”kaupallinen yhteistyö Vallila ja Karto”
Jossain vaiheessa taisin täälläkin mainita, että tänä vuonna aion aloittaa jouluvalmistelut ajoissa ja nauttia joulunodotuksesta pitkän kaavan mukaan. Nyt on pikkujouluviikonloppu, enkä voi uskoa, että tämä ajatus on pitänyt. On nautittu ystävien kanssa joulufiilistelyistä – viimeksi eilen kaupungilla glögi/kahvihetken merkeissä ja olen jopa onnistunut somistamaan kotia jouluiseen tunnelmaan. Mutta kaiken huippuna minä olen saanut kaksi joululahjaakin hankittua ja paketoitua!
Vallila ja Karto lähettivät minulle jouluisen paketin ja haastoivat minut joululahjaostoksille Vallilan myymälään. No, ehkä tämä haaste pikkuisen nopeutti lahjaostosten aloittamista. Mutta ei ollut vaikea miettiä mitä lahjapakettiin Vallilalta käärin, nimittäin kuvan tossut ovat omani ja kovin mieluisat. Niinpä halusin ehdottomasti toiseen pakettiin kääräistä samanlaiset Veera-kuosiset pehmoiset tossut. Kaunis punainen lahjakassi on Karton ja kuosi siinä Vallilan.
Minulla on ollut tapana aina pedata sänkyyn joululakanat, jos ei koko lakanasettiä, niin ainakin tyynyliinoihin jotakin erityistä joulua varten. Tämän joulun lakanat ovat meillä nämä Valllilan Veera-lakanat. Petauksessa on myös Vallilan puuvillainen neulottu Maija-koristetyyny, joka minulla oli ennestään, se on juuri sellainen pehmoinen ja talvinen tyyny, jonka laitan mieluusti esille pakkasilla.
Näin kauniiden lakanoiden kanssa ei päiväpeittoa tarvitse pedata, sen sijaan heitän mieluusti sängylle torkkupeiton – osaksi tuomaan tunnelmaa, mutta myös siksi, että minulla on tapana lueskella sängyssä ja jos en ole pyjamassa, en kömmi täkin alle, vaan kietoudun peiton päälle torkkuhuopaan. Vallilan Halaus-peitto on ehdoton lempitorkkupeittoni!
Sängyn vierelle asettelen aina jotakin luettavaa, joulun aikaan myös kynttilän. Makuuhuoneen tunnelma syntyy kaikista pienistä yksityiskohdista. Totuuden nimessä on sanottava, että nämä peitot ja lakanat kulkeutuvat meidän vierashuoneeseen joulun ajaksi – nimittäin meillä on siellä vierassängyssä rentoutumispesä. Katsotaan sarjoja ja elokuvia ja me pedataan sänkyyn lakanat ja kummallekin omat peitot joihin kääriytyä. Vapaapäivinä nimittäin saattaa tulla vietettyä aikaa pyjamassa p a l j o n. On ihana katsella pedatussa sängyssä sarjoja ja syödä suklaata (joulun aikana en säännöstele sitä). Saatan myös kävellä täkki harteilla vaikka aamupalapöytään, koska kylmä.
Mitä sitten valitsin lahjapaketteihin ja kenelle? Taitaa tällä kertaa yllätys paljastua, sillä molemmat lahjan saajat lukevat varmasti tämän postauksen ennen joulua…
Ystävän pakettiin ostin Veera-patakintaan, jonka värisävyt sopivat minusta kivasti hänen selkeään keittiöönsä. Saattaa olla nimittäin, että edellisjouluna tuli vietettyä hänen keittiössään paljon yhteistä aikaa ja aina oli pula patakintaista. Päätin että vaikkei lahjoja ostetakkaan, voi silti antaa jonkun pienen yllärin (joka tässä paljastuu), saatiin mekin viime vuonna häneltä ylläri, sillä meiltä ei kuulemma löytynyt helposti viinipullon avaajaa.. Tällaiset käytännölliset ja tarpeelliset lahjat on kivoja mielestäni. Eli ystävän pakettiin sujahti Vallilan Veera-patakinnas – minusta tuossa on ihana khakiin taittava harmaa sävy, joka sopii saajan keittiöön todella hyvin.
Äidille siis nuo pehmoiset Veera-kuosiset tossut. Tiedän että vanhempien vanhassa kivitalossa on kylmät lattiat ja nämä tossut ovat kevyet ja lämpimät. Äidin ja isin kesken on myös sovittu, ettei ostella lahjoja, mutta mielelläni vien pienet paketit jouluksi. Vanhempien luona ei ole tullut joulua vietettyä aikoihin, mutta yritän aina päästä käymään joulukuussa heidän luonaan. Nyt on suunnitelmissa lähteä viikoksi Kokkolaan heti itsenäisyyspäivän jälkeen. Niin kivaa. Saadaan fiilistellä joulutunnelmia jo vähän etukäteen ja kiireettä, kun meillä on monta päivää aikaa olla Kokkolassa.
Lahjat paketoin Karton tukevaan lahjapaperiin, jonka kuosi on Vallilan kokoelmista. Pidän paljon tuommoisista perinteitä henkivästä jouluisesta kuvioinnista. Värisävytkin ovat kauniit, murrettuja vihertäviä ja syvän punaista. Joulun lempivärejäni. Olipas muuten kiva paketoida lahjoja pitkästä aikaa. Normaalisti olen tähän mennessä vuotta saanut olla ”ammattipaketoija”, kun on tullut oltua kaupassa töissä. Nyt kirjaimellisesti nautin paketin tekemisestä. Sujautinpa vielä somisteeksi pihalta napsaistun tuijan oksan. Tällaiset luonnosta napatut yksityiskohdat ovat minusta kivoja – niitä voi laittaa kattauksen koristeeksi tai lahjapaketteihin.
Esittelin muuten aiemmin jo Instagramin Storyissa tuota Karton uutta lahjanarua, joka on ekologista ja biohajoavaa. Sainkin teiltä hurjasti viestejä, että kiitos vinkistä – sillä eihän sellaisia kiiltäviä muovinaruja kannata ostaa jos on tarjolla näitä ympäristöystävällisiä versioita. Tässä nauhassa on mielestäni tarjolla tosi nättejä sävyjä, suosikkini tällä kertaa tuo ruskeaan taittava väri.
Minä teen aina ruusukkeen narusilmukasta, jonka sidon solmulla rusetiksi. Tämä tapa on ollut jo vuosia käytössäni, minusta tällainen rusetti on tosi nätti. Toki tuo naru kihartuu saksilla jos niin haluaa. paksu ja tukeva nauha on ihan kaunis vaikka pelkällä yksinkertaisellakin solmulla.
Tässä ei ollut vielä viimeinen tämän joulun paketointihetkeni, mutta näin se tulee varmasti jatkossakin sujumaan – seurana lämmintä glögiä, tossut ja peitto. Tykätään pitää kotona lämpötila aika viileänä, se on ernergiataloudellista, mutta samalla on raikas hengittää. Onneksi voi aina kääriytyä peittoon jos on liian kylmä.
Yhteenvetona näistä joulufiilistelyistä voisin sanoa, että ymmärrän miksi niin moni sanoo, että parasta joulussa on joulunalusaika. Aikaisemmin olen itse vaan kulkenut töistä ja pimeästä väsyneenä kohti jouluaattoa, mutta nyt on kovasti etuoikeutettu olo, että on mahdollisuus fiilistellä ja nauttia kaikesta jouluun liittyvästä jo hyvissä ajoin. Viikonloput on varmasti monessa perheessä näitä joulufiilistelytunnelmointeja – siivoillaan, nautitaan glögiä, pakkaillaan lahjoja, somistetaan kotia, ulkoillaan…
Ihanaa pikkujoulua!
*lakanat ja lahjapakkaustarvikkeet saatu