Ah herkuttelin juuri – kuvassa näette millä. Joskus tässä bloggaamisessakin on näitä hetkessä tulevia inspiraatioita. Minun piti kirjoitella ihan muusta asiasta tänään blogiin, mutta kun käväisin tänään ensimmäistä kertaa uudessa leipomossa, jonka löysin kotimatkalla, lähti niin sanotusti lumipallo vierimään.
Rakastan hyvää leipää ja pullaa; kukapa ei rakastaisi. Täältä Turusta en ole löytänyt vielä montaa paikkaa, josta saisi ostettua ihanaa juureen leivottua leipää ja todella maukasta pullaa. No, tähän mennessä tiesin Leipomo Grynin. Mutta ystäväni vinkkasivat minulle toisesta kivasta pikkuleipomosta, joka sattuu olemaan vielä kotimatkani varrella kaupungista Hirvensaloon. Piipahdin tänään ensimmäistä kertaa Leipomo Mannassa ostoksilla. Mukaan lähti juureen leivottu maalaisleipä ja pari kardemummakierrepullaa. Oi nam! Saattaa olla että joudun jarruttamaan leivänsyöntiäni, koska niin hyvää se oli.
Tästä leivästä lähti idis päivälliseen, hyvä leipä kaipaa kylkeen hyvää keittoa. Minulla on ollut hetken aikaa ”porkkana päivässä” rutiini, josta Instagramissanikin olen maininnut (olenkin saanut monta muutakin liittymään tähän porkkanarutiiniin). Niinpä jääkaapista löytyi luonnollisesti porkkanapussi ja perunaa nyt aina on. Joten loihdin hetkessä niistä sosekeiton. Koska keitosta tuli mielestäni aivan älyttömän hyvää ja se oli todella nopea tehdä, ajattelin jakaa ohjeen myös täällä.
Hyvä leipä kaipaa kylkeen hyvää keittoa.
Tulinen porkkanasosekeitto
4 porkkanaa
4 perunaa
1 sipuli
pala tuoretta chiliä
kasvisfondikuutio
suolaa, pippuria, inkivääriä
1 dl kermaa (tähän kävisi myös kookoskerma tai kaurakerma)
***
- silppusin sipulin ja kuutioin porkkanat ja perunat suhteellisen pieniksi
- kuullotin sipulia kattilassa öljyssä, tämä ei saa kuitenkaan ruskistustua
- kun sipuli oli pehmennyt, lisäsin chilit ja vihannekset
- pyöräytin mausteeksi suolaa ja pippuria
- paahdoin vihanneksia hetken aikaa jotta ne esikypsyivät ja saivat makua, maustoin vielä ripauksella inkiväärijauhetta (tähän kävisi myös tuoreen inkivärin palaset)
- lisäsin noin litran vettä ja kasvisfondin, keittelin vihannekset kypsiksi (noin 15 min.)
- soseutin keiton sauvasekoittimella ja tarkistin maun
- lisäsin kerman pyöristämään makuja
Koristelin annoksen kermaraidalla, persiljasilpulla (korianteri olisi ollut ihana tähän) ja pippurilla. Nautin keiton (hitusen kyllä jäähtyneenä koska kuvasin sen ensin terassilla) Oivariinilla sipaistujen juurileipien kera.
Tämä on mitä mainioin kasvisruoka ja loppu keitto jäi kattilaan odottelemaan töistä palaavaa miestä. Keitot on siitäkin hyviä, että niitä voi valmistaa etukäteen. Keitto sopii alkuruoaksi jos tulee vieraita, sen voi tehdä etukäteen.
#porkkanapäivässä
Loppuun vielä hyviä syitä syödä porkkana päivässä; vihanneksia pitäisi syödä puoli kiloa päivässä, yhdestä porkkanasta tulee noin 123 g (punnitsin juuri), porkkana on hyvää ja halpaa, porkkana säilyy jääkaapissa hyvin, porkkanaa voi syödä raakana, porkkanan voi raastaa salaattiin ja sen syö ihan huomaamatta siinä, porkkanassa on betakaroteenia joka tekee hyvää iholle ja ihmiselle… ja ennen kaikkea siitä tulee hyvä omatunto kun syö porkkanan.