Kaivelin tänään kaapista kaikki (tai ainakin suurimman osan) villapaidoistani olkkarin ruokapöydälle ja tutkiskelin niitä hieman tarkemmin. Mitä näistä onkaan tullut käytettyä viimeaikoina, miksi juuri kyseinen neule on kaapissani ja mitä materiaalia neuleissani oikein onkaan. Puran tässä postauksessa teille ja itselleni hieman villapaitojeni saloja.

Lähtökohtaisesti omistan aina paljon neuleita, sillä käytän niitä noin 10 kuukautta vuodesta. Laadukas villapaita kestää pitkään, se on päällä mukava ja villapaita nyt vaan on mielestäni kaunis vaate. Neuleita ostaessani tutkin aina materiaalilapun tarkasti. Lähtökohtaisesti suosin luonnonmateriaaleja, mutta olen oppinut että joissakin neuleissa keinokuitu tukee vaatteen ominaisuuksia. Yritän tässä vähän selventää mitä keinokuituja hyvässäkin neuleessa voi olla. Ihan puhdasta akryyliä välttelen. Vaikka eteen osuisi kuinka ihana neule, jätän sen kauppaan jos se koostuu pääosin akryylista. Tähän postaukseen en muuten ottanut mukaan puuvillaisia neuleita, koska puuvilla on aika varma valinta neuleeseen ja koska miellän puuvillaneuleet enemmän paidoiksi kuin villapaidoiksi.

Monilla muotimerkeillä on mallistossaan pidempään pysyviä neulemalleja ja materiaaleja. Hinnakkaissa neuleissa tämän ymmärtää, sillä tuotteen suunnitteluun ja materiaalivalintaan on panostettu paljon. Olisi turhaa tehdä työ vain yhtä sesonkia varten. Minusta on myös asiakkaana mukava, että hyviksi havaittuja ajattomia vaatekappaleita on saatavilla pidemmän aikaa. Tällaiseen pitäisi satsata entistä enemmän.

Kuvassa on muutaman vuoden vanha Acnen villapaita, jonka hinta todella kirpaisi ostohetkellä, mutta ei ole kaduttanut jälkikäteen tippaakaan. Olen käyttänyt villapaitaa todella paljon ja edelleen sen näkeminen sykähdyttää – vaikka viimeaikoina sitä ei ole tullut usein päälle vedettyäkään. Taisin juuri tänään ihastua siihen uudelleen. Paita on pysynyt suht hyvänä, sen ominaisuuteen kuuluu jo uutena pieni nypyllisyys, joka ei ole pahentunut lukuisissa käytöissä. Olen pessyt tätä paitaa varmaan 3-4 kertaa pesukoneessa, ei ole mennyt miksikään.

materiaali: 34% kidmohair, 34% villa, 27% nylon, 5 % elastaani

Pysytään vielä Acnen neuleissa, kaapissa on myös joitakin vuosia sitten ostettu, pitkään harkittu ja himoittu, Raya-villatakki. Ja tämä on ehkä elämäni paras vaateostos ikinä. Mitään vaatetta tuskin koskaan olen käyttänyt niin paljon kuin tätä villatakkia. Nimittäin olen ensimmäisenä parina ”rakkausvuotenani” käyttänyt villatakkia töissä todella paljon. Nykyään villatakki on rakastetuin kotivaatteeni, jota toki käytän myös kodin ulkopuolellakin. Tämän kanssa olen myös joskus talven kylminä öinä nukkunut. Rayan olen pessyt koneessa varmaan ainakin 10 kertaa, eikä se ole moksikaan. Se ei myöskään ole nyppyyntynyt. Voisin sanoa sen näyttävän edelleen samalta kuin ostaessani. Laatu on kiistattoman hyvä tässä vaatteessa, kalllis hinta täysin perusteltu. Tein joskus tästä postauksenkin – Acne Raya kokemuksia.

100% kasmir
100% kasmir

Pysytellään vielä vanhemmissa ja arvokkaammissa neuleissani. Minulla on kaksi vuosia vanhaa Arelan kasmirneuletta. Pooloneuleen olen ostanut itse, se oli turkasen hintava, mutta runsaan käytönkin jälkeen todella hyvässä kunnossa. Tämä neule herättää tällä hetkellä ristiriitaisia tunteita, malli on vähän suuri itselleni ja värisävy ei natsaa juuri nyt omiin sävyihini. Olenkin pohtinut neuleen myymistä, sillä laadukas ja arvokas neule on vielä hyvässä kunnossa. Kun satsaa klassikoihin, saa ne myytyä myöhemmin eteenpäin, kun itsellä ei ole enää niin paljon niiden arvoista käyttöä.

Arelan beige perusneule (Laine Sweater) on ollut myös mieluisa, sen sain joskus blogiyhteistyön merkeissä. Juuri nyt väri on mielestäni ihana. Olen juuri pessyt neuleen ja se on vielä höyryttämättä, siksi se on pikkusen ryppyinen kuvassa. Tätä neuletta en hirmuisen usein käytä, mutta tämä on niin ajaton ja hyväkuntoinen, että sen pidän vielä kaapissa klassikkona.

Molempia olen pessyt monta kertaa koneessa, eivätkä ole siitä olleet moksiskaan. Hyviä hankintoja. Kasmir on näissä laadukasta ja ihanan pehmoista. Vaikka laadukaskin kasmir voi nukkaantua, näissä on ollut hyvin vähän nukkaa, sen vähän olen poistanut Arelan kasmirkammalla hellävaraisesti.

38% villa, 36% mohair, 24% polyester, 2% elastaani

Musta perusneuletakki on aina oltava varastossa. Tämän Selected Femmen neuletakin ostin viime keväänä alerekistä huokeaan hintaan. Neuletta on tullut käytettyä varsin paljon, etenkin viileinä kesäpäivinä varalämmikkeenä mekkojen ja t-paitojen päällä. Villatakkia käytän enemmänkin varavaatteena kuin varsinaisesti siihen pukeutuen. Hyvä hintalaatusuhde tässä neuleessa. Tämänkin olen ennättänyt kerran pestä koneessa, ei tapahtunut mitään.

100% villa

Morris-merkkinen neule (samaa konsernia Filippa K:n kanssa, en tiedä onko merkkiä enää ollenkaan). Tämän olen ostanut noin kolme vuotta sitten alerekistä. Paidan koko on L, mutta en antanut sen haitata. Väljän poolokauluksen käännän tässä sisään päin, koska itse en pidä lasketuista poolokauluksista. Tämän ostin aikanaan kun Célinellä oli mallistossa aivan ihana beige kasmirpoolo jota kuolasin, tässä oli jotakin samaa fiilistä. Lempiyhdistelmä tämän ylisuuren neuleen kanssa on kapeat mustat tekonahkaleggarit. Viimeaikoina paitaa olen käyttänyt harvakseltaan, mutta se on niin ihanan värinen ja laadukas, etten ole raaskinut luopua siitä. Tämäkin on juuri tullut pesukoneesta ja silittämättä/höyryttämättä, siksi vähän ryppyinen.

100% villa

Tämän syksyn uusi Love poolo -jättineule ihanan laadukasta villallaa ja kotimaista työtä. Merkki on PURA (tähän liittyen on muuten juuri nyt IG:ssäni @anne_muotimielessa arvonta). Tässä väri on haalean harmaa, hitusen beigeen taittava. Aion käyttää tätä kapeiden housujen kanssa, sekä ihan lyhyen hameen seurana. Odotan paidalle paljon käyttöä ja pitkää ikää.

100% villa

Uusin neuleostos on &Other Storiesin villainen lyhythelmainen poolo. Musta väri on pitkästä aikaa freesi, erityisesti punaisiin huuliin yhdistettynä. Tämä paita tulee käyttöön hameiden, mekkojen ja korkeavyötäröisten housujen kanssa. Lasken tämän kategoriaan ”trendineuleet” näille en povaa omassa kaapissani hurjan pitkää aikaa, mutta koska kyse on laadukkaasta villaneuleesta, saa se varmasti käyttöikää toisaalla kun itse tähän ”kyllästyn”. Tätä paitaa ei ole vielä pesty. Kuvassa muuten näkyy hyvin kaikki pöly mitä mustaan neuleeseen tulee, luonnossa noi ei näy niin hyvin – teippiharja on must tummien neuleiden kanssa.

Kyllä, myönnän että ostan joskus joitakin trendikkäämpiäkin vaatteita, vaikka pyrin täyttämään kaappini pääosin pitkäikäisillä klassikoilla. Mutta koska pukeutuminen on myös työtäni ja pidän muodista, käy kaapissani joskus lyhytaikaisempiakin vieraita.

38% villa, 26% polyamidi, 18% akryyli, 10% viskoosi, 8% alpakka

Tämän syksyn Nanson luonnonvalkoinen Kaarna-neulepaita on todella kaunis värisävyltään ja sen kaula-aukko on ihana syvä v. Luonnonvalkoinen neulepaita on pukeutumisen raikastaja. Tätä olen käyttänyt niin hameiden kuin farkkujenkin kanssa. Olenpa jopa pukenut avarakaulaisen neuleen iltamenoihin. Keinokuituinen materiaali mietitytti aluksi, mutta se on osoittautunut hyvälaatuiseksi – tosin kyllähän sen tuntee näpeissä, että siinä on keinokuituja, etenkin tuokin määrä akryyliä tuntuu. Käyttöä se on kestänyt hyvin. Vielä en ole tätä neuletta pessyt.

34% mohair, 34% villa, 27% polyamidi, 5% elastaani

Second Femalen neuleen ostin muutama vuosi sitten. Rakastuin sen ilmavaan pehmeään materiaaliin ja puuteriseen värisävyyn. Tässäkin tapauksessa oma kokoni oli kaupasta loppu, mutta ostin paidan silti, vaikka se on aivan liian suuri minulle. Eipä ole iso koko haitannut, paitaa olen käyttänyt paljon ja välillä lainannut ystävällekin sitä. Pajon tätä on käytetty ja monta kertaa pesty, silti on oikein hyvässä kunnossa. Tällekin suositus, samaa materiaalia ja neuletta on edelleen myynnissä (Dots ainakin myy merkkiä).

32% mohair, 33% polyamidi, 32 % villa, 3% elastaani

Ehkä yksi loistavimmista edullisista neulepaidoista ikinä on tämä beige HM:n neule, jonka ostin parisen vuotta sitten. Tätä on käytetty paaaljon, niin menoissa kuin kotipaitanakin. Se onkin nyt yksi lempparikotpaidoistani. Neule on uskomattoman hyvä, siinä ei ole nypyn nyppyä ja sitä on pidetty ja konepesty. Kyllä ketjuliikkeistäkin voi tehdä loistavia löytöjä, kunhan tutkii materiaalit – tämä on sekoitemateriaalia. Huomatkaa, että materiaalit ovat ihan samat kuin kalliimmissa neuleissani, kuten Acnen Rayassa, sekoitussuhdekin melkein sama. Tällaisiin unelmaisin höttöisiin neuleisiin täytyy käyttää luononmateriaalien lisäksi jotakin keinokuituja – ne tekevät kestävyyttä ja ilmavuutta materiaaliin. Tämä paita on myös saanut aina paljon kehuja kun olen sitä käyttänyt.

Muuten edullisista ketjuliikkeistä HM on ehdottomasti suosikkini. Heillä on mielestäni parhaat materiaalit ja hinta-laatusuhde. Pidän myös siitä että heillä mallistot eivät näytä liikaa luksusmuotibrändien kopioilta.

34% villa, 34 % kidmohair, 27% polyamidi, 5% elastaani

Vielä yksi höttöneulepaita – taidan tykätä tällaisista paljon. By Malene Birgerin neule on noin 4-5 vuotta vanha. Kallis aikanaan, mutta ollut äärimmäisen laadukas ja hyvä. Käsittääkseni tätäkin neulemallia ja materiaalia myydään edelleen. Tätäkin on pidetty paljon ja pidetään edelleen – nykyään toinen kotipaitasuosikeistani (näkyy usein IG Storyissa mun päällä). Ei ehkä sellainen jonka ekana laittaisin kun lähden kotoa, mutta sellainen jonka nykyään puen mielelläni ekana kun tulen kotiin. Ja on pesty koneessa, monta kertaa.

55% akryyli, 35% mohair, 10% villa

Sitten on ”statement”-neulekategoria. Pidän siitä, että minulla on muutamia vähän muhkeampia ja näyttävämpiä neuleita. Yksi uusi tulokas tässä kategoriassa on tämä Samsoen mallikappaleena juuri ostamani ihanuus. Ah, en vaan voinut vastustaa tätä missään mielessä – kuviointi, väri, malli ja matsku ovat ihania. Vielä ei ole pitkää kokemusta eikä pesuja takana, mutta neulevelhona uskon onnistuneeni tässäkin tapauksessa.

48% villa, 30% nylon, 22% mohair

Toinenkin Samsoen näyttävämpi neule löytyy kaapista, tämän ostin superalesta viime kesänä. Ah miten rakastan tätä ilmavaa muhkeaa lettineuletta. Olen kietotunut siihen todella usein ja sitä on kehuttu todella paljon. Käytän tätä kaikkialla kotona ja muualla. Pesujakin on kertynyt monta – luonnonvalkoista neuletta on hyvä pestä usein, koska jos se pinttyy hihansuista, se ei enää lähde puhtaaksi, niiden suhteen on oltava erityistarkka.

100% villa

 

Miten ja kuinka usein pesen neuleet?

Pesen aina neuleeni pesukoneessa villaohjelmalla ja käytän aina villalle tarkoitettua pesuainetta (annostelen tarkasti ohjeiden mukaan). Neuleille konepesu on yleensä hellävaraisempi kuin käsin pesu, käsin pestessä neule venyy enemmän. Neuleita ei saa laittaa kerralla liikaa koneeseen, itsellä on ehkä kolme paitaa kerralla koneessa.

Sanotaan että villa puhdistuu tuulettamalla, niin tekeekin, siksi usein tuulettelen neuleita. Käytän myös aina aluspaitaa neuleen kanssa. Mutta kyllä ne vaan minusta alkavat olla jonkun ajan päästä tunkkaisia ja kuidut nuhrustuvat. Siksi pesen neuleeni muutaman kerran sesongissa. On parempi pestä ajoissa, että lika ja nuhru vielä lähtee pois, koska villapesu on hellävarainen. En ole tainnut pilata ikinä kun yhden Acnen villapaidan jossa nimenomaan kiellettiin vesipesu koska se oli huovutettua villaa (paita kutistui liikaa). Suosittelen siis pesemään neuleita kun siltä tuntuu.

Mitä kannattaa huomioida neuleostoksilla?

Materiaalilappu. Itse katson sen aina ensimmäisenä enkä ikinä osta pelkkää keinokuituneuletta ja vältän akryylia. Pääosin akryylia sisältävät neuleet tuntuvat jo käteen muovisilta, minä myös osaan nähdä sen pelkällä katseellani. Materiaaleihin kannattaa harjaantua, huonoja ostoksia suosittelen välttämään. Jos budjetti on tiukka, suosi mielummin laadukasta second handia, hyvät neuleet ovat todella pitkäikäisiä. (Tsekkaa kuvateksteistä omien laadukkaiden neuleideni materiaalit, poimi siitä vinkkiä.)

Monissa noissa sekoiteneuleissani oli sama materiaaliresepti.

Millaiset ovat klassikkoneuleita?

Klassikoita ovat merinovillaiset ja lampaanvillaiset yksinkertaiset ja yksiväriset neulepaidat o- tai v-aukolla. Samoin selkeälinjaiset yksiväriset kasmirneuleet. Lisäksi mieleen tulee pitkästä aikaa ihanat twinsetit, joissa on o-aukkoinen t-paitamallinen neule ja samaa materiaalia ja mallia oleva neuletakki.

Millaiset neuleet ovat nyt trendikkäitä?

Pörröiset, ilmavat, muhkeat – materiaalit ovat nyt houkuttelevan näköisiä. Värisävyillä leikitellään, vaikka nyt juuri luonnonvalkoinen muhkea neule taitaa olla aika suosittu. Myös erilaisia pehmoisia ribbineuleita näkyy paljon. Povaan myös pooloille suurta suosiota.

Note:

Seuraan facebookissa erästä kodinhoitoon liittyvää ryhmää. Siellä joku kyseli laadukkaista neuleista. Olen hyvin ilahtunut että erittäin moni mainitsi kotimaisia neulevalmistajia – kuten PURA ja Alpa. Haluan myös nostaa vielä esille Marimekon aivan ihanat ja laadukkaat klassikkokuosiset villapaidat, ne ovat mielettömiä.

Heräsikö ajatuksia tai kysymyksiä?

4 Comments

  1. Kiitos isosta ja kattavasta postauksesta. Itse inhoan akryylia yli kaiken eikä sitä saa olla lainkaan missään vaatteissani. Tiedän, ettet pidä verkkokaupoissa ostelusta, mutta suosittelen tutustumaan Uniqlon etenkin merinovillavaatteisiin. Lähin liike on Tukholmassa. Minä olen suosinut jo vuosikausia merkin v-aukkoisia neuleita ja neuletakkeja. Valikoimissa on myös kashmiriä, mutta en pidä siitä, että se nyppyntyy.

    • Kiitos kun kommentoit ja aivan mahtava, että siitä on ollut iloa 🙂 Hei mulla on monia Uniqlon neuleita ollut ja edelleenkin kaapissa muutama. Mutta ne on enemmänkin sellaisia perusneuleita, joita käytän nykyään aika harvoin jostain syystä. Mallit on ehkä hitusen tiukkoja itselle ja siksi ei oo vaan tullut sellaisiksi lempparineuleiksi. Käyn aina Pariisissa Uniqlolla ja niillä reissuilla sieltä on tullut osteltua kivoja juttuja. Myös hyviä teeppareita. Mulla on muuten yksi Uniqlon kasmirpaita, jota käytän kylminä talviöinä yökasmirina – sellaisessa on ihana nukkua.

  2. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Haen juuri luottoneuletta second hand – verkkokaupasta ja mietin, mitä materiaaleja pidän silmällä. Tästä oli paljon hyötyä!

Write A Comment