Onkohan se niin että perjantaina on aina vähän kiire – jos ei muuten niin ainakin itse luotu kiireinen fiilis. Tuntuu että tänään olen suorittanut ja juossut joka puolella, eikä vielä olla edes hädin tuskin alkuillassa. Illaksikin on vielä tehtävälistaa suorittamatta.
Aamu alkoi tietysti pienellä metsälenkillä korien kanssa, kuten olin päättänytkin – ne marraskuun ihanat aamut ja tämä on yksi rutiini niihin. Sytyttelin myös kynttilän ja kuuntelin aamulla musiikkia. Hitaat aamukahvit juotiin vähän myöhässä, kun en malttanut työpisteelle istuttuani heti suoriutua aamiaispöytään.

Aamiaisen jälkeen pieni puhelinpalaveri, sitten meilejä, seinävärien määrittelyä asiakkaalle jne. Lounaaksi syötiin hernekeittoa, joka tietysti puhallettiin kattilaan – miten kätsyä. Sain myös päähäni että napataan blogiin asukuvia, tätä postausta varten, kun kerran olin pukeutunut kaupungilla liikuskelua varten.
Sitten lähdettiin kotoa, toinen töihin ja minä toisaalle töihin. Renkaanvaihdon kautta kiiruhdin noutamaan sohvakangasnäytteitä asiakkaan sisustussuunnitelmaan, Sokokselle valitsemaan kuvauslainoja (jes kaikkien aikojen pidetyin yhteistyöni tulee taas).
Jossain välissä ennätin chattailla tyttöjen kanssa ja keksittiin järjestää huomenna lauantaina yhteinen brunssi meillä. Niinpä piipahdin kukkakaupan ja leipomon ja ruokakaupan kautta vielä kotiin. Ai niin ja kävinpä hakemassa pari pakettia postistakin matkalla.
juuri nyt lempineuleeni on tämä musta villainen poolo, rakastan sen lyhyttä helmaa
Huomaan että käyn nykyään ylikierroksilla aika usein. Nytkin kirjoitan tätä samalla syöden ruokaa, onneksi oli jääkaapissa eilisen illallisen jämät valmiina. Mutta kuulkaas nautin kun on tekemistä ja suunnitelmia. Saan niin paljon energiaa tähän tulevaan pimeään aikaan, kun minulla on motivaatio tehdä asioita.
Tänään laitan vielä IG Storyihin kirppiksen, sillä eteisen vaatekassit pitää saada tyhjiksi. Aion myös tehdä viikkosiivouksen illan ratoksi ja sitten hemmotella myöhemmin töistä palaavaa miestä kermamunkilla ja kahvilla.
Viikonlopuksikin on brunssin lisäksi suunnitelmia, lauantaina illalla tehdään jotain kivaa ja sunnuntaina on tiedossa kiireinen kuvaus- ja kirjoituspäivä. Ei tule aika pitkäksi. Yritän jossain välissä kuitenkin käpertyä peiton alle ja lukea kirjoja, koska minulla on monta uutta kirjaa – esittelen niitäkin teille pian.
Ihanaa viikonloppua!
6 Comments
Vauhdikkaan oloinen perjantai. Me kävimme tänään miehen kanssa treffeillä ensimmäistä kertaa nuorimman lapsen syntymän jälkeen. Ja oli kyllä kivaa. Sovittiin, että elvytetään meidän treffielämä uudestaan nyt kun vauvavuoden ovat jääneet taakse.
Oi vitsit on kyllä ihana päästä aina miehen kanssa treffeille <3 vaikka meillä se on helpompaa kun ei ole lapsia, on silti hetket aina erityisiä. Tällä viikolla oltii peräti kaksi kertaa. Ei se meilläkään kuitenkaan niin yleistä ole, nyt vaan sattui tiuha tahti. Mutta ehdottomasti haluan myöskin skarpata tässä.
Kivan näköinen yhdistelmä<3 Mistä tuo musta neule ja mikä malli noissa Leviksissä? Mukavaa vkonloppua!
Kiitos 🙂 Neule on &Other Storiesista, juuri ostettu. Leviksien malli on Ribgage Straight.
Mukavaa viikonloppua!
Tosi freesi tuo farkkujen väri.. mikä pituus sulla on tuosta farkkujen mallista?
Noi on kivat kyllä 🙂 Mulla on lyhin lahkeen pituus eli 27″