”kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Sokos”
Jos minä saisin valita. Muistatteko muutamien vuosien takaisen tiiviin Sokos-yhteistyöni. Sain sen tiimoilta valita ja stailata säännöllisesti Sokoksen valikoimista mielestäni hyviä ja kauniita juttuja. Tiedättkö, olen saanut kaikista vuosien varrella tekemistäni yhteistöistä eniten kiitosta noista Sokos-jutuista – itse asiassa vieläkin silloin tällöin, vaikka tiiviistä yhteistyöstä on jo muutamia vuosia aikaa. Nyt pitkästä aikaa olen saman äärellä; Sokos pyysi minua valitsemaan valikoimistaan mieleisiäni tuotteita joulukautta ajatellen.
Sokokselta löytyy useita lempparituotemerkkejäni. Erityisen iloinen olen kotimaisten brändien laajasta edustuksesta. Omaan skandinaaviseen tyyliini, niin pukeutumisessa kuin sisustuksessakin, istuvat vaivattomasti mm. Marimekko, Iittala, Nanso, Lumi ja Anno. Muista skandinaavisista merkeistä mieleisiäni ovat esimerkiksi Tiger of Sweden, Filippa K, Sand ja kodin osastolta House Doctor.
Tämän joulun keskeisiä ajatuksia minulla on tunnelma, visuaalisuus, läheisyys, kodikkuus, herkut, lepo, järkevät valinnat, oikeat tarpeet
Nanson t-paidat ovat oman vaatekaappini kulmakiviä. Kuvassa minulla on Nanson t-paita ja Nanson muhkea villatakki. En heti keksi mukavampaa talveen sopivaa vaatetta kuin jättikokoinen neuletakki, joka sopii paitsi kotona rentoiluun myös lämmikkeeksi vaikka mekon päälle. Tämän neuleen kaunis viininpunainen sävy on myös erittäin ajankohtainen.
Vinkki: Valkoinen t-paita on vaatekaapin kulmakivi, esimerkiksi Nanson valkoinen Tasku-t-paita on täydellinen lahjavinkki sellaiselle jolla jo on kaikkea.
Pipoissa on eroja. Kun testasin tuota Filippa K:n pipoa päähäni ymmärsin sen. Se istui napakasti ja oli silti mukavan pehmoinen. Kun talvella on kylmä ja viima puskee päälle, on tärkeää että pipo istuu hyvin ja on tarpeeksi napakka, ettei tuuli pääse siitä läpi. Selkeästi viehätyn nyt myös punaisen eri sävyistä. Sokoksella on myös loistava kosmetiikkaosasto, jonka luonnonkosmetiikkahyllyillä käväisen tuon tuosta täydentämässä omia tarpeitani. Mádaralta on juuri tullut uusi meikkisarja ja tämä huulikiilto on mielestäni ihana.
Vinkki: Pipo on kätevä lahja, koska joustava päähine sopii kaikille. Pipo on nyt myös huipputrendikäs asuste.
Kotimaisen Lumin laukut ja asusteet ovat tyyliltään ihanan rentoja, mutta samalla laadukkaan tuntuisia. Juuri nyt itse himoitsen iltamenoihin ja muutenkin pikkulaukkua, josta löytyisi useampia lokeroita, johon mahtuisi tarpeelliset jutut ja josta ne myös löytää kätevästi. Arvostan laukuissa tietynlaista anonyymiutta ja ajattomuutta. Nämä kaikki vaatimukset täyttyvät tuossa Lumin viehättävässä (punaisessa) nahkalaukussa. Pikkulaukkuun otan yleensä mukaan normaalia lompakkoani pienemmän kukkaron. Lumin musta nahkakukkaro on mainio pikkulaukkujen kanssa käytettäväksi.
Vinkki: Kukkaro on ajaton ja tarpeellinen lahjavalinta. Kuinka moni miettii usein tarvitsevansa hyvää pikkukukkaroa, mutta unohtaa itse ostaa sellaisen.
Yksi sana – Love – sillä minulle voi nyt myydä melkein mitä vaan. Olen katsellut tuota Marimekon pellavaista rakkaustyynyä sillä silmällä jo hyvän tovin. Taidankin ostaa sen itselleni nyt, muistuttamaan tärkeistä hetkistä. Tällaisilla pienillä yksityiskohdilla voi päivittää kotia, tuoda hitusen hauskuuttakin. Yöpöydällä on Iittalan Valkea-kynttilälyhty hurmaavassa pomeranssin sävyssä ja vierellä terrazzoruukku, jonka taidan myöskin ostaa itselleni, laitan siihen hyasintin tai amarylliksen. Molempia esineitä löytyy Sokoksen kodin osastolta.
Vinkki: Iittalan värilliset lasiesineet ihastuttavat aina, kenties arvaat mikä sävy lahjan saajaa ihastuttaisi, tai sitten vaan luotat omaan intuitioosi ja ostat lahjaksi ripauksen värikästä maustetta sisustukseen.
Ole rohkeasti oma itsesi – kehottaa Marimekko. Sokoksen Marimekko-osastolla hypistelin heidän ihania nahkalaukkujaan, rakastan omaani, mutta himoitsen myös toista. Halusin myös kokeilla jotakin raikasta ja vähän rohkeaakin, nimittäin Unikko-kuosisia housuja. Tällainen vaate pitää kokeilla päälle, sitten sen näkee miten se oikeasti toimii. Ehkä tässä on tulevan pikkujoulukauden näyttävin juhlakuosi, housut ovat niin upeat, että ne toimivat juhlavaatteena selkeän yläosan kanssa. Mutta ehdotomasti itse ydistäisin housut myös villapaitaan tai (kuten kuvassa) t-paitaan, eikä raita ja Unikko yhdessä ole ollenkaan hassumpi, kun värimaailma natsaa täydellisesti yhteen. Innostuin hurjan paljon tästä lookista.
Vinkki: Säväytä kuoseilla ja väreillä. Kenties pikkujouluun tai juhlakauden vierailuasuihin voisi valita tällä kertaa maailman upeinta kuosisuunnittelua.
Jos Marimekon asu hurmasi kuoseilla ja väreillä, tämä Tiger of Swedenin asukokonaisuus puolestaan ihastutti minua selkeydellä ja materiaalituntumalla. Ihanan ilmava ja pörröinen neulepoolo on vastustamaton herkän vaaleanpunaisen värin ansiosta. Sen kanssa sopii täydellisesti musta pitkähelmainen satiinihame, joka on myöskin Tiger of Swedenin. Aivan ihana asukokonaisuus tulevaan juhlakauteen. Enkä kyllä panisi ollenkaan pahakseni jos tuo villapaita löytyisi omasta joulupaketistani.
Vinkki: Talven juhlaan sopii mainiosti myös neulevaate, kun se saa nostetta asun toisesta osasta, tässä upeasta satiinisesta hameesta.
Poimin Sokoksen kodin osastolta muutamia ihanuuksia, jotka sopisivat pukin konttiin, tai muuten vaan piristämään omaa kotia – vaikka talven ja joulukauden iloksi. Nyt kaikki luonnonläheiset materiaalit ja sävyt ovat kovin trendikkäitä. Tällaista luonnonläheistä tunnelmaa voi tuoda sisustukseen pienillä yksityiskohdilla. Näissä kuvissa on Annon huonetuoksu, palasaippua, kannellinen kori ja keraaminen kulho. Terrazzoruukku on Mica-merkkinen, tamminen soikea alusta on Iittalan Raami-sarjaa ja pyyhkeet Marimekon.
Vinkki: Käyttötavarat ova aina varmoja lahjavalintoja, kuten kauniit pyyhkeet, saippua ja säilytyskori (jonne voi vielä piilottaa vaikka konvehteja).
Teen vielä erikseen Instagramin Storyjen puolelle joululahjavinkkikierroksen Sokoksella, täällä Turussahan Sokos on Tavaratalo Wiklund. Poimin joulua ajatellen mielestäni järkeviä, tarpeellisia ja kauniita lahjavinkkejä tavaratalokierroksellani. (Tuolle kierrokselle pääsette mukaan torstaina 21.11.)
Tänä jouluna omana ohjenuorana kulkee maltti – mitä vaan ostaakin, huolehtii että sille on tarve ja mielummin kannattaa ostaa vähemmän mutta hyvää. Haluan myös muistuttaa, että joskus lahjakortti voi olla paras valinta. Kenties lahjan saaja säästää jotakin arvokkaampaa kohdetta varten, tai hän haluaa itse valita mieluisan lahjan – näin välttyy virhevalinnoilta.
Miten sinä valmistaudut joulukauteen?
2 Comments
Me valmistaudumme hyvin rennosti tänä vuonna. En ole kovin suuri jouluihminen, joten ajattelin tänä vuonna kokeilla vähän kevyempää lähestymistapaa jouluun. Toki pipareita olemme jo syöneet ja glögiä juoneet, mutta tällä kertaa suuret kausivalot saavat jäädä (lue: mennä eteenpäin kierrätettynä). Kinkun ajattelimme lahjoittaa vähävaraiselle perheelle (tietääkö joku hyvää kanavaa, jossa sen voisi tehdä Helsingissä?).
Mutta hei. Tulin kysymään, että mitä pyykinpesuainetta käytät? Olen pitkään etsinyt hyväntuoksuista pyykinpesuainetta, joka ei haisisi ”pesuaineelta”. If you know what I mean.. olisiko hyviä suosituksia? Method olisi ihan lemppari, mutta se ei sovi enää puolison herkälle iholle.
Minäkin olen hyvin maltillinen jouluihminen, pidän kyllä tunnelmoinnista ja jouluherkuista, mutta sellainen yltiöpäinen koristelu ja valomäärä ei ole ominta juttua. Hyvä idea tuo lahjoittaminen – osaisikohan joku auttaa. Tai sitten voi ottaa suoraan yhteyttä hyväntekeväisyysjärjestöihin.
Mä käytän oikeastaan mitä milloinkin, mutta tuoksuttomissa LV on ollut suosikkini pitkään. Ja ymmärrän, joissakin pesuaineissa on käsittämättömät ”kukkaistuoksut” puhtaus on se tuoksu mitä tavoitellaan 🙂