee. Mutta myös ennen kaikkea mun inboxi on myös räjähtänyt, nautin siitä että olen päässyt ihan eri levelille teidän kanssa.

Siksi neuvonkin tekemään, heti sitä mitä haluat tehdä.

Luin juuri Muslasta Katja Kokon haastattelun ja nyökkäilin monessa kohtaa. Ihailen suuresti Katjaa ja sitä miten hän on luonut yrityksen kutsumuksesta, tekemällä sitä mikä on hänelle luontaista. Allekirjoitan niin hänen sanomisensa:

Työssä tärkeintä on se, että se todellakin lähtee sydämestä ja syvästä kiinnostuksesta asioita kohtaan. Se motivoi automaattisesti ilman, että pitää motivoitua. Jos rahan takia pelkästään teen jotain, silloin saan todella kaivella motivaatiota. – sanoo Katja Kokko / Muslassa

No mitä sitten haluan sanoa? Haluan kertoa asioista jotka kiinnostavat minua, joista minun on helppo puhua. Haluan jakaa minun oivalluksia ja inspiraatioita. Tietoa niistä jutuista, mistä tiedän. Yksinkertaista. Jokaisella nämä asiat ovat hitusen erilaisia.

Itselläni listalla on esimerkiksi sisustus, kodinhoito, arkielämän jutut, muoti.. Eli kaikki ne mistä olen sen kymmenen vuotta tänne kirjoittanutkin. Olen vaan tarkastellut hieman konseptia millä tavoin nämä asiat tuon esille. Koska on tärkeää kehittyä työssä. Ja hei, kun mietin mitä palautetta olen kymmenen vuoden aikana eniten saanut, nousee kärkisijalle ehdottomasti vinkkien antaminen, siitä olen eniten kiitosta saanut. Ja rakastan antaa vinkkejä – silloin kun niitä ei kysytäkkään (se lienee samalla myös yksi hyvistä puolistani ja toisaalta myös huonoista puolistani).

Hupsista, voin sanoa, että tämä kirjoitus todellakin lensi näppäimiltä melkein vahingossa. Kenties minulla oli juuri tällaista sanottavaa tänään.

Asusta sananen myös. Sain jokin aika sitten tuon ihanan mekon Odd Mollylta. Olen käyttänyt sitä jo todella monta kertaa, mikä on sinänsä hassua, sillä en miellä itseäni punaisen värin tai erityisen naisellisen tyylin ystäväksi. Mutta voi miten ihana onkaan ollut vetaista silkkisen pehmoinen mekko päälle, kun on menty viettämään iltaa, syömään tai ystäville kylään. Ei tarvitse miettiä mitään muuta asussa, kun mekko on se juttu. Äskeisellä Helsingin reissulla saatoin taas piipahtaa kaupoissa ja löysin tuommoisen lyhythelmaisen villaneuleen, joka on mitä mainioin nimenomaan mekkojen päällä; ei tarvitse asetella helmaa. Se on lisäksi todella ihana korkeavyötäröisten housujen seurassa, silloinkaan ei tarvitse tunkea neuleen helmaa vyötärön sisälle, vaan vyötärö korostuu lyhyen neuleen ansiosta. Saappaat nyt vaan muuten ovat mielestäni ihanat helmojen kanssa.

Energistä viikkoa ja muistetaan uskoa itseemme ja olla sitä mitä olemme – se on just hyvä.

6 Comments

  1. Ihana mekko ja asu!
    Kiitos viisaista sanoista ja kovasti onnea tuleviin koitoksiin!

    • Kiitos, sekä mekkokeuun että sanakehuun ja onnentoivotuksiin. Sulle kiitos kommentista <3

  2. Blogia ja instaa seuranneena, sinusta huokuu sellainen hyvä boogie. Ja kun kommentoin todella usein ja sinä takaisin, tuntuu tämä suhde todella henkilökohtaiselta ja tutulta, aitoutta unohtamatta. Tykkään todella paljon!

    Tuosta Odd Molly:ssä mietin aina että mistä siinä maksetaan.. onko materiaalit parempia kuin halpismuotiketjujen vai miten voi viskoosimekko maksaa 250-300€?

    • Kiitos, tämä sun kommentti lämmitti todella paljon sydäntä <3 juuri noin toivon minut koettavan. Minusta on ihana vastailla seuraajille ja nautin että syntyy vuorovaikutussuhde.

      Tuo Odd Mollyn mekko on ihanan paksua valuvaa, unelmaisen pehmoista satiinipintaista viskoosia. Materiaalin tuntu on siinä kieltämättä erilainen kun edullisemmissa mekoissa. Mallin ja kuosin on myös suunnitellut heidän inhouse-suunnittelija, eli kangasta ei ole vain ostettu valmiina "kangastukusta". Nämä tekevät siitä eksklusiivisemman. Mene ja tiedä sitten näkyykö seikat ulospäin...

  3. Tosi kiinnostava postaus, Anne, olet pukenut sanoiksi niin montaa asiaa, joita olen itsekin miettinyt. Somen muuttuminen on ollut aika hurjaa parina viime vuotena. Sain tästä niin paljon inspistä, että voisin jatkaa juttua blogissakin. Minusta on muuten tosi kiva, että avaat hieman sisimpääsi enemmän, sinne on kiva kurkistaa!

    Hienoa, että olet löytänyt oman tapasi tehdä somea, kun sitä olet halunnut tehdä, ja se kyllä välittyy meille lukijoillesi. Jokaisen täytyy löytää se oma juttu. Sinun kauppias- ja suunnittelu-urasi on pohjustanut jo kauan sometyötäsi. Kaupan muuttumista on välillä tuskallista katsella, niin hurjaa on muutos ja ajat epävarmat.

    Tuo on niin totta mitä sanoit, että nykyään tyyliin yksi Insta-kuva tai -stoori ja blogipostaus ei riitä, ei ainakaan ammattilaiselle. Pitäisi olla tavoitettavissa koko ajan ja tuottaa jatkuvasti esim. just stooreja Instaan. Ja se on jotenkin ristiriitaista, sillä paljonhan puhutaan myös someähkystä ja -väsymisestä. Aika on kallisarvoisinta mitä meillä on, esim. itse en halua olla yhtään enempää somessa kuin tällä hetkellä olen. Ymmärrän siis sen, että seuraajia en näin lisää saa ja päätyötä tästä ei koskaan tule. En myöskään ole enää niin paljon somessa seuraajana kuin ennen. Tykkään silti tehdä blogia, mutta yhä enemmän omilla ajankäytön ehdoillani. Tämän kun tein selväksi itselleni, pääsin oman somekriisini yli.

    Joskus haaveilin sometyöstä päätyönä, mutta totuus on, että tykkään vauhdikkaasta kouluelämästä, oppilaistani ja upeasta työporukastani valtavasti. Tykkään myös varmasta kuukausipalkastani ja heh – lomistani. Siispä somen on sopeuduttava open duuniini, joka sekin on muuttunut viime vuosina yhä haastavammaksi.

    Jos saa olla eri mieltä yhdessä asiassa, niin siinä olen, että työ ei jatkuvasti voi olla kivaa ja kutsumusta. Se on välillä myös ihan tavallista puurtamista. Kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä vakityöstä. Kyllä minua motivoi työssä rahakin: palkalla maksan laskut, säästän ja sijoitankin, sillä kyllähän kuukausipalkka mahdollistaa tietynlaisen turvan elämään. Mutta kyllä se moti openhommiin on edelleen olemassa. Kouluelämä on vauhdikasta, meluisaa ja jokainen päivä on erilainen, kolleegio on myös vahva ja tukeva. Ihan alunpitäen päädyin musiikinopettajaksi, koska huomasin sen olevan tosi palkitsevaa ja vuorovaikutteista. Ja sitä se on edelleen. Ja koska musiikki! Mutta summa summarum: itselleni blogi on mahtava sivutyö ja harrastus.

    Sun blogi on niitä ensimmäisiä, joita aloin aikanani seuraamaan, ja joita edelleen seuraan. Olet tehnyt hienoa sisältöä, ja asukuvasi ovat todella inspiroivia. Näin kollegana niistä saa itsellekin inspistä!

    Ihanaa syksyä, Anne, ja intoa some- ja suunnittelutyöhön edelleen!

    • Kiitos Marjukka ihanasta kommentista, pohdinnasta ja siitä että olet ollut niin pitkään matkassa mukana <3

      Tässä on harrastuksesta syntynyt paljon ja matkan varrella on opittu ja koettu vaikka mitä. Tunnen olevani etuoikeutettu, että olen löytänyt työn joka sopii itselleni ja jossa saan toteuttaa omia visioitani. Mutta tällainen työ ei sovi kaikille. Tätä ei jaksaisi, ellei tästä tykkäisi. Useimmat ei tiedä miten paljon aikaa, ajatusta ja työtä kaiken takana onkaan. Myös epävarmuus on tietysti pienyrittäjällä aina iso stressipointti, sekin on jaksettava antamatta vaikuttaa jaksamiseen.

      Blogia pitääkin mielestäni tehdä sillä tavoin mikä itsestä tuntuu hyvältä.

      Ja välillä muistelen kaiholla kiinteää kuukausipalkkaa, kyllähän se mahdollistaa monia asioita, jotka tässä työssä eivät aina ole itsestään selvyyksiä.

      Olen samaa mieltä, mikään työ ei varmasti ole joka hetki kivaa tai kutsumusta - ei minunkaan työni. Mutta tarkastelen sitä kokonaiskuvassa, siinä se on mielestäni sitä.

      Ihanaa syksyä myös sinulle Marjukka, sekä samoin sinullekin intoa somejuttuihisi!

Reply To Eva Cancel Reply